Pihavaraston kattoremontit, huollot ja korjaukset osana palvelukokonaisuuttamme
Asumiskäytössä olevien kotien ja rakennusten lisäksi, olemme erikoistuneet muidenkin kattojen korjaus, huolto ja saneeraus töihin. Tavallisia pihapiireistä löytyviä lisärakennuksia, kuten leikkimökkien, pihavarastojen tai vaikka pyörä- tai autotallien remontointi hoituu ammattitaitoisilta kattospesialisteiltamme siinä missä muidenkin kattojen saneeraus tai huoltotyöt. Pihavarastojen kattotöitä toteuttaessa erityistä huomioita tulee kiinnittää katon rakenteeseen, joka voi vaihdella paljon sen mukaan, onko kyseessä esimerkiksi avoin kylmävarasto vai lämmin säilytysvarasto. Ammattilaisemme osaavat arvioida aina millainen materiaali olisi ominaisuuksien puolesta paras ratkaisu juuri sinun katollesi.
Asentajamme tuntevat myös kaikki varastojen katoilla käytettävät katemateriaalit peltikatosta tiilikattoon, jonka asioista saat ammattilaistemme toteuttamana aina parhaan kattoratkaisun juuri sinun katollesi.
Kuuluipa asennusta tai kunnostusta vaativa katto varastolle, leikkimökille tai vaikkapa autokatokselle, saat kauttamme markkinoiden luottavinta ja asiantuntevinta palvelua
Meille tyytyväinen asiakas on kunnia-asia ja haluamme aina, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Taataksemme asiakkaiden tyytyväisyyden, tarkastamme aina kattosi yleisilmeen ja kunnon jokaisen pienimmänkin tilatun työn yhteydessä. Jos katolla käydessä huomamme tarvittavia huoltotoimenpiteitä tai katon kuntoa kuormittavista tekijöitä, keskustellemme mahdollisista korjaustarpeista kanssasi ja teemme tarvittaessa korjausehdotuksista tarjouksen.
Monipuolisen palvelutarjontamme ansiosta pystymme takamaan asiakkaillemme aina ammattitaitoisen ja luottavan palvelukokonaisuuden. Moniammatillinen tiimimme koostuu alansa kokeneimmista kattotöiden ammattilaisista, jonka ansiosta kaikenlaisille katoille löytyy kauttamme laadukas ja kustannustehokas toteutustapa. Lukemattomat onnistuneet kattoremontit, sekä työnjälkemme ja tyytyväiset asiakkaat ympäri Suomen puhuvat puolestamme.
Kattotöitä yksityishenkilönä teettäessä on hyvä muistaa ja hyödyntää kotitalousvähennyksen mahdollisuus. Kaikki kotona tai vapaa-ajan asunnolla tehdyt kattotyöt, sekä kunnossapito- ja perusparannustyöt kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin, jotka voit huomioida ja ilmoittaa omassa verotuksessasi.
Meidän kauttamme on myös mahdollisuus hakea kattotöille joustavaa rahoitusmahdollisuutta. Tutustu lisää rahoitusmahdollisuuteen verkkosivuillamme.
Toimiva varaston katto suojaa omaisuutesi säistä ja vuodenajoista riippumatta
Piharakennusten ja varastojen kattojen kuntoon tulisivat kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin minkä tahansa asuttavien rakennusten kattojen. Usein varastojen katot jäävät kuitenkin vähemmälle huomiolle, vaikka varaston katto on juurikin se, jonka tarkoitus on pitää omaisuutesi suojassa kaikkina vuoden aikoina säästä riippumatta. Suomen vaihtelevat sääolosuhteet asettavat katoille haastetta läpi vuoden niin sateen, auringonpaisteen kuin tuuleen ja lumenkin muodossa. Katon ensisijainen tehtävä on kuitenkin pitää omaisuutesi turvassa, jonka vuoksi olisi äärimmäisen tärkeää, että vesikatto olisi pitävä. Vaurioitunut tai huonossa kunnossa oleva katto ei takaa omaisuudellesi tarvittavaa turvaa, jonka vuoksi pahimmassa tapauksessa varastossa oleva irtaimistosi voi kokea kolhuja. Varaston katonremontti tulisikin ajatella pikemmin investointina tulevaisuuteen, kuin pakollisena kulueränä. Ajoissa teetetty kattoremontti suojaa myös tavaroidesi lisäksi katonrakenteita laho- ja homevaurioiden syntymiseltä ja näin säästytään tulevaisuudessa isommilta remontoinneilta.
Varaston kattosaneeraus lähtee käyntiin katon kunnon tarkastuksesta, jonka yhteydessä käydään huolellisesti läpi kaikki katolle tehtävien korjaustöiden työvaiheet. Suunnittelu toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa, kattospesialistiemme tarvittaessa tehdyn tarkastuskäynnin yhteydessä tekemien havaintojen, sekä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tarkastuskäynnin jälkeen teemme asiakkaalle tarjouksen kattoremontista, sekä työselosteen remontin tai saneerauksen eri vaiheista. Turvautumalla ja valitsemalla meidät toteuttamaan kattotyösi sinun ei enää tarvitse olla huolissasi tulevista ukkos- tai lumimyrkyistä, vaan voit jättää omaisuutesi suojaamisen asiantunteviin ja osaaviin käsiimme.
Monipuolisiin kattotöihin erikoistunut kattotöiden ammattilaisemme hoitavat kaikki varastojen kattoihin liittyvät työt vankalla ja luotettavalla ammattitaidolla. Kattoremontteja sekä kattosaneerauksia on mahdollista toteuttaa ympäri vuoden. Varaston katto pitää tavarasi suojassa säistä riippumatta, joten miksi et panostaisi sen toimivuuteen?
Pyydä meiltä paikanpäälle tarkastamaan varastosi katto ja laitetaan se kerralla kuntoon! Teemme kattotöitä kaikkialla Suomessa. Ota siis yhteyttä ja pyydä tarjous!
Kattojen huoltotyöt tulisi tehdä säännöllisesti, sekä varaston että asuintalon katoille.
Oli kyse sitten asuintalon tai varaston katosta, tulisi niille kummallekin suorittaa puoli vuosittain, tavallisesti keväällä ja syksyllä tehtävät huoltotyöt. Perinteisiin säännöllisesti tehtäviin huoltotöihin kuuluvat, sekä vesikourujen puhdistukset kuin myös sammaleen jäkälän poisto, sekä muun bioroskan poistaminen katolta. Katolle kertyvät sammaleen itiöt sitovat kosteutta itseensä ja voivat jäätyessä aiheuttaa katolle ongelmia, esimerkiksi tiilikaton pintakerroksen alle levittynyt sammal ja kosteus voivatkin aiheuttaa tiilien halkeilun. Tämän vuoksi huoltotoimenpiteitä ei tulisi missään vaiheessa laiminlyödä, jonka vuoksi ammattilaistemme tekemä pesu ja yleistarkastus olisikin hyvä suorittaa aina ajoissa. Hieman kattotyypistä ja katemateriaalisista riippuu millä tavalla puhdistustyöt tullaan toteuttamaan. Tavallisesti huopakaton puhdistaminen tehdään ilmapuhaltamalla, kun taas tiili- tai peltikaton puhdistaminen onnistuu harjaamalla. Rännien ja vesikourujen puhdistuksen yhteydessä tarkastamme myös rännien toimivuuden, sekä kiinnitykset ja kaadot. Samalla käymme myös läpi katon samauksien pitävyyden sekä tiivisteet. Katolle tehtävien huoltotöiden yhteydessä tarkastamme myös kattoturvatuotteiden kiinnitykset ja asianmukaisen kunnon, tämä pitää sisällä niin lumiesteet, kattosillat kuin myös kattotikkaat. Ammattilaisemme tekevät katolle myös hallitut lumenpudotukset ja jäänsulatukset, sekä katoilta että ränneistä. Peltikatolle teemme pinnan tarkastuksen, jonka yhteydessä tarkastamme peltien kiinnitykset ja vaihdamme ja tarvittaessa kiinnitämme puuttuvat ruuvit ja naulat takaisin paikalle, sekä huolehdimme mahdollisista lisäkiinnityksistä. Huopakatolta tarkastamme myös saumausten pitävyyden. Tiilikaton kunnon ja aluskatteen pitävyyden tarkastamme, sekä teemme tarvittaessa irronneiden tai vaurioituneiden tiilien vaihdon uusin.
Olipa kyse sitten millaisesta varaston tai piharakennuksen katon tahansa, suhtaudumme siihen huolella ja ammattitaidolla, jokaisen rakennuksen katto on meille yhtä tärkeä.
Tilatessasi meidät hoitamaan varaston katollesi huoltotyöt, säästät rahan lisäksi, sekä aikaa ja vaivaa! Tilaa meiltä katollesi säännölliset vuosihuollot, sekä kaikki huolto- ja kunnossapitotyöt!
Jätä siis yhteydenottopyyntö tai ole yhteydessä myyntitiimimme!
Kattotöitä kaikille katoille – autokatoksesta leikkimökkiin
Katon remontointi- ja saneerauspalvelumme ei luonnollisesti rajoitu pelkästään varastojen ja asuintalojen kattoihin. Laadukas ja kattava palvelukokonaisuutemme pitää sisällään, niin pienet huoltotoimenpiteet kuin kokonaisvaltaiset kattojen saneeraustyöt. Me korjaamme, huollamme ja remontoimme kaikki katot autotalleista saunarakennuksiin, sekä ulkovessoista leikkimökkeihin. Varastojen ja asuinrakennuksen lisäksi onkin hyvä muistaa ja kiinnittää huomiota myös muihin pihapiirissä oleviin rakennuksiin. Olipa kyseessä katto kuin katto, kaikki niistä tarvitsevan käyttöikänsä aikana säännöllistä huoltoa, sekä varsinaisia rakennustöitä tai katon asennusta suunniteltaessa on hyvä kääntyä heti alkuun asiantuntijoidemme puoleen. Ammattitaitoisella ja moniosaavalla henkilöstöllämme tuntee alan viimeisimmät työtavat, jonka ansioista pystymme löytämään juuri sinun katollesi parhaan ja kustannustehokkaimman ratkaisun.
Kaikki tekemämme asennus-, korjaus-, ja kunnossapitotyöt on mahdollisista teettää avaimet käteen -periaatteella millaiselle katolle tahansa. Katon mallilla, tyylillä tai koolla ei myöskään ole kattotöiden toteutuksen kannalta väliä, koska jokainen kattoremontin suunnittelu ja toteutus on aina rakennuskohtainen. Monipuolisen ja kattavan palvelutarjontamme ansiosta pystymme takamaan asiakkaillemme aina luotettavan, yksilöidyn ja ennen kaikkea asiantuntevan palvelun. Käyntikortinamme uusille ja vanhoille asiakkaille toimiikin laadukas työnjälki ja tyytyväiset asiakkaamme ympäri Suomen.
Mietitkö leikkimökin katon korjausta? Onko autotallin katon kunnon tarkastuksesta kerennyt vierähtää jo useampi vuosi? Olisiko kesämökin katolle tarpeen tehdä puhdistus ja suojakäsittely? Olisiko pyörävaraston katon kunto syytä tarkastaa? Me selvitämme perusteellisesti kattosi kunnon ja teemme tarvittaessa tarjousehdotuksen korjaustoimenpiteiden osalta.
Toteutamme kattoremontit ja kattosaneeraukset kaikille katoille koko suomen alueella. Ole yhteydessä myyntitiimme ja laitetaan sinunkin kattosi kuntoon! Katto kuin katto, pyydä meiltä paikanpäälle tarkastamaan sen kunto.