KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Lumiesteen korjaus – Mitä tehdä, kun katon lumieste irtoaa ja putoaa katolta?

Lumieste irtosi ja putosi katolta

Suomen talvet ovat nykyään varsin arvaamattomia. Enää eivät etanatkaan osaa ennustaa, tuleeko lunta vai räntää ja puhutaanko senteistä vai metreistä. Entisaikaan talvet olivat pääsääntöisesti runsaslumisempia kuin nykypäivänä, mutta kyllä talvi saattaa edelleenkin yllättää talonomistajan. Rankempi lumituisku voi sattua keskelle leutoja säitä, joka tekee ennakoinnista haastavaa. Kinosta saattaa kerääntyä katolle isompikin kasa ihan yhdessä yössä – saatetaan puhua jopa tonnien painoista. Voit siis kuvitella elefanttipariskunnan tanssahtelemassa olohuoneesi yllä. Ja jos huonosti käy, kaikki se paino tulee vielä ryminällä alas. Pian kuka tahansa riittävän lähellä katon lappeita oleskeleva on välittömässä vaarassa jäädä vyöryvän lumen alle. Ja mitä useampi tonni painavaa lumikuormaa on ehtinyt kerääntyä, sitä suuremmaksi kasvaa ihmis-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen riski. Pahimmassa tapauksessa voi sattua jotain peruuttamatontakin. Juuri tämän takia on tärkeää puuttua katon turvallisuustekijöihin riittävän ajoissa – mielellään jo ennen mahdollisia haavereita.

Lumiesteet ovat syntyneet kauaskatseisen kattoturvallisuussuunnittelun tuloksena. Ne asennetaankin katolle turvallisuussyistä ja niiden tehtävä on huolehtia siitä, ettei lumi vyöry alas täysin kontrolloimattomasti. Näin ollen niiden irtoaminen saattaa aiheuttaa, jos jonkinmoista päänvaivaa. Ensinnäkin epätoivottu komplikaatio tarkoittaa sitä, että lumikuormaa ei pitele enää mikään, mikäli se päättää vyöryä tonttia kohti. Ja toiseksi, lumiesteen irrotessa saattaa repeytyä mukana muutakin materiaa esimerkiksi katteesta jättäen jälkeensä ikävämmän reiän, jota kautta kosteus pääsee tunkeutumaan mahdollisesti aina talon sisärakenteisiin asti. Lumiesteiden irtoaminen tapahtuukin pääsääntöisesti käytössä – usein juuri suuren lumikuorman painosta. Lumi on nimittäin raskas ja tuhoa aikaansaava elementti myös itse lumiesteille ja mikäli niiden toiminnassa on mitään vikaa, voivat kiinnitykset alkaa löystymään ja koko kattoturvatuote jopa tipahtaa alas. Irtoamisen taustalla saattavat olla monet syyt. Lumiesteen kiinnitys on voinut olla puutteellinen jo alun pitäen tai vaihtoehtoisesti löystyä pitkäaikaisessa käytössä. Kiinnityskohta on saattanut haperoitua vuosien kosteiden ja raakojen olosuhteiden seurauksena, jolloin hyväkin lumieste rysähtää maahan. Itse esteen irtoaminen on myös aina vaaratilanne, jota tulisi välttää viimeiseen asti. Harvemmin koko lumieste ehtii tulla alas ennen kuin ongelma huomataan, mutta pahimmassa tapauksessa painava katolta putoava lumimassa saa lisää tuhovoimaa metallin muodossa. Juuri lumiesteiden kohdalla onkin tärkeää panostaa säännöllisiin tarkastuksiin ja kiinnityskohtien huoltoihin, jotta madolliset pinnan alla kytevät ongelmat huomataan ennen kuin joku saa rautatangosta takaraivoon.

Me Katonkorjaus-palvelun ammattilaiset löydämme ratkaisut kaikkiin lumiesteisiin liittyviin ongelmiin. Meiltä saat katon sekä lumiesteiden säännöllisen kunnontarkastuksen, jotta mahdolliset ongelmat löydetään ajoissa. Kattotöissä pitkää kokemusta kerännyt tiimimme toteuttaa myös kaikki tarvittavat katto- sekä kattoturvatuotehuollot. Kiinnitämme irronneet tai puutteellisesti paikoillaan pysyvät kattoturvatuotteet takaisin tai hankimme tarvittaessa kokonaan uudet, jotka asennamme tukeviksi. Jos katto on kärsinyt rytäkässä vaurioita, voivat rautaiset osaajamme paikata myös mahdolliset reiät sekä repeämät, jotta vesivahingoilta vältytään. Tai jos vesivahinko on ehtinytkin jo syntyä, voimme hoitaa senkin pois päiväjärjestyksestä. Meille kattotyöt eivät nimittäin rajoitu vain niihin tehtäviin, joita varten meidät on pyydetty apuun, vaan aina katolla käydessämme – oli kyse kuinka pienestä huoltotoimesta tahansa – tarkistamme koko katon yleiskunnon veloituksetta. Tämä siksi, ettei perävalojen jo vilkkuessa pihatiellä, ymmärrä asiakas maksaneensa maltaita kattotöistä katolle, joka yhä vuotaa jostain. Meille katto on aina kokonaisuus. Tällaiseen katon yleistarkastukseen kuuluu muun muassa katteen pinnan tarkastus ruostumisen sekä erilaisten lommojen, repeämien, reikien, kulumien tai vaikkapa irronneiden tiilien varalta. Sekä tietysti senkin varmistaminen, että katteen maalipinta luo riittävän suojan, eikä yksikään sauma tai reuna ole alkanut repsottamaan. Yhtenä tarkistuksen osa-alueena on myös läpivientien kuten savupiipun, ilmanvaihtoputkien, kattoluukkujen ja liesituulettimien tarkastus niitten moitteettoman toiminnan sekä vuotamattomuuden varmistamiseksi. Samoin tarkastetaan senkin, etteivät rännit ole tukkeutuneet, repsota irti katosta tai kaada vettä väärään suuntaan. Ja että kaikki kattotuotteet ja kattoturvatuotteet aina kattotikkaista, kattosiltoihin sekä pieneläinesteisiin ovat oikein kiinnitetty, eikä harjatiivisteidenkään kunnossa ole moitittavaa. Mikäli yläpohjaan on esteetön pääsy, voidaan sekin vielä tarkistaa mahdollisten valumajälkien sekä puutteellisten tai kastuneiden eristeiden varalta. Näin ollen, jos jotain ongelmia Katonkorjaus-palvelun kartoituksen myötä katolla ilmeneekin, saadaan niihin puututtua aina nopeammin.

Monilla suurin huoli kattotöiden kohdalla on kuitenkin raha. Tai lähinnä ehkä sellainen rahanmeno, jota voi olla vaikea ennakoida, mikäli äkkiä katolla täytyykin tehdä yhtä jos toistakin. Mutta kattotyöt ovat aina kannattava investointi. Kunnollinen katto on kotisi paras vakuutus, sillä se suojaa sitä mitä ihmeellisimmiltä olosuhteilta, nostaa rakennuksen jälleenmyyntiarvoa, parantaa asumismukavuutta sekä näin ollen maksaa jopa itsensä takaisin pitkässä juoksussa. Jos kustannukset kuitenkin edelleen painavat mieltä, voit hakea Katonkorjaus-palvelun nettisivujen kautta nyt joustavaa rahoitusta nopeasti, vaikka omalta kotisohvaltasi. Näin kulujen kattaminen helpottuu huomattavasti, eikä kenenkään tarvitse elättää perhettään pelkällä kaurapuurolla, jotta lumiesteet saadaan takaisin katolle. Ja muistathan myös hakea kotitalousvähennystä kaikista yksityistalouksille toteuttamistamme kattotöistä.

Meiltä ratkaisu irronneisiin lumiesteisiin sekä rytäkässä rikkoutuneeseen kattoon

Kuten todettu, ei ole mitenkään harvinaista, että lumiesteet pitkän kulutuksen jälkeen rikkoutuisivat tai oltuaan tovin huonosti kiinni katossa, irtoaisivat kokonaan. Siinä rytäkässä saattaa hajota toki muutakin kuin pelkät kattoturvatuotteet. Lumiesteiden kiinnikkeet tapaavat repiä irti palan katosta tai toisinaan riuhtoa katetta rikki laajemmaltakin alueelta. Toki pudotessaan lumieste saattaa myös osua johonkin muuhun rakenteeseen aina ikkunasta seinänpieleen tai savupiipun kulmaan, mikä sitten alkaakin arvaamattomasti vuotaa. Vaurion ei tarvitse kuitenkaan olla massiivinenkaan, sillä mahdollinen kattovuoto saattaa syntyä jo ihan naulanpään kokoisesta reiästäkin. Sellaisesta, jota voi olla vaikea silmällä huomata ja joka siksi jääkin helposti huomiotta. Pian käsillä on suurempi katastrofi, jota on vaikeampi saada hallintaan. Juuri tästä syystä lumiesteen irrottua katosta, kannattaa paikalle pyytää ammattilainen, jolta löytyy taito ja osaaminen katon kunnon tarkastukseen sekä tarvittaessa vaurioiden paikkaamiseen. Ja onhan se pudonnut sekä mahdollisesti hajonnutkin lumieste kiinnitettävä takaisin tai korvattava uudella, ennen kuin lappeesta muodostuu liukumäki.

Meiltä Katonkorjaus-palvelulta saat kaikki kattoturvaan liittyvät palvelut. Tiimimme koostuu asiantuntevista sekä -osaavista ammattilaisista, joille sinun kattosi on aina prioriteetti. Me kiinnitämme irronneet lumiesteet tukevasti takaisin katolle, jotta kinoksiin saadaan taas kontrolli. Samalla katsastamme katon kunnon mahdollisten vaurioiden varalta ja korjaamme ne, ennen kuin vahinko pääsee leviämään. Meille on tärkeää myös selvittää syy lumiesteiden irtoamiseen, jotta siltä voidaan välttyä myöhemmin. Tarvittaessa voimme myös vaihtaa vanhat, ajan kuluttamat lumiesteet uusiin, vaikka ne eivät olisikaan irronneet paikoiltaan. Eli kaipasit sitten kiinnitystä, korjausta tai kokonaan uutta asennusta, kannattaa laadun perässä suunnata Katonkorjaus-palvelulle. Me hoidamme homman.

Korvaako vakuutus irronneet lumiesteet?

Ikävä yllätys; lumieste irtosi katosta ja veti palan katetta mukanaan. Nyt katossa on reikä ja lumi rikkoi vielä ilmanlämpöpumpunkin tipahtaessaan. Kuka korvaa? Jos katolla sattuu odottamaton vahinko, voivat ensimmäisenä mieleen nousta nimenomaan korvauskysymykset. Kuka on vastuussa ja kuka maksaa mahdolliset vauriot? Jos on kuuliaisesti maksanut vakuutusta talostaan koko pitkän ikänsä, kattaako vakuutus? Kodin vakuutusmaksut ovat harvoin halvemmasta päästä ja siksi sitä ei mielellään itse joudu maksumieheksi vahingon sattuessa.

Suoraa vastausta siihen, missä tilanteessa vakuutus maksaa katolle sekä ympäristöön lumiesteen irtoamisesta koituneet vahingot kannattaa toki tiedustella ensisijaisesti vakuutusyhtiöltä, sillä se riippuu paljolti vakuutusyhtiöstä. Mutta pääsääntöisesti yksikään vakuutusyhtiö ei korvaa lumen tai jään aiheuttamia vahinkoja katolle. Tässä on taustalla ajatus siitä, että hyvälaatuisten ja hyvin asennettujen lumiesteiden olisi kestettävä lumen kuorma ongelmitta. Etenkin kun lumiesteiden kunto tarkastetaan riittävän usein ja huolletaan tarvittaessa. Tai mikäli lumikuormaa alkaa kerääntyä huolestuttavia määriä, on talon omistaja vakuutusyhtiön silmissä vastuussa lumen pudotuksesta ennen kuin ongelmat vyöryvät yli lumipalloefektin lailla. Eli useimmiten maksu kaivetaan talonomistajan lompakosta.

Juurikin tästä syystä kannattaa panostaa lumiesteiden laatuun, asennukseen ja huoltoon heti alkutekijöissä eikä ylenkatsoa lumenpudotuksenkaan tarvetta runsaslumisina talvina. Näin ollen niin asennus-, korjaus-, huolto- kuin lumenluontihommiinkin kannattaa valita pitkän linjan ammattilainen, joka ei jätä varaa arvailulle. Vaikka ammattilaistyöstä maksaminen harvaa tee-se-itse-tyyppiä houkuttaa, voi se tulla lopulta monin kerroin halvemmaksi kuin itse Youtube-videoiden avulla kyhätyt kattoturvatuotteet. Kattoturva kannattaa ennemmin laittaa kerralla kuntoon hyvin kuin maksaa jatkuvasti sen uudelleen laittamisesta sekä vaurioista, joita mahdollisesti koituu budjettikyhäelmien pettäessä. Aina ammattitaitoiset kattoturvapalvelut saat meiltä Katonkorjaus-palvelulta, joten tee katollesi palvelus ja panosta laatuun, joka kestää korkeammatkin kinokset.

Säännöllisten kattohuoltojen yhteydessä katsastetaan myös kattoturvatuotteet

Ongelmien lakaiseminen maton alle on harvemmin ratkaisu mihinkään ja siksi on parempi pysyä aallon harjalla myös kattoasioissa. Katon kunto vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko rakennuksen kuntoon, sillä katto on se, joka suojaa kotia kaikilta koettelemuksilta. Ja pysyäkseen kunnossa, kaipaa katto säännöllistä huolenpitoa. On parempi – sekä usein halvempikin ratkaisu – panostaa ongelmien ennaltaehkäisyyn, kuin ilmeisten kriisien hallintaan vasta niiden sattuessa kohdalle. Miksi katsoa sivusta ja odottaa valtavaa metsäpaloa ennen sammutustöihin ryhtymistä, jos koko jutun olisi voinut välttää poimimalla tulitikun nurmelta? Monesti katollakin löystynyt ruuvi on helpompi kiristää kuin paikata sen löystymisen myötä irronneen kattotuotteen tekemät tuhot. Ja jos katolla käydään säännöllisesti, pystytään vastaavat pienet ongelmat havaitsemaan ajoissa. Juuri tästä syystä katto on hyvä tarkistaa ja huoltaa säännöllisesti.

No kuinka säännöllisesti sitten onkaan riittävän säännöllisesti? Me Katonkorjaus-palvelulla olemme vahvasti sitä mieltä, että katto tulisi käydä läpi kattavasti ainakin puolivuosittain – esimerkiksi kevät- ja syyshuoltojen yhteydessä. Usein huollot ajoitetaan näin, jotta ne valmistavat kattoa tulevan vuodenajan koetuksiin. Meiltä saatkin katollesi kaikki nämä kaipaamasi säännölliset tai hieman epäsäännöllisemmätkin huollot sekä tarkastustyöt. Näiden töiden yhteydessä käydään läpi myös kattoturvatuotteiden, kuten lumiesteiden kiinnitykset. Siinä samassa varmistamme katon kokonaisvaltaisemman tiiviyden läpivienteineen sekä katesaumoineen. Käymme myös kurkkaamassa yläpohjan, mikäli pääsy sinne on esteetön. Voit siis olla varma, ettei meiltä jää mitään huomaamatta ja että jokaisen huollon jälkeen lumiesteiden – kuten kaikkien muidenkin kattotuotteiden – kiinnitys on varmistettu. Anna katostasi huolehtiminen meidän osaaviin käsiimme ja nuku yösi rauhassa myös keskellä runsaslumisinta sydäntalvea.