KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katon korjaus Pirkanmaa – Kunnostamaamme kattoa kannattelevat terveet rakenteet

Katonkorjaus ja katon paikkaus Pirkanmaalla voi lykätä katon uusimista jopa vuosikymmenillä. Paljon on kiinni siitä, ketkä tiilikaton, huopakaton tai peltikaton paikkaavat. Katon paikkaus tulee hoitaa niin, että katon tiiviys ja rasituksenkestävyys palautuu hyväksi. Jos paikkauskohta pysyy hyvänä vain hetken, ei kattorakenteita saatu pelastettua – tasakaton korjaus tai muu katon tiivistys onnistui vain siirtämään katon vesivahinkojen korjausta hieman tuonnemmas.

Katon korjaajan on muistettava aina tarkastaa sekin, missä kohdassa katon muut kohdat ovat. Jos kattokorjaaja liikkuu niin sanotusti laput silmillä ja tekee vain pyydetyt työt (eli ainoastaan korjaa lumen irrottamien lumiesteiden kattoon tekemät reiät), voivat muut vauriot jäädä huomaamatta. On hyvä, että katon reiät korjataan, mutta lopputulos on silti huono, jos katto vuotaa edelleen piipun juuresta. Asiantunteva kattoammattilainen huomaa katon ongelmakohdat jo siinä vaiheessa, kun kosteutta ei vielä pääse katon alle. Hän osaa tarjota ilmakuplien tasoittamista, rikkinäisten tiilien vaihtoa, ruostevaurioiden kunnostamista ja muita kattotöitä, joilla katon vaurioituminen ja vuotaminen voidaan ehkäistä jo ennalta.

Kauttaaltaan tiivis katto on kaikkien etu. Asianmukaisesti asennetun, huolletun ja paikatun katon alta löytyvät terveet rakenteet, mitkä jaksavat kannatella kattoa vielä pitkään. Jos katto kaikesta huolimatta on alkanut vuotaa, vaihdamme yläpohjan kastuneet eristeet ja kunnostamme lahot puuosat, jotta laho lopettaisi leviämisensä. Katon vesivahinkoon kannattaa puuttua heti, joten ota yhteyttä saman tien esimerkiksi myrskyvaurioiden korjauksen tiimoilta. Pahimpia myrskyn aiheuttamia vaurioita ovat kattojen päälle kaatuneiden puiden aiheuttamat tuhot, mutta yleisempää on joutua kiinnittämään irronneita kattopeltejä ja peltilistoja paikoilleen.

Aina kun teemme omakotitalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon, rivitalon tai paritalon) tai jonkin muun kiinteistön katon korjauksen, tarjoamme kaupan päälle katon kunnon tarkastuksen. Tuon kattotarkastuksen aikana varmistamme kaikki katon huolto- ja paikkaustarpeet, joten mikään vaurio tai esimerkiksi sammalmätäs ei jää huomaamatta. Tarvittaessa tarjoamme jiirin paikkausta, sammaleiden poistoa, naarmujen paikkamaalausta tai vaikka kattotikkaiden kiinnikkeiden kiristämistä.

Katonkorjauspalvelumme toimii kaikkialla Pirkanmaalla, eli Akaassa, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Juupajoella, Kangasalla, Kihniössä, Lempäälässä, Mänttä-Vilppulassa, Nokialla, Orivedellä, Parkanossa, Pirkkalassa, Punkalaitumella, Pälkäneellä, Ruovedellä, Sastamalassa, Tampereella, Urjalassa, Valkeakoskella, Vesilahdella, Virroilla ja Ylöjärvellä. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme jo tänään, niin saat mainion ja kotitalousvähennyskelpoisen tarjouksen tiilikaton, peltikaton tai huopakaton korjaamisesta. Täyden palvelun pakettina tehtävälle kattokorjaukselle löytyy kauttamme myös rahoitus.

Huopakaton korjaus Pirkanmaalla ehkäisee vanerien kastumisen

Katon alla olevat vanerit, laudoitukset ja eristeet kastuvat, jos huopakatto vuotaa Pirkanmaalla. Tilaa huopakaton reikien paikkaus tai palahuopakaton korjaus ja paikkaus (kuten irronneiden paanujen kiinnittäminen takaisin katolle) meiltä, niin katto pitää taas vettä. Jos katon alapuolisiin osiin jo on päässyt kosteutta, kunnostamme syntyneet vauriot ehkäisten laho- ja homevaurioiden leviämisen.

Kaikeksi onneksi tiivissaumakatot, kolmiorimahuopakatot ja palahuopakatot ovat erittäin vedenpitäviä kattoja, eikä huopakattovuoto ole erityisen todennäköinen skenaario. Ammattilaistemme asentama bitumikatto kestää eri vuodenaikojen mukanaan tuomia rasituksia kerrassaan erinomaisella tavalla. Kovat tuulenpuuskat saattavat kuitenkin yllättää. Katolta saattaa irrota kattotarvikkeita, jolloin siihen syntyy reikiä. Tuuli voi päästä puhaltamaan vuotien alle, jolloin vuota voi revetä pitkältä matkalta. Myös talvi lumineen voi tuoda ikävyyksiä pirkanmaalaisille bitumikatoille. Lumen paino voi rasittaa kattoikkunan läpivientiä niin, että se rupeaa vuotamaan. Lumen ja jään kertyminen jiirille voi saada sen vaurioitumaan ja vuotamaan, ja lumen mukana katolta voi irrota niin IV-putkia kuin lumiesteitäkin.

Kun huopakatto tarkastetaan pari kertaa vuodessa, voidaan siihen mahdollisesti syntyneet vauriot kunnostaa heti tuoreeltaan, ja näin katto rakenteineen päivineen saadaan pidettyä hyvässä kunnossa vuosikymmenestä toiseen.

Peltikaton korjaus Pirkanmaalla – tilaa se jo ennen sisäkaton tummumista

Peltikaton korjaus Pirkanmaalla estää heti katon alla olevien ruodelaudoitusten, kattotuolien, eristevillojen ja muiden katon rakenteiden kastumisen. Peltikaton reikien paikkauksella on laajempikin merkitys. Jos peltikatto vuotaa, eivät kosteusvauriot pysähdy välikatolle, vaan kosteus voi levitä ympäri rakennusta. Kattovuodon aiheuttamaa kosteutta voi löytyä esimerkiksi ulkoseinistä. Jossain vaiheessa talon asukkaiden sukatkin voivat kastua, sillä tummuvasta sisäkatosta saattaa tipahdella vettä lattialle.

Peltikaton kunnostus (esimerkiksi reikiintyneiden kattopeltien vaihto ja peltikaton aluskatteen korjaus) kannattaa tilata jo ennen sisäkaton tummumista – mahdollisuuksien mukaan heti myrsky-, lumi- tai ruostevaurioiden syntymisen jälkeen. Katon paikkaus- ja tiivistystarpeisiin on helppo havahtua katon puolivuosittaisten tarkastusten avulla. Suosittelemme, että tilaat meiltä omakotitalon, paritalon, rivitalon tai esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksen peltikaton tarkastuskäynnin joka kevät ja syksy. Voit myös tilata meiltä katon kevät- ja syyshuollot, jolloin saat kattosi ja rännisi putipuhtaiksi, etkä maksa katon kunnon tarkastuksesta penniäkään.

Ammattilainen huomaa kaikki aaltopeltikaton, lukkosaumakaton tai esimerkiksi tiilikuvioisen peltikaton tarpeet. Jos roskia on mennyt katon saumoihin, voivat ne irvistää ja vuotaa, ja ne on siksi tiivistettävä. Joskus tarvitaan kattopeltien lisäkiinnityksiä, sillä niiden ansiosta on entistä epätodennäköisempää, että myrsky irrottaisi kattopellit ja peltilistat. Ammattilaisemme kiinnittävät huomiota myös katon olemassa oleviin kiinnikkeisiin, sillä kiinnityskohta on erityisen todennäköinen paikka kattovuodolle Pirkanmaalla. Peltikattonaulat ovat voineet pompsahtaa pois paikoiltaan, ja vanhojen ruuvien tiivisteet kulua huonoon kuntoon. Tarvittaessa tarjoamme uusien kateruuvien asentamista – niiden leveät tiivisteet estävät sade- ja sulamisvesien kulkeutumisen katon alle.

Tiilikaton korjaus Pirkanmaalla ei ole lastenleikkiä, vaan kattoammattilaisten hommaa

Tiilikaton korjaaminen ja paikkaaminen ei ole aivan helppoa, eikä pelti- tai huopakaton korjaaminenkaan ole mitään lastenleikkiä. Jos tiilikattoa ei saada korjattua Pirkanmaalla tarpeeksi hyvin, voi vettä päästä katon alle, ja sinne syntyvät kosteusvauriot voivat lyhentää katon elinkaarta merkittävästi. Katto ei ehkä kestäkään 70 vuotta, vaan se on uusittava jo 30–40 vuoden kuluttua tiilikaton asentamisesta. Tilaa kaikki tiilikaton paikkaukset, korjaukset ja tiivistykset meidän ammattilaisiltamme, niin kattosi käyttöiän ennuste on suorastaan esimerkillinen, eikä katon alle pääse syntymään sen paremmin lahoa kuin homettakaan.

Tämä sama asia pätee katon materiaalista riippumatta: ainut keino saada tietää katon paikkaus- ja huoltotarpeista tarpeeksi ajoissa on katon kunnon säännöllinen seuraaminen. Muista siis tarkastaa tai tarkastuttaa tiilikattosi joka kevät ja syksy, niin esimerkiksi rikkinäisten kattotiilien vaihto ei jää roikkumaan. Kattotiiliä voi mennä rikki talvella, kun tiiliin sitoutunut kosteus jäätyy, mutta vaurioita voi syntyä myös rajuilman aikana. Vanhat tiilet voivat hajota myös askelten alla, joten vanhalla tiilikatolla liikkuvan nuohoojan tai kattotyöntekijän on valittava askeleensa huolella.

Katon tarkastus voi kertoa myös vuotavista läpivienneistä tai huonokuntoisista katon ulkopuuosista. Omakotitalon, paritalon tai esimerkiksi huvilan tiilikatto voi vuotaa esimerkiksi piipun juuresta tai katon IV-putken juuresta. Ilmanvaihtoputkesta saattaa valua myös kondenssivettä, jolloin pitää kiinnittää huomiota läpiviennin eristyksiin. Korjaamme kaikki läpiviennit asiantuntemuksella, emmekä jätä uusimatta lahoja ulkopuuosiakaan. Jotta otsalaudat ja räystäslaudat pysyisivät paremmassa kunnossa, on ne hyvä säännöllisesti maalata.

Tiilikattovuotojen todennäköisyyttä ei voi koskaan sulkea pois sataprosenttisesti. Jos tiilikatto vuotaa, tarvitaan aluskatetta. Aluskate ohjaa kosteuden pois katon alta (myös lämpimästä ilmasta kondensoituneen veden). Aluskate ei toimi optimaalisesti, jos se on esimerkiksi revennyt. Tilaa tiilikaton aluskatteen korjaus meiltä – korjaamme aluskatteen luotettavalla tavalla myös jiirin, savupiipun, kattovalokuvun ja viemärintuuletusputken kohdalta.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus onnistuu

Katon läpiviennin korjaus Pirkanmaalla on usein pikkujuttu – siis kokeneille ammattilaisillemme. Asiantuntijamme ovat korjanneet lukemattomia kattoikkunoita, kattoluukkuja ja kattovalokupuja, joten sinunkin tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi korjaus etenee varmoin ja harjaantunein ottein. Katto on pian taas tiivis, joten sääennustuksessa mainitut rankkasateet tai lumisateet eivät huoleta.

Maallikolla kattoläpiviennin korjaaminen olisi huomattavasti hankalampaa ja hitaampaa, eikä katon korjaus esimerkiksi viemärintuuletusputken kohdalta välttämättä onnistuisi odotetulla tavalla. Katto saattaisi yhä vuotaa läpiviennistä – joko samasta tai jostain toisesta. Tilaa siis katon korjaus ilmanvaihtoputken tai jonkin muun läpiviennin kohdalta meiltä, niin katto tulee kerralla kuntoon.

Katon korjaus savupiipun kohdalta on melko yleistä, sillä lumimassat ja ulkolämpötilojen vaihtelut kuluttavat piipunjuuren tiivisteitä. Varmista siis piipun juuren kunto jokaisen kattotarkastuksen yhteydessä, tai tilaa katon kuntotarkastukset meiltä – me muistamme varmistaa myös katon korjaustarpeet TV-antennin kohdalta.

Jotta katon korjaus kattoluukun, kattoikkunan tai esimerkiksi kattovalokuvun kohdalta olisi mahdollisimman harvinaista, kannattaa kaikkien kattoläpivientien asentaminen, tiivistäminen sekä eristäminen teettää meillä. Kattoläpiviennit tavataan asentaa yhtä aikaa vesikatteen kanssa, mutta niitä voidaan lisätä katolle myöhemminkin. Katon varustevalikoiman päivittäminen Pirkanmaalla onnistuu kätevästi, kun otat yhteyttä tähän kattopalveluun ja kerrot lisää tarpeistasi.

Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten, aluskatteen korjausten ja mm. kattoikkunoiden sekä kattoluukkujen kunnostuksen lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erityisen pitkä kokemus meillä on huopakatoista ja palahuopakatoista, jotka korjaamme, sekä tarvittaessa remontoimme viimeisen päälle käsi sydämellä.

Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.