KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katon korjaus Mynämäki – Kokeneiden asiantuntijoiden katonkorjauspalvelu palveluksessasi

Katon korjausta voi tarvita koska tahansa. Katonkorjauksella ja katon paikkauksella on aina kiire, onhan vaarana katon vesivahinko (eli katon alla olevien rakenteiden ja eristeiden kastuminen). Onkin huojentavaa tietää, että on paikka, mistä katon paikkauksen tai kattovuodon korjauksen voi tilata Mynämäellä milloin tahansa. Toimintamme ei ole kausiluonteista, vaan korjaamme tiilikatot, peltikatot ja huopakatot vaikka keskellä talvea. Meillä on mahdollisuus aloittaa omakotitalon, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon, rivitalon tahi paritalon), kesämökin tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus nopeasti, eikä urakkaan mene kovinkaan pitkään. Tilaa sinäkin lumen irrottamien lumiesteiden synnyttämien kattoreikien tai esimerkiksi kastuneiden villojen vaihto meiltä, niin kokeneet asiantuntijamme laittavat kattosi kerralla kuntoon.

Teemme läpivientien tiivistyksiä, katon oikaisuja, rännien korjauksia ja esimerkiksi osittaisia kattoremontteja myös Mynämäen naapurikunnissa, eli Aurassa, Eurassa, Laitilassa, Maskussa, Naantalissa, Nousiaisissa, Pöytyällä, Ruskossa, Taivassalossa, Turussa ja Vehmaalla. Kaikki kattokorjaukset voi vähentää verotuksessaan kotitalousvähennyksenä, jos korjattava katto kuuluu omakotitaloon tai kesämökkiin. Lisätietoa kotitalousvähennyksestä (muun muassa sen omavastuuosuudesta) löydät Verohallinnon sivuilta. Muista myös rahoituksemme, minkä avulla voit maksaa joustavasti kaikenlaiset kattokorjaukset. Remonttilainaa tarjoaa yhteistyökumppanimme, mutta sen hakemisen voit aloittaa verkkosivuillamme olevaa linkkiä painamalla.

Ammattilaisvoimin tehty huopakaton korjaus poistaa huolet vesivahingoista

Palahuopakaton korjaus ja paikkaus kannattaa jättää alan ammattilaisille, sillä asianmukaiset otteet saavat katon niin tiiviiseen kuntoon, ettei katon vesivahinkojen mahdollisuudesta tarvitse kantaa huolta. Katto kannattaa kunnostaa jo ennen, kuin huopakatto vuotaa Mynämäellä. Jotta katon reiät tai esimerkiksi huonokuntoiset läpiviennit saataisiin kuntoon ennen kuin vesi kastelee kattorakenteet, kannattaa katto tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Varsinkin tasakatto kannattaa tarkastuttaa kokeneilla kattotyöntekijöillä, sillä vuotokohdat voivat jäädä maallikolta huomaamatta. Tasakaton allehan ei ole mahdollisuutta mennä etsimään vuotojälkiä, tummentumia tai lahovaurioita, vaan mahdollinen huopakattovuoto pitää osaa paikantaa omin silmin huopakatetta mittailemalla. Ammattilaisiltamme saatte tarvittaessa tarjouksen myös kaikista niistä kattohuolloista, joilla katon tiiviyttä ja ehjyyttä voidaan tukea. Esimerkiksi sopii sammaleiden poisto huopakatolta, ovathan juuri sammaleet monien saumavuotojen takana.

Peltikaton korjausta ei ole syytä lykätä

Kaikenlaiset kattopaikkaukset ja katon tiivistykset kannattaa toteuttaa mahdollisimman pian, eikä peltikaton korjaus Mynämäellä tee tähän sääntöön mitään poikkeusta. Peltikatot, kuten lukkosaumakatot ja aaltopeltikatot, ovat kestäviä kattoja. Peltikaton on kuitenkin tarkoitus suojata omakotitaloa, rivitaloa tai muuta rakennusta jopa 50 vuotta. Tuona aikana voidaan tarvita reikien paikkausta, kenties useampaankin otteeseen. Reikien paikkaus tai reikäisimpien kattopeltien vaihto estävät sen, että peltikatto vuotaisi.

Peltikaton omistajien kannattaa kuitenkin sisäistää se, että peltikatto saattaa vuotaa esimerkiksi saumoista. Peltikatto ei ole sataprosenttisen tiivis katto, joten sen alle kuuluu asentaa aluskate. Peltikaton aluskatteen korjaus onkin varsin tärkeä kattotyö. Aluskatteen kunto kannattaa tarkastaa yhtä usein kuin ulkokatteen kunto, eli kahdesti vuodessa.

Tiilikaton korjausten tiheyteen mahdollista vaikuttaa

Talon omistaja tai taloyhtiö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten tiheästi tiilikaton korjauksia ja paikkauksia Mynämäellä tarvitaan. Jos katosta ei pidetä huolta, on enemmän kuin todennäköistä, että tiilikatto vuotaa. Harjaukset, sammaleentuhokäsittelyt, lumenpudotukset ja muut tiilikattohuollot vähentävät kattovuotojen todennäköisyyttä. Kaikkia katonpaikkauksia ei voida ehkäistä ennalta, siksi betoni- ja savitiilikatot olisi enemmän kuin hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa. Näin rikkinäisten tiilien vaihto tai esimerkiksi kattoikkunan tiivistys ei jää tekemättä. Myös tiilikaton aluskatteen mahdolliset korjaustarpeet paljastuisivat katon tarkastusten yhteydessä. Meidän kattopalvelumme on luotettava valinta kaikkiin tiilikaton korjauksiin Mynämäellä, myös hankalimpiin jiirien paikkauksiin tai osittaisiin tiilikattoremontteihin.

Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten ja aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.