KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Meiltä onnistuu tiilikaton vaihto peltikattoon tai huopakattoon

Tiilikaton vaihto peltikattoon tai huopakattoon

Kun tiilet alkavat murentumaan jalkojen alla, on aika pohtia katon vaihtoa… ehkä jopa peltikattoon tai huopakattoon.

Kun kattoremontti tulee ajankohtaiseksi, saatat miettiä palvelisiko jokin toinen katemateriaali, kuten peltikate tai huopakate nykyistä paremmin. Syyt saattavat olla käytännölliset, tai sitten yksinkertaisesti silmääsi on alkanut miellyttää enemmän jokin toinen materiaali. Niin tai näin, me teemme sinulle juuri sellaisen katon kuin haluat!

Kaikilla kattomateriaaleilla on omat ominaisuutensa, hyvät ja ei niin hyvät puolensa, joita on tärkeä pohtia ennen valinnan tekemistä. Saattaa myös olla niin, että kattomateriaalin vaihto vaatii myös muita toimenpiteitä, esimerkiksi kattojyrkkyyden muuttamista tai kattorakenteiden vahvistamista.

Kattomateriaalin vaihto vaatii toimenpideluvan, sillä uusi materiaali muuttaa rakennuksesi julkisivua. Lupa-asiat saattavat kuulostaa monimutkaisilta, mutta autamme sinua tarvittaessa.

Kattomateriaalin vaihto saattaa herättää sinussa monia kysymyksiä, mutta ei hätää! Meillä on pitkä kokemus kattoremonteista, ja jaamme tietoamme mielellämme. Koska kattomateriaalin vaihdossa on otettava huomioon monia asioita, on hyvä luottaa asiantuntijoiden apuun. Panostamme aina asiakaslähtöiseen palveluun ja pyrimme varmistamaan, että kattoremontti on sinulle mahdollisimman helppo miellyttävä kokemus.

Kun olemme vastaanottaneet tarjouspyyntösi, tulemme paikan päälle katsomaan katon lähtötilanteen. Keskustelemme kanssasi remonttiin liittyvistä toiveistasi, ja keskustelun sekä kattotarkastuksen pohjalta teemme remonttisuunnitelman sekä tarjouksen, johon sisältyvät kaikki materiaalit ja työt.

Aina kun olemme katollasi, pistämme merkille sen yleisilmeen, ja kerromme sinulle, jos huomaamme jotain huolestuttavaa. Emme pyri väkisin löytämään jotain korjattavaa, vaan kerromme sinulle rehellisesti kattosi tilanteesta. Kokemus on opettanut sen, että ennaltaehkäisy tulee aina edullisemmaksi kuin muodostumaan ehtineiden vaurioiden korjaukset.

Joskus tarve kattoremontille tulee aivan yllättäen, eikä aina ihan parhaaseen taloudelliseen tilanteeseen. Asiaa helpottaaksemme voit verkkosivustomme kautta hakea joustavaa rahoitusta. Muistathan myös, että kaikki ammattilaiselta tilattuihin kattotöihin on saatavissa verohelpotus, jota kutsutaan kotitalousvähennykseksi.

Kannattaisiko tiilikatto vaihtaa peltikatoksi tai huopakatoksi?

Onko sinulla tiilikatto, mutta pohdit voisiko joku muu katemateriaali sopia paremmin? Seuraavaksi käsitellään eri kattomateriaalien ominaispiirteitä. Niitä lukiessasi voit miettiä, mikä katto sopisi sinun tarpeisiisi.

Peltikatto on perinteinen ja yleinen katto, jolla on paljon hyviä ja käytännöllisiä ominaisuuksia. Keveytensä takia se on helppo asentaa. Profiilipeltikate on hyvinkin nopea-asentaa. Kokeneelta kattotiimiltämme onnistuvat sujuvasti myös lukko-sekä konesaumakattojen asennustyöt. Peltikatto on usein melko helppo pitää puhtaana, sillä se on kalteva ja liukas, eivätkä roskat jää sinne lojumaan. Peltikaton vähimmäiskaltevuusasteet ovat lukkosaumakatossa kahdeksan, konesaumakatossa kymmenen ja tiilikuvioisessa peltikatossa viisi astetta.

Jos kietitään peltikaton huonompia puolia, yhtenä voitaisiin pitää äänihaittoja; sateen ropina voi kuulua melko voimakkaasti peltikattoa vasten. Äänieristyselementtien asennuksella voidaan kuitenkin vaikuttaa meluhaittaan.

Vaikka konesaumakatto lämpöelää jonkin verran, se voi silti kestää jopa sata vuotta. Perinteisen peltikaton odotettu käyttöikä on noin 50 vuotta.

Tiilikatto on kaunis ja klassinen katto. Betonitiilikatto kestää hyvällä hoidolla jopa 70 vuotta, joten tiilikattoa voi hyvällä syyllä sanoa pitkäikäiseksi katoksi. Tiilikatto myös eristää ääntä hyvin.

Tiilikaton huolenpidossa saa nähdä jonkin verran vaivaa, mutta monimutkaista se ei ole. Säännöllisellä puhdistuksella päästään pitkälle. Sammal alkaa tosin kasvaa helposti ja voi tuoda mukanaan haasteita. Villiintynyt sammalkasvusto kerää kosteutta, saa tiilet halkeilemaan ja voi pitkälle edetessään aiheuttaa vesivahingon. Siksi tiilikatto täytyy pestä ja suojakäsitellä tietyin väliajoin. Tiilikatto on myös painava, joten lumenpudotus täytyy hoitaa säännöllisesti runsaslumisina talvina. Uusi tiilikatto täytyy uudelleenpinnoittaa noin 30 vuoden päästä asennuksesta.

Huopakatto on vedenpitävä ja monimuotoisille katoille sopiva kattomateriaali. Huopa sopii hyvin myös erilaisten piharakennusten katoksi. Huopakatto on lisäksi hyvin ääntä eristävä katto. Rullahuopakatto sopii hyvinkin loiville katoille, joiden vähimmäiskaltevuusaste on 20, 40 ja jopa 80. Palahuopakatolla täytyy olla viiden asteen jyrkkyys, ja kolmiorimakatolle noin kolmen asteen jyrkkyys. Monet huopakatot ovat niin loivia, ettei niille useinkaan tarvita lumiesteitä, varsinkin kun huopa on niin karhea materiaali, että lumi tarraa siihen kiinni. Rullahuopa on edullisempi vaihtoehto, mutta palahuovan ulkonäkö on tyylikkäämpi.

Myös huopakatto vaatii säännöllistä pesemistä ja suojakäsittelyä. Hyvällä hoidolla huopakaton käyttöikä on, huopakateratkaisusta riippuen noin 20-40 vuotta.

Säännölliset kattohuollot uuden katon toiminnan tueksi

Meiltä saat uudelle katollesi säännölliset kattohuollot, jotka auttavat kattoasi toimimaan täydellä potentiaalillaan ja kestämään käyttöä vuodesta toiseen. Kattohuolto kannattaa tehdä kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Syksyllä katto puhdistetaan lehdistä ja roskista ja valmistellaan talven tuloon. Keväällä varmistetaan, etteivät lumi ja jää aiheuttaneet vaurioita katolle.

Yksi kattohuollon kulmakivistä on katon puhdistaminen. Katolle kerääntyvät lehdet ja roskat keräävät kosteutta ja aiheuttavat ajan kuluessa ongelmia. Katon puhdistus täytyy tehdä hellävaraisesti ja oikeilla välineillä, jotta katolle ei koidu vahinkoa. Huopakatot puhdistetaan ilmapuhaltamalla, tiili- ja peltikatot harjaamalla.

Sadevesijärjestelmän toimivuus on erittäin tärkeää koko rakennuksen kannalta. Jos rännit ovat rikki tai ne ovat menneet tukkoon, sade- ja sulamisvedet pääsevät valumaan talon seiniä pitkin, ja riski kosteusvaurioille on suuri.

Lisäksi kattohuollon yhteydessä käydään läpi läpiviennit, saumaukset, jiirit ja tiivistykset. Peltikaton pinta tarkistetaan ja tarvittaessa naulat vaihdetaan kateruuveihin, vanhat ruuvit vaihdetaan uusiin tai asennetaan lisäkiinnityksiä. Tiilikaton rikkinäiset tiilet vaihdetaan ja huopakaton saumaukset tarkistetaan ja uusitaan, jos ne irvistelevät.

Myös kaikki kattotuotteet käydään huolellisesti läpi; ovatko kattoturvatuotteet kunnossa, onko piipunpellitys ehjä, vuotaako kattoluukku ja niin edelleen. Jos vesikaton alapuolisiin rakenteisiin pääsee esteettömästi, aluskate, rakenteet ja eristeet tarkastetaan silmämääräisesti.

Talvisin lumet pudotetaan turvallisesti ja jäät sulatetaan hellävaraisesti katolta ja ränneistä.

Koska kattohuollossa täytyy ottaa huomioon niin monta eri asiaa ja kaikki työt on tehtävä oikeilla välineillä ja tekniikoilla, homma kannattaa suosiolla jättää ammattilaisten vastuulle. Näin varmistat sen, ettei mitkään piilevät ongelmat jää huomaamatta, ja kattosi jaksaa palvella vielä vuosikymmenten ajan.

Meiltä saat kaikki kattotyöt laadukkaasti takuutyönä, asiakaslähtöisesti ja positiivisella mielellä. Mitä tahansa kattosi tarvitseekaan, ota meihin yhteyttä!