Katon korjaus Siuntio
Katon korjaus Siuntio – hoidamme kunnostukset vankalla tietotaidolla ja mittavan kokemuksen turvin. Korjaustarvetta syntyy jokaisella katolla ennemmin tai myöhemmin. Ehkä katto vuotaa esimerkiksi savupiipun juuresta tai piipun tai läpiviennin kohdalta, jolloin täytyy kenties toteuttaa katon tiivistys tai yksittäisen kattovuodon korjaus. Toisinaan saatetaan kaivata luonteeltaan vieläkin kattavampaa paikkausta, vaikkapa painavan lumikuorman tekemien tuhojen tai myrskyvaurioiden korjausta. Kenties katto kärsi vahinkoa, kun puu kaatui myrskyssä talon, mökin tai katon päälle. Tai sitten lumi irrotti lumiesteen, tikkaat tai kattoläpiviennin, niin että kattoon tuli reikä. Haasteita katolle tuottavat myös arkiset sään- ja lämpötilanvaihtelut, kosteus, sammal, lehtiroska, lika sekä auringon paahtava uv-säteily. Vähitellen tiilipinta murentuu, huopa halkeilee ja pelti ruostuu, ja tilannetta pahentavat vielä kattohuollon laiminlyönti sekä virheet katon alkuperäisessä asennuksessa. Ajoissa tehty katon kunnostus sen sijaan säästää monelta murheelta. Katto välttää ikävät kosteushaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit.
Suoritamme moitteettomat katon korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Siuntiossa, katepinnan yksittäisistä kunnostuksista vesivahinkojen ja vuotovaurioiden korjauksiin. Teemme vuotavan aluskatteen, kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun tiivistykset ja paikkaukset, kastuneiden villojen tai laudoituksien vaihdot samoin kuin myrskyvaurioiden korjaukset. Kunnostamme tyylillä kohteen kuin kohteen katon mallista tai materiaalista riippumatta – harja-, auma-, pulpetti- ja taitekatot pellistä tiileen sekä palahuopaan. Voit tilata kauttamme niin omakotitalon, autotallin, -katoksen kuin mökin katon korjaukset, kunnostukset varastoon ja pihasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi hoidamme katon korjaustyöt saaressa sijaitsevissa kohteissa.
Kattotöihimme sisältyy mahdollisuus rahoitukseen sekä kotitalousvähennyksen hyödyntämiseen, ja tuomme mukanamme kokeneen työvoiman sekä ensiluokkaiset tuotteet. Toteutamme korjaukset varmoin ottein ja asiakaslähtöisellä palvelulla, avaimet käteen- periaatteella aina kattosi parasta ajatellen. Toimialueeseemme kuuluu Siuntion ohella muukin Uusimaa, kuten Lohja, Vihti, Kirkkonummi, Raasepori ja Inkoo. Kunnostukset parantavat talosi turvaa ja edistävät koko katon toimivuutta – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Siuntiossa!
Katon korjausten, kuten katon vuotopaikkausten, aluskatteen korjausten ja mm. kattoikkunoiden sekä kattoluukkujen kunnostuksen lisäksi saat meiltä muutkin kattotyöt Siuntiossa. Kattohuolloista tärkeimpiä ovat katon puhdistus roskista, vesikourujen puhdistus sekä talvella lumenpudotus. Oli kattoosi liittyvä ongelma tai tarve mikä tahansa, vaikka täydellinen kattoremontti, voit luottaa meihin ja tinkimättömään ammattitaitoomme. Erityisen pitkä kokemus meillä on huopakatoista ja palahuopakatoista. Korjaamme, sekä tarvittaessa remontoimme huopakatot viimeisen päälle käsi sydämellä. Ota yhteyttä missä tahansa Siuntion alueella!
Pyydä tarjous katon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun olet rautaista kattoalan ammattilaista vailla, ota yhteyttä! Me toteutamme katon korjaukset ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme!
Näin meillä katon korjaus etenee!
Huopakaton korjaus Siuntio, sujuvin ottein kattosi parhaaksi
Huopakaton korjaus Siuntio – turvallinen tiivistys kattosi parhaaksi hoituu osaajiemme toimesta. Huopakattoa, eli bitumikattoa vaivaavat tyypillisesti muun muassa katepinnan kulumat. Mekaaninen sekä kemiallinen rasitus iskevät etenkin vanhempaan huopaan, ja kun suojaava sirote hiutuu pinnasta pois, kate joutuu vaurioille alttiiksi. Lisäksi kermejä pääsevät kuivattamaan ikääntyminen sekä uv-säteily, mikä heikentää huovan elastisuutta ja kasvattaa halkeilun riskiä. Kattoon saattaa ilmestyä kulumia, reikiä, kupruja, painumia tai repeämiä, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin kutsuttuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa liitosten ja läpivientien kohdalta – saumoja syövät esimerkiksi sammaleen juuret sekä talvella lumikuorman paine. Vielä eräs valitettava mahdollisuus ovat huopakaton myrskyvahingot, jotka saattavat tehdä tuntuvaa tuhoa uudella ja terveelläkin katolla. Ehkä huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä talon tai katon päälle, tai kun myrskytuuli riepotteli huopavuotia tai myrsky irrotti pellityksiä katolta.
Meiltä hoituu huopakaton sekä palahuopakaton korjaus, tiivistys ja paikkaus Siuntiossa, katepinnan kunnostuksista huopakaton tulitöihin sekä myrskyvaurioiden korjauksiin. Käsittelyaineet ja paikkaustavat katsomme tarkasti kohteelle sopiviksi, jotta lopputulos on pitävä ja pitkäikäinen sekä katollesi optimaalisesti toteutettu. Esimerkiksi pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja viillämme auki kuprut eli höyrypussit pullistumien tasoitusta varten. Suoritamme Siuntiossa myös huopakaton alushuovan sekä umpilaudoituksen vaihdot, samoin taitoa kysyvät tasakaton korjaukset, tiivistykset sekä paikkaukset. Lisäksi toteutamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaustyöt saarikohteissa – katto kuin katto ja homma kuin homma, käsissämme paikkaus luonnistuu!
Peltikaton korjaus Siuntio – kunnostukset lunastavat lisäaikaa katolle
Peltikaton korjaus Siuntio, meiltä löytyy katollesi asiantuntijat niin pieniin kuin suuriin vauriopaikkauksiin. Peltikaton saattavat rikkoa muun muassa myrskyn tai lumen tekemät tuhot. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton tai talon päälle. Tai sitten lumi riuhtoi mukanaan alas rännit sekä kattosillat, niin että peltiin syntyi reikiä. Arkisempiin peltikaton uhkiin lukeutuvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun sadevedet, uv-säteily, pakkanen ja jää aiheuttavat kattopeltien elämistä edestakaisin. Tämän myötä kiinnikkeet antavat periksi ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin peltien liitokset alkavat irvistää, ja vesitiiveys on katolta tiessään. Kun peltikatto vuotaa, voi vaurioita paikantua vesikatteen ohella myös yläpohjaan – vaikkapa aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut ja sitä kautta kosteuden hapertama. Vielä eräs perinteinen peltikaton vaara on kattoa kalvava ruoste, ja erityisen tehokkaasti korroosio iskee hoitamatta jääneisiin pelteihin.
Peltikaton korjaus ja tiivistys Siuntiossa aloitetaan tilannekartoituksella. Etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin, ja tutkimme syntyneet vahingot. Kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi, riittää nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, jos se kohdekaton kannalta on kätevämpää. Pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, toteutamme niin ikään huolella; näin massaukset saadaan takuulla tarttumaan, ja korjaustulos on siisti sekä pitävä. Hoidamme kattopeltien lisäkiinnitykset sekä naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, samoin peltikaton aluskatteen ja yläpohjan korjaukset, paikkaukset sekä tiivistykset Siuntiossa. Kattopeltisepiltämme sujuvat myös peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaukset, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Siuntio, vahvistamassa kattosi käyttövarmuutta ja tukemassa koko talon hyvinvointia
Tiilikaton korjaus Siuntio – palautamme tiiveyden ja toimintakyvyn taidolla kohteeseen kuin kohteeseen. Myös tiilikaton kohtaloksi saattavat koitua myrskyn aikaansaamat vauriot. Kenties tuuli tai myrsky irrotti ja vei mukanaan harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen. Tai sitten rakenteita rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton tai talon päälle. Useimmiten korjaustarve kuitenkin kehittyy arkisissa ympäristön rasituksissa, kun tiiliä tuhoavat sammal ja lumikuorma sekä jatkuvat lämpötilanvaihtelut. Sammal syö tiilestä mineraaleja sekä ujuttaa juuriaan katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä sisään saumoista. Ikääntyvälle tiilikatolle tutuksi tulee myös pakkasrapautumisen kierre, kun huokoistunut kate imee kosteutta, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Jos taas tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on hyvä katsastaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskatteesta voi löytyä epäkohtia, kuten vaurioita tai virheasennuksia.
Tiilikaton korjaus, paikkaus ja tiivistys Siuntiossa ehkäisee vakavammat vauriot, kuten ikävät kosteus- ja lahohaitat sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve osoittautuu luonteeltaan varsin paikalliseksi, niin että katolle riittävät yksittäiset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Toteutamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Siuntiossa, samoin myrskyvaurioiden korjaukset sekä katon kunnostukset saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen päätteeksi pintakäsittelemme kärsineet tiilet, niin että kulunut kate saadaan jälleen suojattua sään ja sammaleen vaaroilta.
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Siuntio – kokeneet osaajamme hoitavat homman
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Siuntio, vahva osaamisemme palvelee laajalti kattosi turvaa ja hyvinvointia. Aluskatetta tarvitaan suojaamaan rakenteet tihkuvan kosteuden vaaroilta. Pienikin vuoto saattaa yläpohjassa tuottaa mittavan kokoluokan haasteita, kuten kosteus-, home- sekä lahohaittoja tai suoranaisia sisäilmaongelmia. Kun aluskate vuotaa, syyksi voivat paljastua sään ja iän tuomat kulumat, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheet tai äkilliset mekaaniset vauriot. Kokeneet ammattilaisemme hoitavat kunnostukset kaikenlaisissa kohteissa – sekä peltikaton että tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Siuntiossa.
Toteutamme yksittäisten reikien paikkaukset sekä aluskatteen osittaiset vaihdot, huolehtien riittävät limitykset ja tiivistykset sekä muut yksityiskohdat kuntoon. Tärkeässä roolissa aluskatteen kannalta on toimiva ilmanvaihto, joten kohennamme myös eristystä tai välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien takia on tarpeen. Saat meiltä aluskatteen korjaukset ja paikkaukset kaikkien katon elementtien osalta, myös jiiristä ja sisätaitteesta sekä muun muassa savupiipun kohdalta. Suoritamme aluskatteen ylösnostot sekä tarkan tiivistämisen savupiippuun, ja asennamme jiireihin laudoitukset, saumaukset sekä pellitykset viimeisen päälle. Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Siuntiossa hoituu meiltä myös läpiviennin kohdalta, kuten kattoikkunan, kattovalokuvun, ilmanvaihtoputken, kattoluukun ja viemärintuuletusputken kohdalta.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Siuntio – korjaus ja paikkaus uudistavat kattosi toimintakyvyn
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Siuntio – korjaus vahvistaa kattosi vedenpitävyyttä, kun laitat töihin taitavan ammattitiimimme. Läpiviennit sisältävät huomattavan vuotoriskin puhkaistessaan vesikatteen sekä aluskatteen. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Siuntiossa, riskitön ratkaisu on kutsua paikalle pätevät kattoasiantuntijamme. Toteutamme katon korjaukset vuotavan kattoluukun, kattoikkunan ja kattovalokuvun kohdalta, sekä savupiipun, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken tai muun läpiviennin kohdalta. Vaihdamme haurastuneet tiivistykset ja aikansa eläneet suojapellit. Samoin asennamme läpivientien tiivistekappaleet sekä puuttuvat aluskatteen ylösnostot.
Meiltä löydät avun, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Siuntiossa – ota siksi yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta sekä paikkauksesta!