KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katon korjaus Pöytyä

Katon korjaus Pöytyä – kokenut kattotiimimme kunnostaa taidolla kaikenlaiset katot sekä kohteet. Korjaustarvetta syntyy jokaisella katolla jossakin vaiheessa elinkaarta. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai piipun tai läpiviennin kohdalta, tai kenties täytyy teettää vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaus sekä tiivistys. Uudemmassa kohteessa riittävät yleensä pienet, paikalliset täsmätyöt, kun taas vanhempi katto voi vaatia osakseen jo kattavampia kunnostustoimia. Haasteita katolle tuottavat monenlaiset sään ja ympäristön kulutukset, kuten kosteus, lehtiroska, lika, sammal sekä auringon paahtava uv-säteily. Toistuvat lämpötilanvaihtelut iskevät etenkin läpivientien tiivistyksiin, ja pikkuhiljaa tiili murentuu, huopa halkeilee ja pelti ruostuu. Tilannetta pahentaa entisestään, jos katon huolto on huonolla tolalla. Tai kenties katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty mainittavia virheitä. Toisaalta uusi ja tervekin katto voi nopeasti päätyä korjauskuntoon, mikäli siihen iskevät odottamattomat lumi- tai myrskyvahingot. Ehkä katto joutui kärsimään, kun puu kaatui myrskyssä talon, mökin tai katon päälle, tai kun lumi irrotti tikkaat, kattoläpiviennin tai lumiesteen, niin että kattoon tuli reikä.

Toteutamme laatuvarmat katon korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Pöytyällä, yksittäisen kattovuodon kunnostuksesta vesivahinkojen ja vuotovaurioiden korjauksiin. Teemme aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä kattovarustelujen paikkaukset, kastuneiden villojen tai laudoitusten vaihdot samoin kuin myrskyvaurioiden korjaukset. Kunnostamme sujuvasti kaikenlaiset kohteet katon mallista tai materiaalista riippumatta – tiili-, pelti- sekä huopakatteet harjakatosta tasa- ja taitekattoon. Voit tilata kauttamme niin omakotitalon, autotallin, -katoksen kuin mökin katon korjaukset, kunnostukset kaikkiin asuin- ja ulkorakennuksiin sekä myös saaresta löytyviin kohteisiin. Ammattilaistemme kattotöitä voit niin ikään hyödyntää kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa, luotettavaa rahoitusta. Toimialueeseemme sisältyy laajalti muukin Varsinais-Suomi, kuten Mynämäki, Aura, Lieto, Marttila, Oripää sekä Loimaa. Palvelemme korjauksissa laatutuottein ja asiantuntevin ottein, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi tarpeiden mukaan. Ajoissa tehdyt kunnostukset säästävät rahaa ja kattoa, kun ne pitävät poissa kosteushaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Sijoita siis katon tulevaisuuteen teettämällä paikkaukset kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Pöytyällä!

Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten, aluskatteen korjausten ja mm. kattoikkunoiden sekä kattoluukkujen kunnostuksen lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt Pöytyällä. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen puhdistus sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erityisen pitkä kokemus meillä on huopakatoista ja palahuopakatoista. Korjaamme, sekä tarvittaessa remontoimme huopakatot viimeisen päälle käsi sydämellä. Ota yhteyttä missä tahansa Pöytyän alueella!

Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.

Huopakaton korjaus Pöytyä, parhaalla palvelulla ja laatutuottein kauttamme

Huopakaton korjaus Pöytyä – etsimme kattosi ongelmakohdat ja palautamme teknisen toimivuuden. Huopakatto, eli bitumikatto voi kärsiä muun muassa myrskyn tekemistä tuhoista. Kenties myrskytuuli riepotteli huopavuotia, tai myrsky irrotti pellityksiä katolta. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä talon tai katon päälle. Huopakaton laittavat kuitenkin lujille myös astetta arkisemmat kulutukset, ja mekaaninen sekä kemiallinen rasitus verottavat etenkin vanhempaa huopaa. Kermistä aluksi löytyvä sirotepinta hiutuu vähä vähältä pois, ja kun ikääntyminen sekä uv-säteily kuivattavat huopaa, riski halkeilulle kasvaa. Katteeseen voi ilmestyä painumia, kulumia, kupruja, reikiä ja repeämiä, joskus jopa silminnähtäviä pullistumia eli niin kutsuttuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten ja läpivientien kohdalta – saumat saattavat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman toimesta.

Meiltä hoituu huopakaton sekä palahuopakaton korjaus, tiivistys ja paikkaus Pöytyällä, tasakaton kunnostuksista huopakaton tulitöihin sekä myrskyvaurioiden korjauksiin. Valitsemme kaikki paikkausaineet ja -menetelmät huolella kohteelle sopiviksi, jotta työnjälki on pitävä ja pitkäikäinen sekä kattosi kannalta optimaalinen. Käsittelemme sammaleesta kärsineet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja täsmäkunnostamme massalla pienehköt katepinnan kulumat. Isompiin vauriokohtiin puolestaan kiinnitämme erityiset huopakaton paikkapalat, ja kuprut eli höyrypussit leikkaamme auki, jotta kate saadaan tasoitettua kuntoon. Suoritamme Pöytyällä tarpeen tullen myös kokonaisvaltaisemmat korjaustyöt, kuten huopakaton alushuovan ja umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi hoidamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaustyöt saarikohteissa – katto kuin katto ja homma kuin homma, käsissämme paikkaus luonnistuu!

Peltikaton korjaus Pöytyä, kattosi pitkäaikaiseksi eduksi ja hyödyksi

Peltikaton korjaus Pöytyä – paikkaamme muun muassa korroosion jäljet, kuten reiät ja ruostekohdat katteesta. Korroosio iskee herkästi etenkin hoitamatta jääneisiin pelteihin. Hyvin huollettu peltikattokin joutuu kohtaamaan sään ja ympäristön kulutukset, kun toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tämän johdosta kiinnikkeet antavat periksi ja peltien liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto kaiken lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa, voi vaurioita löytyä myös aluskatteen ja yläpohjan tienoilta – vaikkapa aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut tai jo alkujaan virheellisesti asennettu. Vielä eräs valitettava vaaranpaikka ovat peltikaton lumi- sekä myrskyvauriot, jotka voivat tarkoittaa kaikkea katepinnan naarmuista rikkinäisiin välikaton rakenteisiin. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton tai talon päälle. Tai sitten lumi riuhtoi mukanaan alas tikkaat että kattosillat, niin että peltiin syntyi reikiä.

Peltikaton korjaus ja tiivistys Pöytyällä edellyttää onnistuneet pohjatyöt, kuten lian sekä ruosteen poiston alustasta, niin että korjaustulos on siisti sekä kestävä. Useimmissa kohteissa paras tapa edetä on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Saat meiltä myös kattopeltien lisäkiinnitykset sekä naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, samoin peltikaton aluskatteen sekä yläpohjan korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Pöytyällä. Toteutamme niin ikään peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaukset, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Tiilikaton korjaus Pöytyä – paikkaus vaatii kokemusta ja rautaista ammattitaitoa

Tiilikaton korjaus Pöytyä, paikkaus pitää kattosi parhaassa voinnissa, kun asialla ovat kokeneet ammattilaisemme. Tiilikatonkin kohtaloksi saattavat koitua myrskyn aiheuttamat vauriot. Kenties tuuli tai myrsky irrotti ja vei mennessään harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen. Tai sitten rakenteita rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton tai talon päälle. Tavallisimmin korjaustarve kuitenkin kehittyy pidemmän ajanjakson kuluessa, kun tiiliä nakertavat sammal ja lumikuorma sekä jatkuvat lämpötilanvaihtelut. Sammal syö tiilestä ravinteita sekä ujuttaa juuriaan katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Ikääntyvä tiilikatto tuntee nahoissaan myös pakkasrapautumisen kierteen, kun haurastunut kate imee kosteutta, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Jos taas tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä tarkistaa yläpohjan tilanne – vaikkapa aluskate saattaa olla loppuunsa kulunut tai kärsinyt mekaanisen vaurion.

Tiilikaton korjaus, paikkaus ja tiivistys Pöytyällä säästää monelta murheelta. Katto välttää kosteus- ja homehaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu luonteeltaan varsin paikalliseksi, jolloin katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Toteutamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Pöytyällä, samoin myrskyvaurioiden korjaukset sekä katon kunnostukset saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen päätteeksi pintakäsittelemme kärsineet tiilet. Näin kate saadaan jälleen pitävästi suojattua kosteuden ja kasvuston uhkilta.

Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Pöytyä – paikkauksilla vältetään kosteushaitat ja muut isommat vauriot

Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Pöytyä, kunnostus auttaa suojaamaan yläpohjan sekä välttämään isommat vauriot. Aluskate on välttämätön osa toimintakykyistä kattoa varsinkin maamme vaihtelevissa sääoloissa. Laadukas ja oikein asennettu aluskate poistaa sekä ulkoa että sisältä tulevan kosteuden, ennen kuin se tiivistyy eristeisiin tai muihin yläpohjan rakenteisiin. Kun aluskate vuotaa, johtuu se tyypillisimmin sään ja iän tuomista kulumista, joskus myös asennukseen liittyvistä virheistä tai äkillisistä mekaanisista vaurioista. Löytyipä ongelmien syy mistä tahansa, meiltä saat laatuvarmat korjaustyöt – niin peltikaton kuin tiilikatonkin aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Pöytyällä.

Paikkaamme aluskatteen yksittäiset reiät ja vaihdamme reikiintyneet vuodat, aina katollesi turvallisin tuottein sekä menetelmin yksityiskohtia myöten. Korjaamme katolta valumajäljet, lahovauriot ja kastuneet villat, sekä kohennamme eristystä tai välikaton tuuletusta, jos se ilmanvaihdon takia on tarpeen. Suoritamme aluskatteen korjaukset ja paikkaukset minkä tahansa elementin suhteen, myös jiiristä ja sisätaitteesta sekä muun muassa savupiipun kohdalta. Toteutamme aluskatteen ylösnostot sekä tarkan tiivistämisen savupiippuun, ja asennamme jiireihin laudoitukset, saumaukset sekä pellitykset viimeisen päälle. Lisäksi teemme aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Pöytyällä läpiviennin kohdalta – kattoikkunan, kattovalokuvun, viemärintuuletusputken, kattoluukun ja ilmanvaihtoputken kohdalta.

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pöytyä – korjaus toteutetaan mittatilaustyönä kattopalvelumme kautta

Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pöytyä – korjaus tehostaa kattosi käyttövarmuutta ja säilyttää rakenteet turvassa. Läpiviennit puhkaisevat vesikatteen sekä aluskatteen, joten niihin liittyy merkittävä vuotoriski. Kun huomaat, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pöytyällä, pelasta katto pahemmilta vaurioilta teettämällä kunnostukset kauttamme. Toteutamme katon korjaukset vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun kohdalta, sekä savupiipun, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken tai muun läpiviennin kohdalta. Vaihdamme virttyneet tiivistykset ja kovia kokeneet suojapellit. Lisäksi asennamme puuttuvat tiivistekappaleet sekä puolitiehen jätetyt ylösnostot.

Kattopalvelumme auttaa, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Pöytyällä – ota siksi yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta sekä paikkauksesta!