Katon korjaus Askola
Omakotitalon, paritalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon) ja muiden kiinteistöjen katot Askolassa, Myrskylässä, Mäntsälässä, Pornaisissa, Porvoossa ja Pukkilassa korjaava kattofirmamme on oman alansa erikoisosaaja. Mikään katon paikkaus, katon tiivistys tai esimerkiksi katon osittainen vaihto ei ole meille liian haastava urakka, vaan teemme ensiluokkaista jälkeä kaikissa olosuhteissa ja kaikissa eri tilanteissa. Jos katto olisi niin huonossa kunnossa, ettei sitä kerta kaikkiaan enää kannattaisi kunnostaa, tarjoaisimme katon uusimista.
Sekä kattoremontit että erilaiset tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen korjaukset ovat lainoitettavissa yhteistyötä kanssamme tekevän rahoituslaitoksen remonttilainalla. Tuota lainaa voi hakea näppärästi kotisivujemme kautta. Hakemaan pääsee myös kotitalousvähennystä, tosin se edellyttää Verohallinnon verkkopalveluun siirtymistä.
Katon korjaus Askola – kattokorjauksen ammattilaiset loistavat joka tilanteessa
Katonkorjaus ja katonpaikkaus Askolassa ei voisi onnistua paremmin kuin meidän mestarillisten osaajiemme tekemänä. Tavoitteenamme on aina saada katto kerralla kuntoon, siksi tarjoamme katon kunnon tarkastuksen aina kaupan päälle. Näin saamme tiedon myös niistä kattokorjauksista, mitkä olisivat muuttuneet ajankohtaisiksi vasta jonkin ajan päästä. Katto voidaan korjata ja huoltaa sellaiseksi, että se pysyy tiiviinä myös tulevina vuodenaikoina ja tulevina vuosina, kun sen kunto on asiantuntijoiden tarkastama.
Mikään kattokorjaus ei ole ammattilaisillemme liian pieni – teemme niin rikkinäisten tiilien vaihdot kuin lumen irrottamien lumiesteiden aiheuttamien reikien korjaukset. Kattokorjauksille ei ole myöskään ylärajaa, vaan teemme tarkalla ja järjestelmällisellä otteella myös painuneiden kattojen oikaisut ja katolle kaatuneiden puiden aiheuttamien tuhojen kunnostukset.
Huopakaton korjaus – paikkapalalla iso apu
Palahuopakaton korjaus ja paikkaus Askolassa voi tarkoittaa irronneen palahuopapaanun liimaamista takaisin paikalleen. Tasakatto voitaneen korjata liimaamalla katossa olevan reiän päälle paikkapala. Tärkeintä on varmistaa, ettei huopakatto vuoda, sillä jos huopakatto vuotaa, voi se alle muodostua vakava ja kalliisti korjattava katon vesivahinko.
Ratkaisemme aina paikan päällä, miten tasakatto, pulpettikatto, aumakatto, mansardikatto tai mikä tahansa muu katto kannattaa korjata. Joskus riittää kattoreiän tiivistys sopivalla tiivisteaineella, joskus taas huonokuntoinen vuota on paras uusia kokonaisuudessaan. Pahimmissa tapauksissa suosittelemme huopakattoremonttia.
Peltikaton korjaus pitää vedet ulkopuolella
Peltikaton korjaus Askolassa tarkoittaa usein reikien paikkausta. Suurentuneet ruuvinreiät voikin paikata, mutta jos reikä on keskellä kattopeltiä, on paras tehdä kattopellin tai kattopeltien vaihto. Mikäli huonokuntoisia kattopeltejä on runsaanlaisesti, voi olla parasta suorittaa osittainen peltikattoremontti eli vaihtaa kaikki kattopellit. Pellin keskellä olevia reikiä ei kannata käydä paikkamaan, sillä työ ei poista täysin sitä mahdollisuutta, että peltikatto vuotaa sateella. Vähän sama juttu aluskatteen kanssa. Aluskatetta ei kannata paikata, vaan peltikaton aluskatteen korjaus tarkoittaa melkein aina sitä, että aluskate vaihdetaan osittain.
Tiilikaton korjaus tyypillinen katon kevättyö
Tiilikaton korjaus ja paikkaus tarkoittaa varsin usein rikkinäisten tiilien vaihtoa. Tämän katon paikkauksen takana on pakkasrapautuminen: vanhojen kattotiilien sisällä oleva kosteus nimittäin jäätyy talvella, ja jään muodostuminen rikkoo tiiliä. Keväällä paljastuvat kaikki talven aikana hajonneet tiilet, siksi katon kevättarkastus kannattaakin tehdä mahdollisimman pian lumen sulamisen jälkeen.
Rikkinäistä tiiltä ei tietenkään pysty korjaamaan liimoilla tai massoilla, vaan se täytyy vaihtaa uuteen. Onneksi rikkoutunutkaan tiili harvemmin katolle saa todellista vauriota aikaa, mikäli vesikatteen alla on toimiva aluskate. Aluskatteen tehtävä on johdattaa tiilikaton läpi tulleet vedet pois katolta. Kattovuodon paikkaus on yksinkertaisempaa, jos samalla ei tarvitse alkaa vaihtaa kastuneita eristeitä ja kattorakenteita. Onneksi aluskatteet hajoavat vain harvoin, koska ne tehdään hyvinkin kestävistä materiaaleista. Läpiviennit ovat aluskatteen herkkä paikka, mutta niistäkin löytyvät ongelmat ovat valtaosassa tapauksia laadukkaasti ja kestävästi korjattavissa.
Rikkinäisiä tiiliä tai vuotavia vesikouruja, me korjaamme!
Teemme kaikki katon korjaus työt Askolassa. Osaavat ja ammattitaitoiset asiantuntijamme suorittavat minkä tahansa kattokorjaus työn, olipa kyseessä sitten katon paikkaus, kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen, rikkinäisten tiilien vaihto tai rännien ja vesikourujen korjaus tai mikä vain siltä väliltä, kaikki onnistuu meiltä! Olemme täyden palvelun kattofirma, teemme myös katon tiivistys työt ja katon läpivientien asennus ja tiivistystyöt ja meiltä onnistuu myös katon korjaus talvella. Jos siis tarpeen on peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus tai mikä muu pieni tai iso kattokorjaustyö, soita meille ja tulemme katsastamaan tilanteen ja teemme tarjouksen katon korjauksesta.
Kattovuoto havaittu eli katto vuotaa Askolassa
Kun käsillä on kattovuoto, katto vuotaa Askolassa, ota meihin viipymättä yhteyttä! Katon vesivahinko ei ole koskaan leikin asia ja mitä nopeammin kattovuoto saadaan korjattua, sitä parempi! Katto voi vuotaa monestakin syystä, mutta vuotavan katon korjaus on aina syytä jättää ammattilaisten hoidettavaksi. Tilaa meidät paikalle, ja teemme kattosi tarkastuksen ja annamme tarjouksen katon korjauksesta. Jos katto jo vuotaa, älä viivyttele.
Katonkorjauksen hinta mietityttää
Oletko miettinyt, mikä katonkorjauksen hinta tulee olemaan? Siihen vaikuttavat monet tekijät, ensinnäkin kattomateriaali, talon sijainti ja korkeus ja myös korjauksen ajankohta. Mitä katon korjaus maksaa? Selvitä se helposti tilaamalla asiantuntijamme tarkastuskäynnille. Hän tekee silmämääräisen tarkastuksen kattosi kokonaistilanteesta ja antaa tarjouksen tarvittavista toimenpiteistä. Näin helppoa se on. Meidän kauttamme onnistuu myös katon korjaus osamaksulla, eli mahdollista on hakea katonkorjauksen rahoitus. Kaikista kattotöistä voit myös hakea kotitalousvähennystä verotuksessasi.
Katon huoltoa korjausta sekä kaupanpäälliseksi katon yleisilmeen tarkastus
Katon korjaus, huolto ja muut katon kuntoa ylläpitävät kattotyöt ovat talon pidon tärkeimpiä toimenpiteitä Askolan upeissa rakennuksissa. Huonossa kunnossa oleva ja vuotava katto on suuri riskitekijä talosi hyvinvoinnille ja myös ulkonäköä rumentava tekijä. Jos vuotoja ei korjata, saattaa käsillä olla pian vakava kosteusvaurio. Tee siis palvelus itsellesi ja tilaa kattotyö meiltä! Meiltä saat kaikki kattoon liittyvät asiat yhdestä osoitteesta. Olipa kyseessä sitten uuden katon asennus tai vanhan kunnostus tai katon muut varustelut, kuten sadevesijärjestelmät tai kattoturvatuotteet, meiltä onnistuu kaikki. Työt teemme aina avaimet käteen -periaatteella loppuun asti ammattitaidolla.
Haluamme, että kattosi voi hyvin, ja siksi aina katolla liikkuessamme suoritamme katon yleisilmeen tarkastamisen, eli käymme katon silmämääräisesti läpi. Ilmoitamme asiakkaalle kaikista tekemistämme havainnoista ja koska olemme täyden palvelun kattofirma, teemme tarvittaessa tarjouksen muistakin kattotöistä. Kaikkiin kattotöihin on mahdollista saada kauttamme rahoitus, eli voit maksaa kattoremonttisi erissä. Ja lisäksi kannattaa hyödyntää mahdollisuus kotitalousvähennykseen, jota voit hakea kaikista kattotöistä.
Älä siis enää epäröi vaan tilaa asiantuntijamme paikan päälle Askolaan kartoittamaan kattosi tilanne ja tekemään tarjous kattoremontista! Hommat tehdään meillä alusta loppuun asti ammattitaidolla, kokemuksella ja vankalla osaamisella ja sinä saat kodillesi arvoisensa katon helposti ja vaivattomasti. Pyydä tarjous kattoremontista vaikka heti!
Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten ja aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumen pudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme.
Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!
Näin meillä katon korjaus etenee!