KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katon korjaus Vaasa – Katon korjauksen tapahduttava tarkalla otteella

Omakotitalon, paritalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon) tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus Vaasassa tapahtuu aina yhtä taidokkaasti, kun tilaat työt tältä kattofirmalta. Me teemme katon paikkaukset myös Vaasan naapurikunnissa eli Isossakyrössä, Laihialla, Maalahdessa, Mustasaaressa ja Vöyrillä. Meiltä kannattaa tilata niin tasakaton korjaus kuin esimerkiksi harjakaton tiivistyskin. Hinta on aina yhtä kohtuullinen ja lopputulos aina yhtä luotettava. Huomaa myös kaupan päälle tuleva kattotarkastus ja mahdollisuus kotitalousvähennykseen sekä kattotöiden rahoitukseen.

Kattoa korjatessa pitää olla tarkkana. Liikkeiden pitää olla rauhallisia ja harkittuja, vaikka ammattilaisemme käyttävätkin työturvallisuustuotteita. Metodit on valittava katemateriaalin ja katon kunnon perusteella. Työt on saatettava loppuun asti, sillä puolitiehen jätetystä kattokorjauksesta ei ole suurtakaan hyötyä. Voi olla, ettei katonkorjaus ja katon paikkaus riitä, vaan tarvetta on myös katon vesivahinkojen korjaukselle. Siksi tarkastamme aina, onko tarvetta vaihtaa kastuneet yläpohjan eristeet, tai kunnostaa lahovaurioita. Teemme kaiken, mitä kattosi tarvitsee. Kysy rohkeasti erilaisista lisätöistä, sillä kattokorjauksiin voidaan yhdistää vaikka peltisepäntöitä.

Olipa kyse myrskyvaurioiden korjaamisesta tai vaikka siitä, että kattoon on tullut korjattavia reikiä lumen irrotettua lumiesteet, tarjoamme kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen. Tuo kattotarkastus kertoo, onko aloitettava katon vesivahinkojen korjaus, tai tarvitseeko huopakatto, peltikatto tai tiilikatto jotain huoltoa. Kerromme sinulle kaikista kattosi tarpeista. Annamme varteenotettavan tarjouksen kattourakasta, minkä aikana täytetään kaikki katon tarpeet, jotta katon tulevaisuus näyttäisi mahdollisimman valoisalta.

Korjaamamme ja huoltamamme katto voi kestää todella pitkään, ellei jotain odottamatonta satu. On mahdollista, että puu kaatuu katon päälle (siksi suosittelemmekin poistamaan kaikki lahot puut talon välittömästä läheisyydestä). Katolle kaatuva puu voi aiheuttaa niin mittavia vahinkoja, että katon vaihtoa on harkittava vakavasti. Myös siinä vaiheessa tarjoamme peltikaton, tiilikaton tai huopakaton uusimista, jos katto on erityisen vanha. Peltikaton käyttöiän maksimipituus on noin 50 vuotta, joten noin viisikymppinen peltikatto on parempi uusia, ennen kuin se haurastuu liikaa. Tiilikatto voi kestää parikymmentä vuotta pidempään, huopakatto puolestaan kymmenkunta vuotta vähemmän.

Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten, aluskatteen korjausten ja mm. kattoikkunoiden sekä kattoluukkujen kunnostuksen lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erityisen pitkä kokemus meillä on huopakatoista ja palahuopakatoista, jotka korjaamme, sekä tarvittaessa remontoimme viimeisen päälle käsi sydämellä.

Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.

Huopakaton korjaus Vaasassa voi tapahtua koska vain

Ota yhteyttä heti, kun tarvitset palahuopakaton korjausta ja paikkausta Vaasassa. Kerrostalon, omakotitalon, mökin tai jonkin piharakennuksen bitumikatto kannattaa laittaa kuntoon heti, kun vauriot huomataan. Palahuopakatto voi tarvita vaikka irronneiden paanujen kiinnittämistä, jotta se voisi pysyä tiiviinä myös jatkossa. Tiivissaumakatto taas voi tarvita vaikka sisätaitteen tiivistämistä. Jos sisätaitteen kunto on heikentynyt, on vain ajan kysymys, koska huopakatto vuotaa. Myös huopakaton reikien paikkaamiselle voi olla tarvetta. Jos tiivissaumakaton tai kolmiorimahuopakaton reikiä ei korjata nopeasti, voi kosteus päästä lahottamaan ja homehduttamaan katon alla sijaitsevat rakenteet sekä eristeet.

Katto voi vaurioitua koska vain, joten huopakaton korjausta voidaan tarvita kaikkina vuodenaikoina.  Me palvelemme sinua niin keskikesällä kuin sydäntalvellakin. Ole yhteydessä tähän kattofirmaan, niin bitumikattosi saadaan tuota pikaa kuntoon.

Palahuopakaton, tiivissaumakaton tai kolmiorimahuopakaton korjauksen yhteydessä tarjoamamme kattotarkastus kertoo, onko kattoa myös huollettava jollain lailla. Huopakattohuollot lisäävät katon rasituksenkestävyyttä, joten niistä kannattaa pitää kiinni. Eräs tärkeä huopakattohuolto on sammaleentuhokäsittely. Sammaleet voivat availla katon saumoja, jolloin huopakatto voi vuotaa. Kattovuoto voi alkaa viimeistään siinä vaiheessa, jos tuuli onnistuu repimään vuotia irti katosta. Sammaleentuhokäsittelyn jälkeen voimme uusia bitumikaton pinnoitteen. Uusi pinnoite suojaa kattoa kahdelta sen pahimmalta viholliselta, eli sammaleilta ja auringon UV-säteilyltä. Pinnoite saa kattosi kestämään ja kukoistamaan!

Peltikaton korjaus Vaasassa voi olla tarpeen ennen talvea

Peltikaton korjausta voidaan tarvita loppusyksystä. Ota yhteyttä meihin, niin peltikaton reiät tulevat paikattua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Meiltä hoituu myös peltikaton aluskatteen korjaus Vaasassa, tai huonokuntoisiksi muuttuneiden läpivientien uusiminen tai tiivistäminen. Mitä paremmassa kunnossa aaltopeltikatto, lukkosaumakatto tai vaikka suoraprofiilinen peltikatto on talven alkaessa, sitä epätodennäköisempää on, että peltikatto vuotaa talvella.

Yksi tapa korjata rivitalon, huvilan tai vaikka paritalon peltikatto Vaasassa on kattopeltien vaihto. Ammattilaisemme osaavat arvioida, milloin kattoreiät voidaan tiivistää sopivalla tiivistystuotteella, ja milloin kattopelti on parempi irrottaa ja korvata uudella. Kattopeltejä voidaan uusia esimerkiksi sen jälkeen, kun tiili on irrottanut osan kattopelleistä tai peltilistoista. Myös oikein pahat ruostevauriot voivat olla syy kattopeltien uusimiseen. Toisinaan uusimme myös suhteellisen hyväkuntoisia kattopeltejä. Näin voidaan päätyä tekemään esimerkiksi siksi, että asiakas haluaa kattonsa tulevan maalattua uudella värillä. Katon värin vaihtaminen voi vaatia useita maalikerroksia. Joskus on kannattavampaa vaihtaa kattopellit. Jos aluskate on täysin toimintakuntoinen, voitaneen se jättää paikoilleen.

Peltikattomaalauksien avulla torjutaan ruostetta. Myrskyn tekemiä tuhoja voidaan torjua kattopeltien lisäkiinnityksillä tai vaihtamalla kattopeltien törröttävät naulat uusiksi kateruuveiksi. Samalla saadaan ehkäistyä peltikattovuotoja. Peltikattovuotoja voidaan ehkäistä myös vaihtamalla vanhat kateruuvit, joiden tiivisteistä on jäljellä enää vain muisto, uusiksi kateruuveiksi. Me teemme luotettavalla ammattitaidolla kaikki peltikattotyöt – sekä peltikaton korjaukset että ne toimenpiteet, joilla kattokorjauksia voidaan torjua ennalta!

Tiilikaton korjaus Vaasassa voi johtua vaikkapa lumen painosta

Tiilikatto on upea katto, mikä voi kestää huomattavasti pidempään kuin huopa- tai peltikatto. Tiilikattokin voi tarvita korjausta ja paikkausta, joten oman onnensa nojaan sitä ei kannata jättää. Tilaa kaikki kattokorjaukset meiltä, niin saat esimerkiksi talven aikana vaurioituneen tiilikattosi nopeasti hyvään kuntoon.

Tiilikatto voi vuotaa talven jäljiltä Vaasassa, jos lumen paino on rikkonut tiiliä tai rasittanut jotain läpivientiä liikaa. Tilanne huomataan viimeistään kevättarkastuksen yhteydessä. Olipa sinulla tiilikatto, kolmiorimahuopakatto tai vaikka rivisaumattu peltikatto, suosittelemme tarkastamaan/tarkastuttamaan sen kunnon kaksi kertaa vuodessa. Vain näin toimimalla voit olla aina kartalla katon korjaus- ja huoltotarpeista. Voidaan sanoa, että mitä nopeammalla tahdilla katon tarpeet täytetään, sitä paremmassa kunnossa katto pysyy.

Jos kevättarkastus kertoo katon tarvitsevan rikkinäisten kattotiilien vaihtoa, teemme sen nopeasti ja taitavasti. Jos tiilikatto vuotaa jonkin läpiviennin kohdalta, tiivistämme tai uusimme kyseisen läpiviennin. Käymme myös kattosi alla, jos sinne pääsee esimerkiksi kattoluukun kautta. Voi olla, että tiilikaton aluskatetta on korjattava. Teemme työtä käskettyä. Tiivistämme aluskatteesi niin pian kuin mahdollista, sillä sitä voidaan tarvita koska tahansa – ja silloin sen on oltava täydessä toimintavalmiudessa. Aluskate estää kattorakenteiden lahoamisen, vaikka katon alla olisi kosteutta (joko kattovuodon tai lämpimästä ja kosteasta ilmasta syntyneen kondenssiveden takia).

Toisen kerran katto tulee tarkastaa syksyllä, jotta katto ottaisi uuden talven vastaan mahdollisimman hyvässä kunnossa. Sinun ei tarvitse maksaa kattotarkastuksista mitään, jos teetät samalla jonkin muun kattotyön. Onkin hyvä idea tilata meiltä katon kevät- ja syyshuollot. Näin saat kattosi ja sadevesijärjestelmäsi puhdistettua ja koko kattokokonaisuutesi tarkastettua, eikä viimeksi mainittu kustanna sinulle mitään! Muita tärkeitä kattohuoltoja, joilla tiilikaton ikää voidaan pidentää, ovat sammaleentuhokäsittelyt, lumenpoistot ja tiilikaton pinnoitus.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus onnistuu ensiluokkaisesti, kun asioit kanssamme

Mistä katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta kannattaa tilata? No tietenkin meiltä, sillä meillä on pitkä kokemus kattoläpivientien asentamisesta, korjaamisesta ja huoltamisesta. Kiirehdimme Vaasaan korjaamaan kattoasi ilmanvaihtoputken tai jonkin muun läpiviennin kohdalta. Työ onnistuu aina yhtä ensiluokkaisesti, olipa kyseessä peltikatto, tiilikatto tai vaikka huopakatto.

Samalla voimme tehdä muita kattotöitä Vaasassa. Teemme kaiken, mitä katon kunnon kohentaminen vaatii, mutta voimme tehdä myös asiakkaan toivomia kattohuoltoja tai vaikka peltisepäntöitä. Katon korjaus savupiipun kohdalta voidaan yhdistää piipun pellittämiseen. Pellitetty piippu kestää pitkään rapautumatta, ja koko piipun pellitys antaa pelkkää juuripellitystä paljon paremman suojan piipunjuurivuodoilta.

Katon korjaus TV-antennin kohdalta voidaan yhdistää peltikaton pesemiseen ja maalaamiseen. Näin peltikatto pysyy nättinä, ruosteettomana ja hyväkuntoisena. Huopakatolle tai tiilikatolle voimme tehdä sammaleentuhokäsittelyn samalla, kun korjaamme katon jonkin läpiviennin kohdalta.

Katon korjaus kattoluukun kohdalta voidaan yhdistää aluskatteen korjaamiseen. Jos aluskate on rikki, voi katon alla olla kosteusvaurioita. Korjaamme ne yksin tein. Kastuneet puurakenteet voidaan saada kuivatettua, mutta lahon vaurioittamat puuosat on vaihdettava, sillä muuten laho jatkaa leviämistään puurakenteesta toiseen. Kastuneet villat on vaihdettava, sillä muuten yläpohjassa voi alkaa kasvaa hometta. Homekasvustot eivät ainakaan paranna asunnon sisäilman laatua. Jotta homeen kanssa ei tulisi ongelmia, on märät villat vaihdettava uusiin. Jos eristeitä tuodaan katon alle aiempaa enemmän, on kyse yläpohjan lisälämmöneristyksestä, millä voidaan parantaa omakotitalon tai muun rakennuksen energiatehokkuutta. Lisäeristyksestä on apua monessa muussakin asiassa – ota yhteyttä, niin jutellaan lisää mahdollisesta lisäeristystarpeesta ja lisäeristeillä saavutettavista hyödyistä.

Katon korjaus kattoikkunan tai kattovalokuvun kohdalta voi vaatia myös eristeiden ja/tai höyrynsulkujen uusimista. Tämäkään ei tuota meille ongelmia. Teemme kaiken avaimet käteen -pakettina, eikä sormi mene suuhun minkään työvaiheen edessä. Kun haluat asioida luottamuksesi arvoisen kattofirman kanssa, valitse meidät, niin et joudu pettymään lopputulokseen tai saamasi palvelun tasoon!