KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Peltikaton lisäkiinnitykset pitävät pellit tiukasti paikoillaan ja ehkäisevät meteliä

Peltikaton kiinnitys ja lisäkiinnityksetOikein asennettu ja laadukkaista materiaaleista tehty peltikatto on kestävä ja tyylikäs kattovaihtoehto. Kestääkseen vahvana vuodesta toiseen se tarvitsee kuitenkin säännöllistä huolenpitoa, sillä Suomen laidasta laitaan vaihtelevat säätilat aiheuttavat haasteita katolle kuin katolle. Vain ehjä, tiivis ja kaikin puolin moitteettomassa kunnossa oleva katto antaa rakennukselle varman suojan.

Jos peltikatto on aikoinaan asennettu huolimattomasti tai aika tekee tehtäväänsä, edessä voi olla irtoavia kattopeltejä ja katteiden räminää. Esimerkiksi liian harvasti tai liian heikosti katon ruoteisiin kiinnitetyt pellit voivat alkaa heilumaan, kun tuuli pääsee niiden alle. Äänihaitan lisäksi tämä aiheuttaa sen, että pellit alkavat irrota vähitellen aluslaudoituksesta, ja pahimmassa tapauksessa irtoavat kokonaan voimakkaan tuulenpuuskan sattuessa kohdalle. Jos peltien saumat aukeilee tai pelti lähtee katolta tuulen mukana kokonaan, korjauksiin on ryhdyttävä nopeasti, sillä kosteus voi saada lyhyessäkin ajassa aikaan paljon vaurioita katolla.

Jos peltikattosi kaipaa lisäkiinnityksiä, ota meihin yhteyttä! Kattoalan asiantuntijamme ovat perehtyneet kaikenlaisiin kattoihin ja ovat työssään havainneet, mitä peltikatto tarvitsee kestääkseen käytössä vuodesta toiseen.

Olemme erikoistuneet kokonaisvaltaiseen palveluun. Teemme jokaisen kattotyön avaimet käteen -periaatteella, eli sinun tehtäväksesi ei jää muuta kuin toiveidesi kertominen kattosi suhteen. Hankimme kaikki tarvittavat materiaalit ja toimitamme ne paikalle. Tarvittaessa käytettävät rakennustelineet ja henkilönostimet tulevat meiltä. Suojaamme pihapiirisi kattotyön ajaksi ja ennen kuin lähdemme, siivoamme jälkemme huolellisesti.

Lisäksi joka kerta kun kiipeämme katollesi, olipa tilattu työ mikä tahansa, teemme samalla kattotarkastuksen. Käymme huolellisesti läpi katteen pinnan, saumat, jiirit ja niin edelleen. Tarkistamme kattotuotteiden kunnon ja jos meillä on pääsy katon alapuolisiin rakenteisiin, silmäilemme nekin läpi esimerkiksi vesivuotojen varalta. Jos katolta löytyy puutteita, kerromme sinulle asiasta, ja halutessasi voimme antaa sinulle tarjouksen korjaustöistä. Emme etsi vikoja emmekä korjaa ehjää, vaan toteutamme sitä ajatusta, jonka pitkä kokemus kattoalalla on meille opettanut; ennaltaehkäisy tulee edullisemmaksi kuin vaurioiden korjaaminen.

Kokonaisvaltaiseen palveluumme kuuluu myös mahdollisuus rahoitukseen, jota voi hakea kätevästi verkkosivustomme kautta. Taloudelliseen puoleen auttaa myös kotitalousvähennys, joka on saatavissa ammattilaisilta tilattuihin kattotöihin.

Naulojen vaihto nykyaikaisiin kateruuveihin

Aikoinaan pellit kiinnitettiin kattoruoteisiin nauloilla. Naulat lähtevät kuitenkin suhteellisen helposti liikekannalle esimerkiksi lumen ja jään vaikutuksesta. Kun naulat alkavat kohota, myös kattopellit alkavat liikehtiä enemmän, mikä puolestaan johtaa naulojen entistä nopeampaan pumppautumiseen. Liikkuessaan naula suurentaa kiinnitysreikäänsä, ja kosteus pääsee tekemään tuhojaan esimerkiksi ruosteen muodossa. Lopulta kattopellit saattavat alkaa irtoilemaan, kun naulat eivät enää pidä niitä kunnolla paikoillaan.

Jos kattopellit ovat hyvässä kunnossa, voidaan vanhat naulat vaihtaa nykyaikaisiin kateruuveihin. Kateruuvit ovat erittäin toimivia ja lisäksi todella vesitiiviitä, ja siksi ne ovatkin korvanneet täysin naulat peltikattojen kiinnityksessä.

Kateruuvit saattavat tulla tietenkin jossain vaiheessa käyttöikänsä päähän, varsinkin jos katolle ei ole valittu kaikkein laadukkaimpia yksilöitä. Vuosien käytön jälkeen kateruuvien tiivisteet voivat alkaa hapertua, ja katto voi kohdata samanlaisia ongelmia kuin naulojenkin kanssa. Jos pellit ovat hyvässä kunnossa, voidaan vanhat kateruuvit vaihtaa uusiin kateruuveihin. Meidän kauttamme saat katollesi laadukkaat, kestävät ja toimivat kateruuvit, jotka vastaavat Suomen sääolosuhteiden mukanaan tuomiin haasteisiin.

Naulojen vaihtaminen kateruuveihin tai vanhojen kateruuvien vaihtaminen uusiin on suhteellisen pieni, mutta sitäkin merkittävämpi kattotyö, joka palauttaa peltikaton toimintakyvyn ja pidentää katon käyttöikää. Koska katto kohtaa vuoden aikana niin auringon uv-säteilyn, syksyn myrskytuulien kuin talven lumikuormankin aiheuttamia haasteita, kannattaa laadukkaimpienkin kateruuvien kuntoa tarkastella säännöllisesti.

Säännöllisiin, ammattilaisen tekemiin kattohuoltoihin satsaaminen on kannattava sijoitus. Kun katon kunto käydään huolellisesti läpi kaksi kertaa vuodessa, pysytään katon kunnosta ajan tasalla, eikä ikäviä yllätyksiä pääse muodostumaan. Kun piileviin ongelmiin puututaan heti, niiden korjaaminen tulee paljon edullisemmaksi kuin esimerkiksi jo pitkälle edenneen kosteusvaurion aiheuttaneiden tuhojen korjaaminen.

Ilmainen kattotarkastus jokaisen kattotyön yhteydessä

Kun tilaat meiltä jonkin kattotyön, samaan hintaan saat katon kokonaisvaltaisen tarkastuksen. Kattotarkastukseen kuuluu peltikaton pinnan kunnon tarkistaminen sekä kiinnitysten, saumausten, jiirien ja sisätaitteiden tarkastus. Läpivientien kunto ja tiiviys tarkistetaan. Myös kaikki kattotuotteet käydään läpi ja katsastetaan, että ne ovat ehjiä, oikein kiinnitettyjä ja toimivat niille tarkoitetulla tavalla. Kattotuotteita ovat muun muassa kattotikkaat, kattosillat, lumiesteet, pieneläinesteet, piipunpellitys, piippuhattu, kattoluukut tai -ikkunat ja niin edelleen.

Kattotarkastuksessa kiinnitetään erityistä huomiota sadevesijärjestelmän toimivuuteen. Varmistamme, että sade- ja sulamisvedet pääsevät valumaan pois katolta niille suunniteltua reittiä pitkin, eivätkä ne ajaudu vääriin paikkoihin tai valu vaarallisesti pitkin seiniä. Lisäksi jos katon alapuolisiin rakenteisiin on esteetön pääsy, tarkistamme aluskatteen kunnon.

Olipa kattosi siis vailla suurta remonttia tai jotain pienempää kattotyötä, ota meihin yhteyttä! Me teemme kaikki kattotyöt kattomateriaalista ja -muodosta riippumatta. Olipa kyseessä sitten pelti-, tiili- tai huopakatto, ja rakennuksena omakotitalo, rivitalo, kerrostalo, maneesi, autotalli, aitta tai mikä tahansa ulkorakennus, teemme laadukkaat ja yksilöllisesti mitoitetut kattotyöt ammattitaitoisesti ja hyvällä meiningillä. Edes haastavissa paikoissa sijaitsevat rakennukset tai erityisen jyrkät katot eivät aiheuta meille ongelmia.

Kun olemme vastaanottaneet tarjouspyyntösi, teemme sinun toiveidesi sekä katon lähtökunnon perusteella toimintasuunnitelman sekä tarjouksen, johon sisältyy kaikki käytettävät materiaalit sekä työtunnit. Hyvä suunnittelu takaa sen, että kattotyöt sujuvat ripeästi mutta laadusta tippaakaan tinkimättä. Sinun ei tarvitse pelätä, että kulut kohoaisivat salakavalasti remontin aikana, tai että ilmaantuisi jonkinlaisia piilokuluja, vaan meidän kanssamme asioiminen on avointa ja mutkatonta. Vastailemme mielellämme mieleesi nouseviin kysymyksiin ja teemme kaikkemme, ettei kattotyö aiheuta tarpeetonta meteliä tai haittaa.

Ota meihin yhteyttä, niin pistetään yhdessä kattosi huippukuntoon! Hyvässä kunnossa oleva katto nostaa talon arvoa ja suojelee lisäksi rakennuksessa asuvien ihmisten turvallisuutta ja terveyttä.