KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Kattohuolto, sammaleenpoisto Nokia – Huolloilla hidastetaan katon kulumista

Katon huollot hidastavat tiilikaton, huopakaton tai peltikaton kulumista. Omakotitalojen, kesämökkien, autotallien, taloyhtiöiden (rivitalojen, paritalojen tai kerrostalojen) ynnä muiden kiinteistöjen kattohuolloilla voidaan taistella muun muassa ruostetta vastaan. Ruoste voi aiheuttaa kattovuotoja, mitkä pahimmillaan aikaistavat kattoremonttia.

Osa Nokialla tehtävistä kattohuolloista parantaa pihan turvallisuutta – tällainen on esimerkiksi lumenpudotus tai jäänpudotus katolta. Jääpuikkojen hallittu pudotus estää henkilö- ja omaisuusvahingot, joita jään hallitsematon putoaminen katolta voisi aiheuttaa.

Nokialla, Hämeenkyrössä, Pirkkalassa, Sastamalassa, Tampereella, Vesilahdella ja Ylöjärvellä tekemämme kattohuollot oikeuttavat hakemaan kotitalousvähennystä, jos kyseessä on omakotitalo tai kesämökki. Rahoitustakin voit saada kattohuolloillesi – jäätyneiden rännien sulatuksen (vesihöyryllä) voi maksaa kauttamme saatavalla rahoituksella, kuten esimerkiksi tiilikaton harjauksenkin.

Katon puhdistus Nokialla rännien puhdistukseen päättyvä kattohuolto

Katon puhdistus tarkoittaa roskien poistoa katolta. Tällainen hoituu tekemällä esimerkiksi tiilikaton harjaus tai huopakaton ilmapuhallus. Jos tiilikaton, peltikaton, huopakaton ja palahuopakaton puhdistus uusitaan kahdesti vuodessa, pysyy katto siistinä ja hyväkuntoisena. Järeämpiä kattopuhdistuksia (kuten sammaleentuhokäsittelyä) tarvitaan tuolloin vähemmän, samoin kattopaikkauksia. Siltä varalta, että kattoa kaikesta huolimatta olisi aika paikata, teemme katon puhdistuksen yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen.

Roskien poisto katolta Nokialla päättyy sadevesikourujen puhdistukseen. Iso osa roskista päätyy katolta ränneihin, ja rännit voisivat alkaa vuotaa yli äyräiden poistamatta jääneiden roskatukosten takia.

Sammaleiden poisto Nokialla todennäköisesti maailman yksinkertaisimmalla tavalla

Eikö sammaleiden poisto katolta ota onnistuakseen? Kasvavatko sammaleet heti takaisin tiilikaton harjauksen jälkeen? Sammaleiden poisto sammaleentuhoaineella on todennäköisesti maailman yksinkertaisin tapa päästä eroon kasvustoista, mitkä voivat haurastuttaa kattoa, availla katon saumoja ja johtaa kattovuotoihin. Ota yhteyttä, niin teemme pitkäkestoisen lopputuloksen antavan sammaleentuhokäsittelyn Nokialla tai sen naapurikunnissa. Biohajoavat aineemme sopivat myös bitumikattojen sammaleiden ja jäkälien poistamiseen.

Lumenpudotukset ja muut kattohuollot Nokialla avaimet käteen -periaatteella

Kattopalvelumme toteuttaa kaikenlaiset kerrostalojen, kesämökkien ja paritalojen kattohuollot avaimet käteen -periaatteella. Olipa kyse sammaleentuhokäsittelystä tai vaikka lumenpudotuksesta, teemme kaiken asiakkaan puolesta Nokialla. Sammaleenpoistoon lukeutuu muun muassa ympäristön suojaus. Lumenpudotus suunnitellaan ja toteutetaan tapauskohtaisesti, mutta se saattaa pitää sisällään esimerkiksi lumien pois kuljettamisen, liikenteenohjauksen ja jään poiston katolta.

Hinnan kulloinkin tarvituille tiilikaton, peltikaton tai huopakaton huolloille kuulee alkukatselmuksen jälkeen. Alkutarkastuksen yhteydessä panemme merkille muun muassa talon korkeuden, katon kaltevuuden ja muut kattohuollon hintaan vaikuttavat tekijät. Hinnoittelemme työmme perustellusti ja maltillisesti, joten kaikki kattohuollot katon kevät- ja syyshuolloista alkaen kannattaa teettää meillä.

Meiltä saat kattohuoltojen ohella myös muut kattotyöt. Sen lisäksi, että puhdistamme vesikourut sekä pudotamme lumet katolta, löytyy meiltä pitkän linjan osaaminen kattojen korjauksiin. Paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet sekä tarvittaessa uusimme koko katon avaimet käteen -kattoremontilla.

Pyydä tarjous kattohuollosta tai muusta kattotyöstä!

Kun katto ja vesikourut ovat täynnä roskaa, kattotuotteet repsottaa tai lumikuorma painaa, pyydä tarjous! Ammattilaisemme tuntevat eri kattomateriaalien salat ja metodit tehokkaaseen huoltamiseen.

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.