KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katon korjaus Keski-Suomi – Kuivat kattorakenteet katon parhaaksi

Katto ei ole kovin hyväkuntoinen tai pitkäikäinen, jos katon vesivahinko on saanut kattorakenteet kastumaan ja lahoamaan. Kattovuoto on voinut johtaa myös sisäilmaongelmiin, jos kattovuodon kastelemia yläpohjan eristeitä ei ole ajoissa vaihdettu. Jotta myrskytuhot tai esimerkiksi lumivauriot eivät vaikuttaisi kattosi kuntoon ja sen odotettavissa olevan käyttöiän pituuteen, tilaa katonkorjaus ja katon paikkaus Keski-Suomessa aina meiltä. Me teemme kesämökin, omakotitalon, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon, rivitalon tai vaikka paritalon) ja muiden kiinteistöjen kattojen korjaukset aina mahdollisimman nopeasti. Nopeus estää katon vesivahinkoa syntymästä, tai ainakaan pahenemasta. Katon vesivahinko voi syntyä mistä tahansa vauriosta, myös lumen irrottamien kattotikkaiden kattoon jättämistä rei’istä, joten katon kuntoa kannattaa seurata ahkerasti.

Usein tehdyt kattotarkastukset Keski-Suomessa eli Hankasalmella, Joutsassa, Jyväskylässä, Jämsässä, Kannonkoskella, Karstulassa, Keuruulla, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kuhmoisissa, Kyyjärvellä, Laukaassa, Luhangalla, Multialla, Muuramessa, Petäjävedellä, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Toivakassa, Uuraisissa, Viitasaarella ja Äänekoskella kertovat tarpeesta paikata katto. Näin esimerkiksi kattovuodon korjaus osataan aloittaa pian vaurioiden syntymisen jälkeen, ja hyvässä lykyssä kattorakenteet saavat säilyttää kuivuutensa. Katon kunnon tarkastukset kertoisivat myös mahdollisuuksista huoltaa tasakattoa, harjakattoa tai vaikka pulpettikattoa niin, että sen vaurioituminen olisi mahdollisimman epätodennäköistä. Hae sekä kattohuolloista että kattokorjauksista kotitalousvähennystä, ja ota yhteistyökumppaniimme yhteyttä rahoituksen tiimoilta!

Huopakaton korjaus ja muut huopakattotyöt aloitetaan alkukatselmuksella

Emme aloita mitään katon kunnostusta, emme myöskään palahuopakaton korjausta ja paikkausta Keski-Suomessa ennen alkukatselmusta, minkä perusteella saamme selville kattokorjauksen hinnan. Alkukatselmuksella on vissi paikkansa katon korjaamisen marssijärjestyksessä myös sen takia, että sen perusteella voimme valmistautua jokaiseen kattokorjaukseen. Kun tiedämme jo etukäteen, miksi huopakatto vuotaa ja mistä kohdasta kattovuoto on alkanut, osaamme tuoda paikalle oikeat välineet ja materiaalit, ja urakka etenee muutenkin jouhevammin. Alkukatselmus kertoo kokeneille huopakattoammattilaisillemme myös siitä, tulisiko tasakattoa tai vaikka taitekattoa samalla huoltaa, jotta bitumikatto saataisiin kestämään paremmin erilaisia rasituksia, joita se vuosikymmenien aikana tulee kohtaamaan.

Peltikaton korjausta voi tarvita vaikka myrskyn jälkeen

Peltikaton korjaus Keski-Suomessa voi saada tavallisen aaltopeltikatonkin kestämään jopa 50 vuotta. Salaisuus on siinä, että reikien paikkaukset ja muut katon tiiviyttä (sekä kattorakenteiden kuivuutta) ylläpitävät kattotyöt osataan tehdä tarpeeksi ajoissa. Tässä auttaa katon tarkastaminen aina puolen vuoden välein. Lisäksi katto kannattaa tarkastaa kaikkien isompien myrskyjen ja myräköiden jälkeen, sillä rajuilma voi saada peltikaton vuotamaan. Jos et itse pääse kattoasi tarkastamaan, ota yhteyttä, niin käymme varmistamassa sen, pitääkö esimerkiksi tuulen irrottamat kattopellit vaihtaa. Tarvetta voi olla myös irronneiden kattoturvatuotteiden kiinnittämiselle ja katon paikkaamiselle, ehkä jopa peltikaton aluskatteenkin korjaamiselle. Meiltä saat luotettavaa katonkorjauspalvelua joka tilanteessa.

Tilikaton korjaus voi keskittyä myös aluskatteeseen

Jotkin omakotitalon tai vaikka paritalon tiilikaton korjaukset ja paikkaukset keskittyvät tiilikaton aluskatteen korjaamiseen, jotkin taas kattoläpivientien uusimiseen, poistamiseen ja tiivistämiseen. Aina ei siis ole kyse rikkinäisten kattotiilien vaihdosta, mikä on monelle ensimmäiseksi mieleen tuleva tiilikaton paikkaus Keski-Suomessa. Aluskate kannattaa asentaa (ja tarvittaessa korjata tai vaihtaa) siksi, että uudempikin tiilikatto voi vuotaa. Jos katto vuotaa, pysähtyy kosteus aluskatteelle, päätyen siltä suoraan räystäille. Näin kattovuoto harjatiilen kohdalta tai vaikka antennin juuresta ei pääse aiheuttamaan kosteusvaurioita yläpohjarakenteisiin. Ota meihin yhteyttä myös kaikkien tiilikattohuoltojen tiimoilta, sillä ne ylläpitävät tiilikaton tiiviyttä ja hyvää yleiskuntoa. Huollettu tiilikatto on kaunis katsella, toisin kuin pikkuhiljaa sammaleisiin ja jäkäliin peittyvä katto – tuollainen katto vaikuttaa usein ikäistään vanhemmaltakin.

Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten ja aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen tyhjennys sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.