Katon korjaus Liljendal – Tiivis katto pitää vesisateet ulkopuolellaan
Tiilikattoa, peltikattoa ja huopakattoa kutsutaan vesikatoksi. Nimitys vesikatto viittaa ulkokaton tärkeimpään tehtävään, eli kosteuden pitämiseen rakennuksen ulkopuolella. Katto estää vesisateita kastelemasta kattorakenteita, sisäkattoa, lattioita ja huonekaluja. Suomessa kun ollaan, on vesikaton pidettävä myös lumisateet pois talon sisäpuolelta.
Jos lumi on irrottanut katosta lumiesteet, on katossa reikiä. Reikiä syntyy myös ruosteen nakertaessa kattopeltejä, tai auringon kuivattaman kattohuovan halkeillessa. Tiilikatolta voi löytyä rikkinäisiä kattotiiliä. Peltikatosta voi irrota peltikattonauloja, joilloin naulanreiät jäävät suojaamattomiksi, ammottaviksi aukoiksi vesikatteeseen. Kaikki reiät tarkoittavat sitä, että katon paikkauksella Liljendalissa on jo kiire. Jos katonkorjaus ja katon paikkaus viivästyvät, voidaan joutua tekemään kattovuodon korjaus, mihin saattaa liittyä katon vesivahingon tekemien vaurioiden kunnostus. Katon vesivahingon aiheuttamien jälkien korjaaminen voi tarkoittaa esimerkiksi kastuneiden villojen vaihtoa ja lahovaurioiden kunnostamista – töitä, joita ei olisi tarvittu, jos omakotitalon, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon, rivitalon taikka paritalon), kesämökin tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus olisi aloitettu aiemmin.
Teemme kattokorjaukset Liljendalissa, Lapinjärvellä, Myrskylässä ja esimerkiksi Pernajassa aina mahdollisimman edullisesti, ja kattotöistämme voi hakea kotitalousvähennystä. Katon kunnostamisen tai uusimisen voi maksaa partnerimme tarjoamalla rahoituksella, mutta silti on väistämätön tosiseikka, että kosteusvaurioiden korjaus nostaa kattokorjauksen hintaa. Katon korjaamista kannattaa kiirehtiä jo senkin takia, että rakennuksen arvo laskee kuin lehmän häntä, jos katto vuotaa jostain kohtaa. Kaikki kattovuodot, sellaiseksi kehittyä uhkaavat kulumat ja katon tiiviyttä vaalivien kattohuoltojen tarpeet käyvät ilmi kattoa tarkastettaessa. Suosittelemme, että joka katto tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa. Tämän helpottamiseksi olemme alkaneet tarjota ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattotöidemme yhteydessä.
Huopakaton korjaus meiltä, olipa kyse kattoreikien paikkauksesta tai räystäslautojen vaihdosta
Palahuopakaton korjauksesta ja paikkauksesta Liljendalissa selviää mahdollisimman helpolla, kun ottaa yhteyttä meidän katonkorjauspalveluumme ja tilaa katon korjauksen avaimet käteen -periaatteella. Teemme kaikki kattokorjaukset täyden palvelun paketteina, joten asiakkaan ei tarvitse kuin ottaa yhteyttä meihin ja kertoa siitä, että huopakatto vuotaa – tai siitä, että tasakatolta on löytynyt uusia reikiä. Huolehdimme ammattitaidolla myös räystäslautojen uusimisesta, vuotavan kattoikkunan korjaamisesta ja kaikista muista bitumikattokorjauksista, joita tarvitaan katon tiiviyden palauttamiseksi ja katon kunnon tukemiseksi.
Meiltä myös vaikka rivisaumatun peltikaton korjaus
Peltikaton aluskatteen korjaus Liljendalissa auttaa varautumaan siihen, että peltikatto vuotaa vielä jonain päivänä. Säännöllisten kevät- ja syyshuoltojen ansiosta reikien paikkaukset, ruosteisten kattopeltien vaihdot ja katon huoltomaalaukset saadaan tehtyä ajoissa, joten monet peltikattovuodot voidaan välttää. Jokin myrsky tai runsasluminen talvi voi kuitenkin koetella peltikaton tiiviyttä, ja silloin tarvitaan ehjää aluskatetta.
Me korjaamme kaikenlaiset peltikatot Liljendalissa, myös rivisaumatut peltikatot. Konesaumakattojen uusiminen ja korjaaminen on kokeneiden kattopeltiseppiemme vastuulla.
Tiilikaton korjaamisessa ei tarvita liimapuikkoa
Jos tiilikatto vuotaa tai se on kärsinyt talven lumien ja pakkasten takia, on kyse usein rikki menneistä savi- tai betonitiilistä. Rikkinäisten tiilien vaihto on paras tapa tehdä tiilikaton korjaus ja paikkaus Liljendalissa, sillä rikkinäisiä tiiliä ei kannata liimata yhteen – ei edes pikaliimalla, minkä mainostetaan liimaavan mitä vain (jos ei muuta, niin ainakin sormet toisiinsa). Tiilien vaihto on hankalaa – varsinkin silloin, jos vaihdettavat tiilet sijaitsevat jiirissä. Ota yhteyttä meidän taidokkaisiin ja hyvin varustautuneisiin kattoammattilaisiimme – meillä on kaikki tykötarpeet aina timanttilaikkoihin asti. Kerromme myös mahdollisuuksista huoltaa omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon tiilikattoa niin, että tiilet pysyvät ehjinä vuosien ja vuosikymmenien kulumisesta huolimatta. Tarvittaessa annamme oivallisen tarjouksen esimerkiksi tiilikaton pinnoitteen uusimisesta.
Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten ja aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!
Näin meillä katon korjaus etenee!