Huopakattoremontti Oulainen
Huopakattoremontti Oulainen, pidämme hyvän huolen kattosi asioista, kun jätät sen remontoinnin meidän käsiimme. Kokenut ja osaava kattoremonttipalvelumme on erikoistunut huopakattojen saneerauksiin. Meiltä hoituvat sekä pala- että rullahuopakatot mutta myös kaikki kattomallit tasa- ja harjakatosta pulpettikattoon. Teetä meillä huopakattoremontti Oulaisissa omakotitaloon tai mökkiin, remontoimme huopakatot kesämökeistä tai vaikkapa mummonmökeistä. Remontoimme tietysti myös piharakennusten kattoja, voit tilata meiltä Oulaisten seudulla huopakaton uusimisen esimerkiksi varastoon tai autotalliin ja -katokseen. Lisäsi remontoimme mm. saunarakennusten, kuten ranta- ja pihasaunojen kattoja. Kun joku kotitaloutesi rakennuksista kaipaa huopakattoremonttia, pyydä tarjouksemme. Perehdymme kokonaisvaltaisesti kattosi tilanteeseen sen kuntoa ja omia toiveitasi unohtamatta sekä laadimme tietojen pohjalta kattokohtaisen tarjouksen. Muistutamme myös kotitalousvähennyksestä ja rahoitusmahdollisuudesta tarjouksemme ohessa.
Palvelemme alueella, jota rajaa Pohjois-Pohjanmaa, siellä eritoten Oulainen mutta myös sen naapurikunnat eli Ylivieska, Alavieska, Raahe, Merijärvi ja Haapavesi sekä Pyhäjoki kuuluvat palvelualueeseemme. Voit teettää meillä tällä seudulla huopakattoremontit myös saarikohteissa, aivan kuten taajamissa ja maaseudullakin. Meille rakennuksen sijainnilla ei ole väliä, kun se tarvitsee kattoremontin!
Huopakattoremonttien lisäksi saat meiltä huippuammattilaisten toteuttamina huopakattojen korjaukset Oulaisissa. Meiltä löytyy laaja osaaminen myös pelti- ja tiilikattojen kattoremontteihin sekä muihin kattotöihin, kuten kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaukseen ja uusimiseen. Katon korjaus on erikoisalaamme, paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet. Huollamme katot ja puhdistamme vesikourut sekä talvella pudotamme tehokkaasti lumet katoltasi Oulaisten alueella.
Pyydä tarjous huopakattoremontista!
Huopakatto- ja palahuopakattoremontit ovat lähellä sydäntämme. Toteutamme kattoremontit ammattiylpeydellä ja takuulla laatutyönä. Ota yhteyttä!
Näin meillä kattotyö etenee!
Palahuopakattoremontti Oulainen – meille sopivat kaikki syyt tehdä kattoremonttia!
Palahuopakattoremontti Oulainen, kattoremontin syyllä ei ole väliä meille. Remontoimme kaikenlaisista vaurioista, kulumisesta, asennusvirheistä tai vaikkapa myrskytuhoista kärsiviä kattoja ammattitaidolla. Useimmiten katto remontoidaan, jotta se saadaan taas virheettömäksi ja käyttökelpoiseksi. Tällöin kattoa ei välttämättä ole taloudellista enää yrittää korjata, vaan remontti on käytännöllinen ratkaisu kaikkiin katon ongelmiin. Kun katto on kulunut, käyttöikänsä lopussa ja se on vaurioitunut niin remontti on lopulta pakollinen toimenpide.
Meillä voit teettää huopakattoremontin, kuten palahuopakattoremontin Oulaisissa ja sen lähiseuduilla, remontoimme erikuntoisia kattoja. Silloin kun rakennuksesi kaipaa vain huopakatteen uusimista, voit teettää Oulaisissa työn meillä. Erityisesti silloin, kun katossa on enemmänkin tehtävää, kattoammattilaisten tekemä kattoremontti on tarpeen. Vaikkapa lahovaurioisen katon saneeraaminen vaatii turvatoimia. Kokemuksestakaan ei ole mitään haittaa, sillä katossa voi olla useampikin rakenne ja materiaalikerros, joka täytyy esimerkiksi vuotokohdassa ja sen lähiympäristössä uusia. Uusi vesikate kuuluu aina palahuopakattoremonttiin tai oikeammin ihan jokaiseen huopakattoremonttiin, mutta muiden katon osien uusiminen riippuu ensi sijassa katon kunnosta ja hieman omista toiveistasi.
Huopakaton uusiminen Oulainen – kulunut ja hajonnut katto laitetaan meillä kuntoon
Huopakaton uusiminen Oulainen, kun vanhalla katolla ei enää pitkälle pötkitä niin anna meidän laittaa se kuntoon. Kattoremonttiin ryhtyminen heti kun tarvetta ilmenee voi olla taloudellisesti kannattavin ratkaisu, katon vioilla on taipumusta vain pahentua ja näin myös remontin suuruusluokka sekä kulut vain kasvavat.
Huopakaton uusiminen eli huopakattoremontti Oulaisissa alkaa periaatteessa jo siitä, kun pyydät meiltä tarjouksen kattosi saneerauksesta. Ainakin me sen jälkeen tiedämme, että katosi kaipaa uusimista, tutustumme sen tilanteeseen ja laadimme hyvän tarjouksen. Tarjousvaihetta seuraa suunnittelu ja valmistelut. Vielä työmaalla toteutamme suojaukset sekä muut tarpeelliset toimet, kunnes on aika ryhtyä purkamaan vanhaa kattoa. Huopakaton uusiminen sisältää aina jonkin verran purkutöitä, tyypillisimmin poistamme kattotuotteita sekä vanhan vesikatteen katolta. Sitten edessä ovat alusrakenne- ja eristystyöt, jos niitä tarvitaan. Korjaamme ja uusimme siis kaikki katteen alta löytyvät katon puuosat sekä eristeet, joissa jotain tuhoja tai puutteita vain ilmenee.
Purku- ja alusrakennetöiden jälkeen huopakattoremontti Oulaisissa jatkuu asennuksella, jonka myötä kattoasentajamme muodostavat rakennukseen uuden katon.
Palahuopakaton uusiminen Oulainen, laattakattojen remontit pitkällä työkokemuksella
Palahuopakaton uusiminen Oulainen, pala- eli laattahuopakatto kaipaa lopulta remonttia siinä missä kaikki muutkin katot. Meillä voit teettää näiden kattojen saneeraukset Oulaisten seudulla, osaamista on kaikista mahdollisista palahuopakattojen malleista. Palahuopakatolla ei ole juuri muita rajoitteita, kuin kyllin jyrkkä kattokulma. Se sopiikin pintahuovaksi vain yli 1:5 jyrkille katoille, malli voi toki olla mikä vain, jos jyrkkyys riittää. Me paneudumme katon teknisiin oinaisuuksiin ja huolehdimme, että uusi katto on kaikin puolin kestävällä pohjalla. Kattokulman tarkistaminen on normaalikäytäntö kaikkien vähän sinne päinkään olevien kattojen kohdalla.
Tietysti paneudumme huolellisesti myös muihin katon asioihin, kun toteutamme palahuopakaton uusimisen eli huopakattoremontin Oulaisissa. Esimerkiksi pohjahuopa meillä asennetaan jokaiseen huopakattoon. Pohjahuopa tai alushuopa tulee pintahuopakerroksen sekä alusrakenteen väliin ja sen toteutamme sopivasta rullahuovasta. Palahuopakatolla pintahuopa tietysti tulee palahuopakatteesta. Palahuopakaton uusiminen kuten muutkin huopakattoremontit Oulaisissa sujuvat meiltä vakaalla ammattitaidolla suunnittelusta toteutukseen, tekninen asiantuntijamme laatii kattoremonttisuunnitelman, kokeneet kattoasentajat puolestaan hoitavat kattoremontin purku- ja asennustyöt. Tarpeen mukaan tietysti apuun saapuvat myös kirvesmies tai kattopeltiseppä.
Huopakaton asennus Oulainen – ei kattoremonttia ilman uuden katon asennusta!
Huopakaton asennus Oulainen, kattoremonttiin kuuluu muutamiakin asennustöitä. Jokaisessa kattoremontissa asennetaan uusi vesikate, tavallisesti se tehdään alusta loppuun eli asennamme pohja- ja pintahuovan katolta pois puretun vanhan katteen tilalle. Tämä asennustyö on helppo käsittääkin huopakaton asennukseksi, sillä se kattaa koko katon alan ja tehdään jokaisessa kattoremontissa. Hyvin paljon harvemmin katolle tulee vain uusi pintahuopa, tämä on käytännössä mahdollinen tapa uusia kattoa vain silloin, kun katto on rakenteiltaan ja eristeiltään täysin kunnossa. Tyypillisimmin tähän ratkaisuun päädytään vain silloin, kun vanha kate on jostain syystä kulunut liian aikaisin mutta täysi huopakattoremontti ei ole vielä tarpeen. Tässäkin tapauksessa tasoitamme ja siistimme katon tarkoin ennen uuden pintahuovan asennusta. Huopakaton asennukseen liittyvät katteen asennuksen jatkotöitä ovat ylösnostopalojen sekä läpivientien asennukset.
Huopakattoremontti ja huopakaton asennus Oulaisissa on usein kattohuopien asennusta laajempi työ. Esimerkiksi kattotuotteet, kuten kattotikkaat, vesikourut ja lumiesteet täytyy asentaa katolle katteen valmistuttua. Samoin katon reunapellitykset ja samoin tein savupiipullisissa rakennuksissa myös piipunpellitys ja -hattu kuuluvat huopakattoremonttiin Oulaisissa.
Huopakattosaneeraukset laadukkaasti Oulaisten seudulla kattoremonttipalvelultamme
Teetä meillä huopakaton saneeraus Oulaisten seudulla rakennukseesi. Se voi olla asuinrakennus tai piharakennus. Remontoimme omakotitalojen, varastorakennusten, autotallien ja autokatosten sekä mökkien huopakattoja. Voit tilata kattoremonttipalvelultamme saneerauksen myös kesämökkien tai ranta- ja pihasaunojen huopakatoille riippumatta siitä onko kate rullahuopaa vai palahuopaa. Huopakattoremontti Oulaisissa onnistuu meillä teettäen harjakattoisiin, pulpettikattoisiin tai vaikkapa tasakattoisiin rakennuksiin, sillä remontoimme kaikkia kattomalleja.
Ryhdy siis toimeen, jos kattosi ikä ja kunto alkavat epäilyttää. Erityisesti silloin, kun epäilet katon tai kattoläpivientien vuotavan, asuin- tai käyttötilojen kattoon ilmestyy kosteiden jättämiä jälkiä, räystäslaudoissa on lahon merkkejä tai katto on ollut käytössä jo useamman vuosikymmenen, on syytä ryhtyä toimeen. Toteutamme huopakattoremontit Oulaisissa kaikkiin tarpeisiin, oli katon kunto, rakennukset tai katteen tyyppi, jopa kattomalli lähes mikä vain. Huopakatto on hyvin monipuolinen vaihtoehto kaikkiin pihapiirin rakennuksiin niin kodin kuin mökinkin pihoissa, joten palvelemme kattavasti kaikenlaisissa remonttitarpeissa. Pääset helposti alkuun pyytämällä meiltä tarjousta huopakattoremontista Oulaisissa. Me kannamme vastuun katon laadukkaasta uusimisesta toiveidesi mukaisesti ja katon kuntoa kunnioittaen.