KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Huopakattoremontti Levi

Huopakattoremontti Levi, joko se olisi paikallaan sinunkin osoitteessasi? Harva leviläinen tunnistaa kattonsa tarpeita, minkä vuoksi moni huopa- ja bitumikatto Levin seudulla olisi remonttia vailla tälläkin hetkellä.

Huopakaton uusiminen tai remontointi Levillä kannattaisi kuitenkin suorittaa mahdollisimman varhain katon kunnon alkaessa heiketä. Kun huolto- ja korjaustyöt eivät enää ”pure”, on rahat fiksumpi sijoittaa kattoremonttiin kuin yrittää väen väkisin putsata ja paikata kituvaa katoparkaa.

Tässä joitakin merkkejä, joista tiedät huopakattoremontin Levillä sijaitsevassa kohteessasi olevan mahdollisesti jo ajankohtainen:

  • Katto vuotaa tiivistyksestä huolimatta (esim. läpivientien tai saumojen kautta).
  • Sammal valtaa kattoa omakseen kasvustonpoistokäsittelystä ja kattohuopien uudelleenpinnoituksesta piittaamatta.
  • Katon pinta kupruilee.
  • Katto on painunut kuopalle/notkolle.

Kuulostaako ikävän tutulta? Ota yhteyttä kattoremonttipalveluumme ja laita huopakattoremontti Levillä sijaitsevassa kohteessasi tilaukseen ennen kuin katto sanoo itsensä lopullisesti irti! Olemme käytettävissäsi osoitteessa kuin osoitteessa Levillä, ja lisäksi toimialueeseemme kuuluu muu Lappi (esim. Kittilä, Muonio, Kolari, Inari, Sodankylä ja Enontekiö).

Älä jätä kattoasi kitumaan tuskissaan edes taloudellisilla perusteilla. Jos raha-asiat ahdistavat, tutustu kauttamme saatavilla olevaan rahoitukseen.

Huopakattoremonttien lisäksi saat meiltä huippuammattilaisten toteuttamina huopakattojen korjaukset Levillä. Meiltä löytyy laaja osaaminen myös pelti- ja tiilikattojen kattoremontteihin sekä muihin kattotöihin, kuten kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaukseen ja uusimiseen. Katon korjaus on erikoisalaamme, paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet. Huollamme sammaleen valtaamat katot ja puhdistamme vesikourut sekä talvella poistamme tehokkaasti lumet katoltasi Levin alueella.

Pyydä tarjous huopakattoremontista!

Huopakatto- ja palahuopakattoremontit ovat lähellä sydäntämme. Toteutamme kattoremontit ammattiylpeydellä ja takuulla laatutyönä. Ota yhteyttä!

Näin meillä kattotyö etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.

Palahuopakattoremontti Levi, huippuhyvällä hinta-laatusuhteella kaikille tonttisi katoille!

Palahuopakattoremontti Levi, huippuhyvällä hinta-laatusuhteella kaikille tonttisi asuin- ja piharakennuksille omakotitaloista liitereihin ja autotalleihin. Me tiedämme, kuinka laatu pidetään korkealla ja kulut kurissa!

Taustallamme on näet pitkä kokemus huopa- ja palahuopakatteiden asennuksesta ja remontoinnista. Monien kokemusvuosien varrella katonsaneeraustaitomme ovat hioutuneet absoluuttiseen huippuunsa, ja siinä samalla olemme oppineet hallitsemaan kattoremontin budjettia ennennäkemättömän kurinalaisesti.

Jos siis haluat huopa- tai palahuopakattoremontin Levillä sijaitsevassa kohteessasi hoituvan pois päiväjärjestyksestäsi yhtä aikaa sekä rautaisella ammattitaidolla että kohtuuhintaan, kannattaa tilata urakka kattoremonttipalvelumme kautta. Ota yhteyttä, ja pyydä meiltä kilpailukykyinen tarjous huopa- tai palahuopakattosi ”avaimet käteen”-remontista vaikkapa jo tänään!

Muistathan, että kaiken muun hyvän lisäksi työmme kelpaa kotitalousvähennykseen. Kotitalousvähennys tekee jo ennestään loistavasta diilistämme vielä rahtusen paremman, sillä usein huopa- tai palahuopakattoremontti Levillä sisältää runsaasti kotitalousvähennyksen piikkiin meneviä töitä. Kyseinen verovähennys saattaa kutistaa urakan kustannuksia lopulta varsin muhkeilla summilla.

Huopakaton uusiminen Levi, joskus myös katon ikä voi riittää perusteeksi ottaa urakka työn alle

Huopakaton uusiminen Levi, otetaan useimmiten agendalle katon kehnon kunnon vuoksi. Joissain tapauksissa huopakaton uusiminen Levillä voidaan kuitenkin toteuttaa myös katon ikävuosien perusteella – tai toisaalta päättää sittenkin vielä panostaa katon korjaukseen.

Esimerkiksi 5-vuotiasta huopakattoa tuskin on järkeä remontoida, vaikka se vuotaisikin pahanpäiväisesti. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä saamme tilanteen hallintaan paikallisilla korjaustöillä, ja katto palvelee paikkauksen jälkeen vielä monet vuodet.

Vaikka kattosi olisi jo nähnyt 20-vuotispäivänsä, ei sitä välttämättä vielä tässäkään vaiheessa tarvitse uusia. Yleisesti ottaen parikymppinen bitumikatto on vasta ”keski-ikäinen”. Mikäli katon asennuksessa ei ole sattunut perustavanlaatuisia virheitä ja huolloista on huolehdittu asianmukaisesti, luultavasti katon remontointia voidaan vielä lykätä korjaamalla.

Jos kattosi ikä on kuitenkin neljäkymmentä vuotta tai yli, todennäköisesti huopakaton uusiminen Levillä sijaitsevassa kohteessasi olisi jo hyvä ajatus. 40-vuotias bitumikermikatto, palahuopakatto tai kolmiorimakatto alkaa olla väkisinkin tiensä päässä.

Kun kattosi ylittää maagisen neljänkymmenen vuoden rajapyykin, ota yhteyttä kattoremonttipalveluumme ja kutsu asiantuntijamme ainakin kurkkaamaan kattoasi. Hurautamme hetkessä jopa saarikohteisiin!

Palahuopakaton uusiminen Levi, päivitettäisiinkö samalla myös katon ilmettä?

Palahuopakaton uusiminen Levi, ei välttämättä pelkästään katon kunnostava urakka. Todennäköisesti remontin ensisijaisena tarkoituksena on nollata kattosi kilometrimittari, mutta lisäksi huopa- tai palahuopakaton uusiminen Levillä sijaitsevassa kohteessasi tarjoaa oivallisen tilaisuuden esimerkiksi viilata katon visuaalista ilmettä enemmän oman makusi mukaiseksi.

Muun muassa kattohuopien värin vaihtaminen onnistuu varsin näppärästi, kun huopa- tai palahuopakaton uusiminen Levillä sijaitsevassa kohteessasi on meillä muutenkin työn alla. Uusi huopakatto voi olla vaikka vihreä!

Samalla myös räystään laudoitukset voidaan maalata uudella värisävyllä. Vaikka räystäslaudat ovatkin sinällään vain pieni yksityiskohta katolla, on niillä lopulta yllättävän iso merkitys kokonaisuutta ajatellen.

Myös kattotuotteiden väriä ja mallia voidaan vaihtaa helposti, kun huopa- tai palahuopakaton uusiminen Levillä sijaitsevassa kohteessasi on työn alla. Tänä päivänä sadevesijärjestelmiä, kattoturvatuotteita, piipunhattuja, kattoluukkuja ja kattoikkunoita on saatavilla vaikka ja minkälaisia!

Huom. kauttamme järjestyvät myös täysin uniikit, mittatilaustyönä valmistetut piipunhatut. Räätälöity piipunhattu viimeistelee uuden kattosi ilmeen suorastaan kuin kirsikka täytekakun.

Tiesitkö, että joskus talon, mökin tai piharakennuksen huopakattoremontti Levillä voi vaatia luvan?

Sitähän luulisi, että huopakaton uusiminen Levillä on vain talon tai mökin omistajan oma asia. Kuitenkin myös alueen rakennusvalvonta voi olla kiinnostunut katon remonttiaikeista.

Joissain tapauksissa huopakaton uusiminen tai remontointi Levillä voi vaatia luvan alueen rakennusvalvonnalta. Lupa voidaan tarvita yhtä hyvin niin omakotitalon, kesämökin kuin autotallin huopakattoremonttiin.

Yleisesti ottaen huopakaton uusiminen/remontointi Levillä edellyttää lupaa, mikäli urakan yhteydessä on aikomus muuttaa kattoa tavalla tai toisella. Esimerkiksi muutokset katon ulkonäköön tai energiatehokkuuteen vaativat useimmiten luvan.

Tarvitsemasi lupa on todennäköisesti ns. toimenpidelupa. Jotkin raskaammat operaatiot (esimerkiksi kylmän ullakkotilan muuttaminen asuinkelpoiseksi tai katon korotus) voivat kuitenkin vaatia kattavamman rakennusluvan.

Jos tarvitset kattosi saneeraukseen luvan, muista hoitaa luvat plakkariin hyvissä ajoin ennen remontin alkua. Ilman lupaa ei kannata ryhtyä remontoimaan, sillä luvatta remontoinnista saattaa seurata harmittavia välienselvittelyjä viranomaisten kanssa, keskeytyksiä kattoremontin etenemiseen ja pahimmillaan myös taloudellisia tappioita.

Älä silti ota lupien hakemisesta stressiä. Tilatessasi huopakaton uusimistyön Levillä meiltä, neuvomme mielellämme urakkaan liittyvissä lupa-asioissakin!