Katon korjaus Nokia – Korjaamme katon aina tilanteen mukaan
Katonkorjaus ja katon paikkaus Nokialla tulee kohdistaa oikein. Katon korjaajan on tiedettävä, mistä kohdasta katto vuotaa, jotta hän tiivistäisi oikean sauman tai vaihtaisi oikean ruuvin. Katon korjaajan on oltava myös hyvin huolellinen. Hänen tulee huomata kaikki katon kunnossa tapahtuneet muutokset, jotta katto tulisi kerralla kuntoon. Ei riitä, jos paikkaa lumen irrottamien lumiesteiden kattoon jättämät reiät, jos katto vuotaa myös piipun juuresta. Katon vesivahingon aiheuttajaksi ei tarvita isoakaan kattovuotoa, joten on hyvä tarkastaa katto kauttaaltaan. Me tarkastamme koko katon ilmaiseksi aina, kun teemme jotain katon paikkausta Nokialla, Hämeenkyrössä, Pirkkalassa, Sastamalassa, Tampereella, Vesilahdella tai Ylöjärvellä. Käymme mahdollisuuksien mukaan myös katon alla, jotta esimerkiksi kastuneiden yläpohjan villojen vaihto ei jäisi tekemättä.
Tarjoamme tarvittaessa myös sellaisia kattohuoltoja, joilla katto pysyy paremmassa kunnossa. Kattovuotojen korjauksia voi ehkäistä esimerkiksi peltikattomaalauksilla, sillä kattomaalaus ehkäisee katon ruostumista. Juuri ruoste on monen peltikaton korjauksen takana, sillä ruoste voi ohentaa ja reikiinnyttää kattopellit.
Tilaa siis tilanteen mukaan toteutettava omakotitalon, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon, rivitalon tai paritalon), kesämökin tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus meiltä! Tulemme paikan päälle arvioimaan katon tilanteen ja sattuneiden vaurioiden laadun. Tämän käynnin perusteella osaamme laatia tarjouksen avaimet käteen -pakettina tehtävästä kattokorjauksesta, oli se sitten painuneen katon oikaisu, kattovuodon korjaus tai vaikka myrskyvaurioiden kunnostus. Kotitalousvähennys on omakotitalojen ja kesämökkien omistajille suotu mahdollisuus, ja olemme järjestäneet niin, ettei remonttilainankaan hakeminen ole kovin vaikeaa. Rahoitusta katon tiivistämiselle ja paikkaamiselle voi hakea kotisivujemme kautta.
Huopakaton korjaus voi olla hyvin nopeasti tehtävissä
Kokemuksemme ja ammattitaitomme ansiosta voimme toteuttaa palahuopakaton korjauksen ja paikkauksen toisinaan hyvinkin nopeasti. Tiivissaumakatteen tai kolmiorimahuopakatteenkaan korjaamiseen ei välttämättä mene kovin kauaa. Kun olemme tarkastaneet katon Nokialla, tiedämme, riittääkö katon kunnostamiseksi esimerkiksi pelkkä irronneiden paanujen kiinnitys paikoilleen. Jos huopakatto vuotaa, tulee myös katon alle syntyneet kosteusvauriot kunnostaa. Silloin katon korjaamiseen menee jonkin verran kauemmin. Emme koskaan tingi huolellisuudesta, vaan laitamme erilaiset huopakatot kerralla kuntoon. Tarvittaessa teemme myös jonkin kattohuollon, mikä parantaa esimerkiksi tasakaton kykyä kestää sateita, ulkolämpötilojen vaihteluita ja esimerkiksi auringon paahdetta.
Saumojen tiivistys on mainio peltikaton korjaus
Peltikattojen korjaukset Nokialla voivat liittyä kattopeltien saumojen tiivistämiseen. Roskat tai ruoste voivat saada aikaan sen, että peltikatto vuotaa saumojen välistä. Saumojen tiivistyksen yhteydessä teemme tarvittaessa myös peltikaton aluskatteen korjauksen. Aluskatetta tarvitaan mahdollisten tulevien saumavuotojen varalta. Saumojen kunnostuksen ohella voitte tarvita myös reikien paikkausta. Reikiä voi syntyä ruosteen takia (ruosteeseen voidaan puuttua esimerkiksi kattopeltien vaihdolla) tai esimerkiksi peltikattonaulojen irrotessa paikoiltaan puun kosteuselämisen takia. Irronneet naulat ja huonokuntoiset ruuvit kannattaa korvata uusilla ruuveilla, joissa on tarpeeksi iso tiiviste.
Tarve tehdä tiilikaton korjaus voi selvitä myös alakautta
Katon kunnon tarkastus kannattaa tehdä kahdesti vuodessa, jotta mahdolliset paikkaustarpeet huomataan ajoissa Nokialla. Tarve tehdä tiilikaton korjaus ja paikkaus voi selvitä myös alakautta, eli yläpohjan kuntotarkastuksen yhteydessä. Välikatolla on syytä käydä jokaisen kattotarkastuksen yhteydessä. Näin huomataan, tarvitseeko tiilikaton aluskatetta korjata, tai onko kattorakenteissa kattovuodosta/kondenssivedestä kieliviä kosteusvaurioita.
Jos tiilikatto vuotaa, voi sen korjaukseksi riittää rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiiliä pitää vaihtaa jiirin kohdalta, kannattaa kattokorjaus tilata ammattilaisiltamme, joilla on osaamista ja välineistöä uusien tiilien mitoittamiseen ja leikkaamiseen. Kattovuoto voi johtua myös esimerkiksi piipun juuren tiivisteiden haurastumisesta, mutta meillä on osaamista kaikkiin tiilikattokorjauksiin.
Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten ja aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!
Näin meillä katon korjaus etenee!