Rivitalon katon huolto ja korjaus aina asiakasystävällisesti
Rivitalon katon ongelmat eivät suoranaisesti kerro katon laadusta, sillä hyväkin katto kärsii ajan, olosuhteiden ja kulutuksen myötä. Niin ihanat kuin kaikki neljä vuodenaikaa ovat, tuovat ne haasteita kodinomistajille. Lumi, jää, pakkanen, kevään siitepöly, syksyn kellastuneet lehdet, rankkasateet, kostea sammal sekä kesän porottava aurinko koettelevat kaikki osaltaan kattoa. Voi syntyä pieniä vaurioita, jotka ovat tuskin silmällä erotettavissa. Mutta mikäli näiden vaurioiden muodostumiseen ei puututa, vaan katto jätetään oman onnensa nojaan, voivat ne muuntua pienistä haitoista suuremmiksi katastrofeiksi kauaskantoisine seuraamuksineen. Näin myös rivitalojen kohdalla. Ja vaikkei ikäviä enteitä kannata liiaksi maalailla seinille, on jokaisen talonomistajan hyvä ymmärtää realiteetit, jotta säästyisi niiltä ikävämmiltä yllätyksiltä, joihin puuttuminen taas on hintavampi sekä pidempi prosessi.
Me suomalaiset huollamme kyllä automme ja kipeät selkämme, mutta katon huolto ja tarvittaessa jopa korjaus jää monesti välistä. Nurinkurinen ajatus siinä mielessä, että kattohuolto on paras tapa ennaltaehkäistä ongelmien syntyä ja ennaltaehkäisy taas huomattavasti halvempaa kuin katastrofihallinta. Ihan itse katolle ei kuitenkaan kannata lähteä lumia pudottamaan tai sammalta nyhtämään irti sillä kätevinkin tee-se-itse -mies saattaa aiheuttaa katteelle enemmänkin hallaa, mikäli kattotyöt eivät ole tuttuja. Eikä katolle kannata muutenkaan kiivetä ilman kunnollisia turvavarusteluja, sillä matka alas on usein pitkä. Parasta mitä voitkin rivitalosi kattosi hyväksi tehdä on kutsua paikalle kokenut kattohuoltojen ja korjaustöiden osaaja. Tällaisessa tilanteessa kannattaa kääntyä meidän puoleemme. Me Katonkorjaus-palveluilla olemme kattoalan ammattilaisia, joille rivitalon kattojen tyypilliset kompastuskivet sekä tyyppiviat ovat tuttuja. Meiltä löytyy asiantunteva tiimi tekijöitä, jolla on pitkä kokemus erilaisten rivitalojen kattohuolloista sekä korjaustöistä, oli katto sitten peltiä, tiiltä tai huopaa. Me huollamme ja korjaamme rivitalon katon kustannustehokkaasti, laadukkailla tuotteilla sekä varmalla ammattitaidollamme – aina asiakkaan toiveita kuunnellen. Toteutamme kaikki kattotyöt aina avaimet käteen palveluna eli sinä voit mennä laiturin nokkaan ottamaan aurinkoa meidän hikoillessamme katollasi. Tuomme kaiken mitä tarvitsemme aina työkaluista työntekijöihin ja viemme roskatkin mukanamme, kun olemme valmiita. Ja sinä saat nauttia lopputuloksesta.
Meille Katonkorjaus-palvelulle on tärkeää, että kattoa hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Siksi aina katollasi käydessämme – oli kyse sitten pienestä kattohuollosta tai suuremmasta toimenpiteestä – toteutamme veloituksetta koko katon yleistarkastuksen. Tämän yleistarkastuksen tarkoituksena on määritellä katon todellinen kunto ja saada käsitys siitä, millainen sen huollon sekä kunnostuksen tarve mahdollisesti olisi. Näin vältytään myös siltä, että jokin alkava ongelma jää kytemään katolle kenenkään siitä tietämättä. Tähän yleishyödylliseen yleistarkastukseen meillä Katonkorjaus-palvelulla kuuluu muun muassa koko katteen pinnan tarkastus ruostumisen sekä erilaisten lommojen, repeämien, reikien, kulumien tai vaikkapa irronneiden tiilien varalta – riippuen tietysti siitä, mistä kate on tehty. Samalla varmistamme myös sen, että katteen mahdollinen maalipinta luo sille riittävän suojan, eikä mikään sauma tai reuna ole päässyt ajan kuluessa repsottamaan. Tarkistamme savupiippujen, kattoikkunoiden, kattoluukkujen sekä ilmanvaihtoputkien läpiviennit, että ne ovat ehjiä eivätkä vuoda. Toki tarkastamme senkin, etteivät katonrajassa riippuvat rännit ole tukkeutuneet tai kaada vettä väärään suuntaan, mikä voisi aiheuttaa veden ongelmallista kerääntymistä katolle. Huolehdimme vielä siitäkin, että kaikki kattotuotteet sekä kattoturvatuotteet aina pieneläinesteistä, kattosiltoihin ja lumiesteisiin ovat oikein kiinnitetty, eikä harjatiivisteidenkään kunnossa ole moitittavaa. Mikäli talossa on yläpohja ja sinne löytyy esteetön pääsy, tarkistamme vielä senkin kunnon mahdollisten valumajälkien sekä puutteellisten tai kastuneiden eristeiden varalta. Näin ollen, jos katolla jotain sellaista havaitsemme, joka vaatisi välitöntä huomiotamme, voimme ottaa asian puheeksi kanssasi ja tehdä samalla tarjouksen katolla ilmenneiden ongelmien hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä.
Tarjouksista ja rahasta puheen ollen, jokaista varmasti enemmän tai vähemmän kiinnostaa hintapolitiikka rivitalon kattohuoltojen sekä -korjausten osalta. Hinnan määrittely on kuitenkin mahdotonta näkemättä kattoa, vauriota ja määrittelemättä sen yleiskuntoa. Toki hintaan vaikuttaa sekin, mitä kaikkea toivot meidän katolle tekevän – onko kyse vain pienestä huollosta vai kattavammasta paikkailusta. Me Katonkorjaus-palvelulla emme laskuta pakettihintoja etkä meillä joudu maksamaan ilmasta, joten hinta määrittyy juuri sinun ja kattosi tarpeitten mukaan, huomioiden katon yksilölliset tarpeet. Liian painavaa taakkaa emme kuitenkaan halua kattotöillämme asettaa taloudellesi ja siksi olemmekin pyrkineet etsimään keinoja, jolla helpottaa rahaliikennettä. Meidän nettisivujemme kautta voit nyt esimerkiksi hakea rahoitusta kaikille toteuttamillemme kattotöille helposti suoraan kotisohvaltasi. Rahoituksella saat tarvittavaa joustoa maksamiseen. Ja siinä samalla kun surffailet nettiä, muista hakea myös kotitalousvähennystä, mikäli kyse on yksityisen kotitalouden kattoremontista.
Rivitalon huoltoasioissa säännöllisyys on avainsana
Rivitalon katon huollossa ei kannata päästä lipsumaan, vaikka helposti ajattelisi, ettei huollolla nyt niin suurta merkitystä voi olla. Kerta jos jää välistä, niin kyse ei ole maailmanlopusta, mutta säännöllisyys on kaikissa kattohuolloissa – myös rivitalojen kattojen kohdalla – tärkeää. Säännöllisillä huolloilla voidaan nimittäin ehkäistä monta syntyvää ongelmaa ja ennakoida suurempiakin katastrofeja. Ja kuten jo aiemmin todettu ennakointi on edullisempaa. Kattohuolto on talon paras vakuutus, sillä katto suojaa kotia ulkomaailman sille asettamilta haasteilta, kuten esimerkiksi rakenteita usein kiusaavalta kosteudelta. Säännöllisellä huollolla katto pysyy niin hyvässä kunnossa, ettei kosteus pääse rakenteisiin aiheuttamaan lahovaurioita ja pilaamaan sisäilmaa homeongelmien myötä. Siksi toimivasta katosta kannattaa pitää kiinni.
Se, että alan ammattilainen käy katolla riittävän usein takaa sen, että mahdolliset alkavat ongelmat saadaan kiinni ennen kuin ne pääsevät eskaloitumaan. Säännöllinen huolto myös valmistelee kattoa kestämään aina kunkin vuodenajan haasteet. Siksi suosittelemme tiettyjä huoltoja rivitalonkin katolle esimerkiksi puolivuosittain – usein ajoitettuina kevääseen ja syksyyn. Näitä säännöllisiä kattohuoltoja ovat muun muassa katon puhdistus lehdistä ja roskista sekä rännien tyhjennys. Ne voivat nimittäin estää sadeveden valumisen alas katolta ja näin katto ei pääse kuivumaan kunnolla sateiden välissä. Lisäksi kostea biomassa muodostaa ideaalin kasvualustan esimerkiksi sammaleelle, joka kaivaa juurensa ikävästi syvälle katteeseen, rapauttaen sen pintaa. Rännien kohdalla on tärkeä estää niiden tukkeutuminen, jotta vesi saadaan kulkeutumaan alas katolta. Näin ollen niiden täytyy myös olla kunnolla kiinni katteen reunassa sekä valuttaa vettä alas oikeaan suuntaan. Näin ollen niiden kiinnitys ja kaatokin tulisi tarkastuttaa säännöllisesti asiantuntevalla osaajalla. Katolla usein vuotoalttiimpia kohtia ovat läpiviennit, kuten kattoikkunat, ilmastointiputket ja esimerkiksi savupiiput, jotka kulkeutuvat kaikkien lukuisten kattokerrosten lävitse jopa asuintilaan asti. Siksi niiden tiiviydestä ja saumauksesta tulee huolehtia riittävän usein. Jiirien ja saumausten lisätiivistykset kannattaa myös toisinaan tehdä vuotojen ennaltaehkäisemiseksi. Myös muiden katolle asetettujen partikkeleiden eli erilaisten kattotuotteiden kestävyys on hyvä tarkistaa usein. Erilaiset kattotuotteet, kuten lumiesteet, kattosillat ja kattotikkaat joutuvat nimittäin joskus kestämään paljonkin painoa, esimerkiksi runsaslumisempina talvina, jolloin riskinä on niiden irtoaminen katosta lumimassan vyöryessä alas, mikäli ne eivät ole riittävän hyvin kiinnitetty katteeseen. Irrotessaan kattotuotteet voivat rikkoutua, repiä irti palan katetta sekä vielä hajottaa jotain matkalla pudotessaan. Lisäksi niiden pitäisi nimenomaan olla niitä tuotteita, joiden toimivuuteen tulisi voida luottaa esimerkiksi katolle kiivetessään tai räystään alla seistessään. Näin ollen niiden toiminta, kunto, kestävyys ja kiinnitys kannattaa varmistaa myös riittävän usein.
Osa katon huolloista on taas enemmänkin katemateriaalista riippuvaisia, mutta niitäkin tulisi toteuttaa säännöllisesti katteesta riippumatta. Ei voida nimittäin taata, että jokin materiaali olisi täysin huoltovapaa ja näin ollen välttyisi ongelmilta. Esimerkiksi peltikattojen kohdalla on tärkeää tarkastaa niiden pinta sekä peltien kiinnitys. Peltikatto saattaa nimittäin alkaa oireilemaan ongelmillaan ruostuessaan tai irrotessaan kiinnikkeistään, jolloin vedellä saattaa syntyä suora reitti rakenteisiin. Sen vuotovapauden varmistamiseksi on siis tärkeää myös varmistaa, että kovempikaan tuuli ei tempaise sitä irti kiinnikkeistään ja etsiä pienimmätkin reiät, jotka saattavat päästää kosteutta sisään. Siksi vanhat naulat voidaan vaihtaa kateruuveihin tai jo elämää nähneet kateruuvit uusiin. Toki irrallaan repsottavat pellit saattavat kaivata myös lisäkiinnitykset. Hieman samanlaista säännöllistä huoltoa saattavat kaivata myös huopakatot, joissa huovan saumaus ei ole valitettavasti ikuinen ja saattaa kaivat lisäsaumauksen pysyäkseen tiiviinä. Tiilikatolla taas on tärkeää huolehtia sen kunnosta tarkastamalla pinta riittävän useasti rikkinäisten tai irronneiden tiilten varalta, jotta uudet saadaan niiden tilalle mahdollisimman pian. Yksikin rikkinäinen tiili voi nimittäin aiheuttaa mittavankin vuoto-ongelman.
Osa katon huolloista voidaan sitten toteuttaa vain tarpeen mukaan, eli niitä ei tarvitse olla teetättämässä katolle säännönmukaisesti joka kuudes kuukausi. Tällaisia ovat muun muassa katon kunnollinen pesu, sammaleen poisto katteesta sekä katteen suojakäsittely sammalta vastaan. Tiilikatolla ja huopakatolla niiden pinnan kunnosta on tärkeää toisinaan huolehtia pinnoituksella, kun taas peltikatto pysyy parempana, jos sen maalaa vanhan maalipinnan jo lohkeillessa. Vesikaton alapuolisten rakenteidenkaan huoltoa ei saa toki unohtaa ja siksi yläpohjan tarkastus on hyvä toteuttaa aina silloin tällöin. Sieltä saattaa löytyä nimittäin ongelmia eristyksessä tai pidemmälle ehtineitä vuotoja, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa mittaviakin lahovaurioita. Siksi, mikäli ei ole itse aivan perillä kattonsa nykykunnosta, kannattaa tilata ammattilainen arvioimaan se niin pinnalta kuin pinnan altakin käsin. Me Katonkorjaus-palvelulla määrittelemme katon tarpeet ja ehdotamme kullekin katolle sopivia huoltotoimenpiteitä eikä sinun tarvitse enää menettää yöuniasi kosteusvaurioita peläten.
Rivitalon katon korjaustyöt aina viimeisen päälle Katonkorjaus-palvelulta
Kun astetta ikävämpi kattovaurio yllättää – ja usein juurikin sillä pahimmalla mahdollisella hetkellä – löytyy apu onneksi läheltä. Meiltä Katonkorjaus-palvelulta saat kaiken ja vielä vähän enemmän kuin osasit odottaakaan. Monipuoliseen palveluumme kuuluu nimittäin värisuora erilaisia mahdollisia toimenpiteitä, joita voimme katollesi tarvittaessa tai niin toivoessasi toteuttaa. Näihin toimenpiteisiin lukeutuvat muun muassa katon vuotokorjaukset tai kattoon ikävästi ilmestyneiden reikien paikkaukset, jotka tulisi suorittaa mahdollisimman ripeästi kattavampien vaurioiden ehkäisemiseksi. Vaurioita kärsineet katemateriaalit kuten kattopellit, kattohuovat ja tiilet voidaan paikata tai vaihtaa kokonaan. Me taidamme myös toisenlaisen katteen käsittelyn. Voimme esimerkiksi oikaista painuneen katon niin, ettei se kerää ylimääräistä painoa päälleen alas satavasta vedestä. Vesikourut, jotka ovat päässeet repsottamaan katteen reunoilta ikävästi tai repeytymään irti voidaan nekin vaihtaa, jotta veden reitti alas on vieläkin sujuvampi ja katto pysyy näin paremmin kuivana.
Katon tiiviyttä ajatellen läpivientien korjaukset, saumaukset sekä jiirien tiivistykset ovat tärkeitä, sillä pienikin huomaamaton vuoto voi kyteä pitkään pinnan alla kookkaammaksikin katastrofiksi. Näistä vuotoalttiista läpivienneistä mainittakoon vaikkapa koko katon kaikkien rakenteiden läpi rakennetut kattoikkunat, jotka voivat nekin alkaa vuotaa arvaamattomasti, jos ne altistuvat pitkään rasitukselle tai niiden tiivisteet pääsevät hapertumaan ajan kuluessa. Me Katonkorjaus-palvelulla tarjoamme kuitenkin rikkinäisen kattoikkunan korjaukset, lisätiivistykset tai vaihdot kokonaan uuteen ikkunaan. Kattoikkunoiden lisäksi suoraan asuintiloihin asti vettä voivat tuoda muun muassa savupiiput ja hormit, joiden onkalomaisen rakenteen takia niiden vuoto jää usein havaitsematta, ennen kuin se ilmoittaa itsestään hajullaan. Siksi paras tapa välttää niiden vuodoista aiheutuva homevaurio on tilata meiltä niiden korjaus. Vaurioita voi syntyä myös muista syistä kuin ajan ja kulutuksen myötä.
Toisinaan korjausta kipeimmin kaipaavat ongelmat saavat alkunsa ulkoisten tekijöiden seurauksena. Tällaisia ulkoisia tekijöitä ovat esimerkiksi myrskyt, jotka saattavat joskus pahoinpidellä kattoa kovemminkin. Meiltä saat kuitenkin myrskyvauriokorjaukset, joten ei huolta, vaikka katetta vasten iskeytyisi isompikin puunrunko. Ja joskus taas katon vauriot eivät rajoitu pelkkään katteeseen tai katon eri kerroksiin, vaan aiheuttavat ongelmia jopa itse katon alapuolisissa rakenteissa. Näitä ovat mm. aluskate, jonka voimme myös laittaa kuntoon puolestasi. Mikäli vauriot taas ovat ehtineet jo syödä tiensä läpi tukevien puuosien ja tilanne alkaa tuntua lähes epätoivoiselta, meidän ratkaisumme on vaihtaa lahonneet puuosat ja kunnostaa lahovaurioista vielä kelpo rakenteet.
Katoilla on usein myös monia pienempiä komponentteja, joiden olemassaolon helposti unohtaa, mutta joissa ilmenevät viat vaikuttavat katon kokonaistoimintaan. Näitä ovat muun muassa koko katon ja talon ympäristön turvallisuutta lisäävät kattotuotteet ja kattoturvatuotteet kuten lumiesteet, lapetikkaat ja kattotikkaat. Ne mahdollistavat katolle kiipeämisen, katolla liikkumisen, tulipalotilanteessa katolta pakenemisen sekä sen, etteivät esimerkiksi lumikinokset vyöry äkisti niskaan. Siksi me haluamme tarjota asiakkaillemme myös niiden tarvittavat korjaukset ja lisäkiinnitykset, jotta kenenkään turvallisuus ei vaarantuisi ainakaan niiden toimintakunnon puutteellisuudesta. Muita katon erillisosia, joiden kunnostukset ja kiinnitykset voit tilata meiltä ovat esimerkiksi räystäslaudat ja -pellit, päätypellit, seinällenostopellit sekä jiiripellit. Tietysti me voimme kiinnittää takaisin tai uusia myös paikaltaan pudonneet ja siinä vaurioita kärsineet peltisillat. Eli toisin sanoen meiltä Katonkorjaus-palvelun ammattilaisilta luontuvat monenmoiset temput katollasi ja me toteutamme monipuolisesti kaikki korjaustyöt aina viimeisen päälle. Mikäli siis kaipaat katollesi laatutyötä, voit sitä meiltä tulla hakemaan.
Rivitalon katto on kiitollinen käynnistämme
Meille Katonkorjaus-palvelulla kattosi on käyntikorttimme, joten teemme kaiken osaamamme sen kunnostamiseksi. Ja meille asiakkaat tuovat leivän pöytään, joten asiakastyytyväisyys on joka kerta prioriteettimme. Haluamme tuottaa palvelua, jota jokainen tilaa mielellään myös uudestaan. Siksi pyrimme tekemään jokaisesta asiakkaastamme kanta-asiakkaan tarjoamalla vain ja ainoastaan parasta, antaen kaikkemme ihan pienillekin toimenpiteille. Emme siis hutiloi tai oio kulmia tehdessämme työtä. Kukaan tuskin olisi tyytyväinen, jos mukamas kunnostettu katto alkaisi muutaman kuukauden jälkeen vuotamaan taas tai tehdyt lupaukset osoittautuisivat muutoin tyhjiksi. Tuskinpa tyhjäntoimittajaurakoitsijoita kutsutaan samalle katolle uudelleen. Siksi me teemme aina sen, minkä lupaammekin sekä vielä paljon enemmän, jotta jokainen asiakas jää asustelemaan kattonsa alle tyytyväisenä lähdettyämme. Hiomme palveluitamme jatkuvasti asiakasystävällisemmiksi ja pyrimme vastaamaan meille asetettuihin toiveisiin, kuten kunnon asiakaspalvelun kuuluukin. Siksi, sen lisäksi, että meiltä saat aina osaavaa ja ammattitaitoista katon huoltoa, palvelemme kattosi hyvinvoinnin kannalta aina kokonaisvaltaisesti.
Esimerkkinä tästä asiakaslähtöisestä toimintatavastamme on muun muassa tapamme tarkastaa aina koko katon kunto ja yleisilme täysin veloituksetta, vaikka olisimme alun perin sille kiivenneet ihan vain pienenkin huoltotoimen, kuten rännien puhdistuksen tai yksittäisen kattotiilen vaihdon takia. Tällaisten yleistarkastusten tarkoitus on antaa kokeneille katto-osaajillemme tilaisuus etsiä katolta piilevätkin ongelmat, jotka saattaisivat hetken itsekseen muhittuaan yllättää mittavilla kattovaurioilla. Asiakkaanamme saat siis paljon enemmän kuin pelkän huollon tai korjauksen. Tämän – sekä monien muiden hyviksi kokemiemme työtapojemme – kautta pyrimme varmistamaan, että kattosi palvelisi sinua yhtä hyvin kuin mekin. Säännöllinen katon tarkastus mahdollistaa sen, että voimme reagoida nopeasti mahdollisiin ongelmiin ja säästää näin niin kattoasi kuin kukkaroasikin. Mikäli jotain korjattavaa tai muuta huomautettavaa katoltasi siis käynnillämme löytäisimme, emme jättäisi sinua pulaan, vaan tekisimme mielellämme myös näiden ongelmien paikkaamisesta sinulle edullisen tarjouksen. Varmista siis katollesi urakoitsija, jonka silmissä eivät vilku dollarinkuvat, vaan jonka tavoite on aina varmistaa sinun ja kattosi saumaton yhteiselo.
Kun huolto tai korjaus jää riittämättömäksi, saa meiltä täydellisen kattoremontin
Rivitalonkin katto saattaa päätyä jonain päivänä siihen pisteeseen, että huolloilla ja korjauksilla ei saada paikattua enää sitä, mikä on paikkaamattomissa. Tällöin on vain myönnettävä, ettei laastarein ja tahdonvoimin tyrehdytetä valtavia valtimohaavoja. On luovuttava ajatuksesta itsepintaisesti vain korjata ja kunnostaa toivoen ihmettä sekä hyväksyä se, että käsillä saattaisi olla kattavamman kattoremontin aika. Mutta vaikka prosessi kuulostaakin korvaan järisyttävän valtavalta, ei sitä kannata säikähtää. Taitavat tekijät hoitavat homman kotiin hetkessä ja vanhaa, vuotavaa versiota ei jää jälkikäteen varmastikaan kaipaamaan.
Meiltä Katonkorjaus-palvelulta saat nämä laadukkaat, täydelliset kattoremontit täysivaltaisina paketteina aina suunnittelusta toteutukseen asti. Me saavumme paikalle osaavin ottein, pitkän kokemuksemme tuoma varmuus selkärangassa ja laadukkaat kattotuotteet kainalossa. Emme tietenkään unohda tarvittavia työkalujakaan kotiin ja pyydämme paikalle riittävän määrän apua, jotta työskentely sujuu sujuvasti. Henkilönostimet, rakennustelineet ja turvavarusteetkin meiltä löytyy omasta takaa, joten niistäkään sinun ei tarvitse huolehtia. Homma lähtee käyntiin siitä, että sinä päätät, mitä meiltä toivot ja mietimme sitten yhdessä, mitä katolle ehkä myös kaivattaisiin – aina värien sekä materiaalien vaihtelusta tarpeellisiin ja laissakin määrättyihin kattotuotteisiin. Sitten isket avaimet kouraamme ja me kiipeämme katolle työn touhuun. Koko remontin toteutus sujuu aina sovitusta aikataulusta lipsumatta, edullisesti sekä kerralla kuntoon. Lopun jo häämöttäessä siivoamme vielä jälkemmekin ja kiitämme yhteistyöstä. Työmme takuu tosin kantaa vielä pitkään meidän jo poistuttua pihapiiristäsi. Myös asentamillamme kattotuotteilla ja käyttämillämme materiaaleilla on omat takuunsa valmistajien puolesta, mikäli ne on asennettu meidän – kattoalan ammattilaisen – toimesta. Voit siis olla varma, ettei kenenkään muun tarvitse tulla korjailemaan kuukauden jälkeen meidän rakentamaamme kattoa etkä sinä päädy maksumieheksi enää toista kertaa kattotöistä, jotka olet kerran jo joutunut kustantamaan. Me teemme työtämme ylpeydellä, kannamme vastuumme ja jätämme hymyn huulillesi, kun prosessi on ohi. Meillä voit olla varma niin työn kuin palvelunkin pettämättömästä laadusta. Älä siis aikaile, vaan kutsu meidät remontoimaan sitä kipeästi kaipaava kattosi. Sitä päätöstä et kadu ja kattokin kiittää käynnistämme pitkällä iällään.