KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Palahuopakaton eli laattakaton remontti kuuluu ammattilaistemme erikoistaitoihin

Palahuopakaton remontti

Huopakattoja on monenlaisia, eri tyyliä ja väriä. Eri tavoin asennettavia vaihtoehtoja, joilla saa kotinsa katolle komean lopputuloksen. Yksi näistä huopakattojen alalajeista on palahuopakatto eli toiselta nimeltään laattakatto, joka on varsin ihanteellinen valinta kaikenlaisiin kohteisiin. Palahuopakatto on nimittäin universaali katetyyppi – se sopii niin klassisemman kuin modernimmankin rakennuksen katoksi, oli rakennuksen käyttötarkoitus mikä tahansa. Palahuopaa nähdään niin omakotitalon, kesämökkien, grillikatosten, autotallien kuin pihavarastojenkin yllä. Siitä saa kustomoitua helposti omannäköisensä esimerkiksi väriin tai malliin vaikuttamalla ja se piristää varmasti silmää. Asennuskin on suhteellisen yksinkertaista ja onnistuu erikoisempiinkin kohteisiin. Lisäksi hyvin hoidettuna palahuopakatto on varsin kiitollinen kumppani vuosikymmeniksi eteenpäin. Siksi monet päätyvät palahuopaan valitessaan katemateriaalia.

Mutta koska mikään ei ole ikuista, ei kaikkea kestä myöskään palahuopa. Joskus se kuluu ja ikääntyy eivätkä pelkät pintakorjaukset riitä enää elvyttämään sitä. Tällöin monet päätyvät joko vaihtamaan katemateriaalin kokonaan uuteen tai remontoimaan vanhan huopakaton. Jos olet itse vastaavan tilanteen edessä, Me Katonkorjaus-palvelulla voimme lämpimästi suositella palahuopakaton remonttia, joka on taitolajimme numero 1. Remontilla saa vaihdettua aikaa nähneen palahuopakaton kustannustehokkaasti uuteen tai vaihdettua toisenlaisen huovan palahuopaan – vaihtelu virkistää. Meidän pitkän kokemuksemme omaavilta kattoalan ammattilaisiltamme se käy myös käden käänteessä. Meille ovat tuttuja palahuopakaton uusimiset sekä remontit monenlaisiin kohteisiin, joten voit huoletta luottaa tietotaitoihimme.

Jokainen kattoremontti suunnitellaan sekä suoritetaan rakennuskohtaisesti – siksi projektit alkavat aina ammattilaisemme katollesi toteuttamalla tarkastuskäynnillä. Niin sanottu toimintasuunnitelma muodostetaan juurikin tällä tarkastuskäynnillä havaituista asioista sekä asiakkaalta saaduista tiedoista ja toiveista. Kun toimintasuunnitelma on luotu, voidaan laskea tarjouskin. Kaikki remonttimme toteutamme aina asiakaslähtöisesti avaimet käteen -palveluna sekä ehtana takuutyönä. Ja jokainen työ viimeistellään huolellisella loppusiivouksella.

Mitä mahtaa sitten kuuluakaan kattavaan kattotarkastukseemme, jonka ammattilaisemme toteuttavat aina ennen kattotöihin ryhtymistä sekä myös joka kerta katollesi kiivetessään? Oli kyseessä sitten tiili-, huopa- tai peltikatto, käymme katon kauttaaltaan läpi kartoittaen sen kuntoa. Tarkastamme esimerkiksi koko katteen pinnan ruostumisen, erilaisten lommojen, repeämien, reikien, kulumien tai vaikkapa irronneiden tiilien varalta kiinnittäen huomiota myös mahdollisen maalipinnan suojaavuuteen. Meitä kiinnostaa myös harjatiivisteen tiiveys sekä se, ettei mikään sauma tai reuna ole päässyt ajan kuluessa repsottamaan ikävästi. Katsastamme lisäksi katon eri läpivientien kuten ilmanvaihtoputkien, kattoluukkujen ja liesituulettimien tiiveyden, jottei kate niiden ympärillä pääse vuotamaan. Emme tokikaan unohda katto- ja kattoturvatuotteiden, kuten lumiesteiden ja kattosiltojen kunnosta sekä kiinnityksestä huolehtimista. Rännienkin kiinnitykset ja kaadot haluamme vilkaista, sillä tukkeutunut ränni on varsin ikävä yllätys lumien sulaessa keväällä. Ja mikäli yläpohjaan on mahdollista löytää jonkinmoinen reitti, tarkistamme vielä villat sekä rakenteen mahdollisten valumajälkien ja puutteellisten tai kastuneiden eristeiden varalta. Näin ollen, jos katon kunnossa jotain puutteita ilmenisi, voisimme tehdä siitä sinulle tarjouksemme, jotta kaikki ongelmat saadaan hoidetuksi kerralla kuntoon.

Kattotyöt harvoin lukeutuvat niihin kotitalouden edullisimpiin menoihin. Ei niistä tahallaan paljoa veloiteta, mutta koko katon kattava remontti ja esimerkiksi kosteusvaurioiden korjaaminen voi vaatia hiluja. Meidän mielestämme kunnon katto pitäisi kuitenkin löytyä ihan jokaisen pään päältä, ei vain niiden, joilla on säästynyt ylimääräistä taskunpohjalle tai joita onni potkaisee lottovoitolla. Näin ollen oli taloudellinen tilanne millainen tahansa, ei se saisi asettua sinun ja kattoremontin väliin. Kenenkään ei pitäisi joutua asustelemaan esimerkiksi kosteusvaurioisessa kodissa tai pelkäämään kattonsa kestävyyden puolesta. Eikä välttämättömiin kattotöihin pitäisi joutua sijoittamaan arjessa tärkeitä varoja tai kallisarvoisia lomasäästöjä. Siksi me Katonkorjaus-palvelulla olemme pyrkineet etsimään erilaisia keinoja, joilla parantaa asiakkaittemme maksukykyä ja helpottaa kulujen kattamista, oli kyse mistä tahansa kattotyöstä. Nyt voit esimerkiksi hakea rahoitusta niin suuremmille remonteille kuin pienemmille paikkauksillekin suoraan ja helposti nettisivujemme kautta, vaikka omalta kotisohvaltasi käsin. Rahoitus tarjoaa sitä paljon kaivattua joustoa maksamiseen. Eikä yksityistalouksien kohdalla kannata unohtaa kotitalousvähennyksenkään hakemista, jos pyrkimys on säästää sieltä, mistä mahdollista. Voit olla siis huoleti, raha-asioilla on tapana järjestyä!

Värien ja muotojen kirjo monipuolistaa palahuopakaton ulkonäköä

Monet usein karttavat vaikeitten päätösten tai merkittävien ratkaisujen tekemistä väärien valintojen pelossa. Uuden palahuopakaton valinta on kuitenkin aika hauskaa puuhaa eikä vääriä valintoja olekaan. Palahuopakaton ehdottomiin etuihin kuuluu nimittäin sen kustomoitavuus jokaisen yksilöllisten toiveiden mukaan. Siksi se istuukin niin hyvin useiden rakennusten katteeksi. Oli rakennus sitten moderni, klassinen tai jotain siltä väliltä, sopii palahuopakatto sille varmasti. Asiakkaillamme on varaa valita nimittäin niin väri, muoto kuin kuviokin, mikä mahdollistaa katteen yhdistämisen erilaisiin tyyleihin. Jos et ole kuitenkaan aivan varma, mitä haet tai valinnanvaikeus iskee, voimme me Katonkorjaus-palvelulla helpottaa valintaasi tarjoamalla näkemystämme. Me olemme nähneet, remontoineet ja korjanneet monet palahuopakatot, joten tiedämme, mistä puhumme.

Värivalikoimamme Katonkorjaus-palvelulla on kattava. Perinteisen ja aina yhtä klassisen mustan lisäksi löytyy muun muassa erilaisia ruskean ja harmaan sävyjä. Mikäli taas kaipaat jotain kirkkaampaa tai hieman erilaista, tarjolla on myös niin punaista, vihreää kuin sinistäkin. Värillä on väliä! Mutta myös muotoja löytyy monenlaisia. Mainittakoon nyt esimerkiksi suorakulmaiset, kuusikulmaiset sekä XL-kokoiset vaihtoehdot. Näitä yhdistelemällä saat pääsi päälle varmasti uniikin kateratkaisun, joka imartelee rakennuksen muuta tyyliä eikä riitele sen kanssa. Meiltä siis löytyy varmasti sinunkin makuusi sopiva kate.

On hyvä muistaa, että vaikka katteen uusiminen tuntuisikin turhalta kuluerältä, ei se sitä ole. Kaikkia kattotöitä kannattaa ajatella aina kannattavina investointeina. Niiden hyötyä ei ehkä heti näekään, mutta esimerkiksi uuden katteen kiilto ja väri miellyttävät silmää. Hyvännäköinen sekä ehjä kate ei ole kuitenkaan pelkkää silmänruokaa, vaan todella myös nostaa koko rakennuksen arvoa. Jos siis olet esimerkiksi suunnitellut joskus vielä myyväsi kohdetta, kannattaa katon kuntoon sekä ulkonäköön kiinnittää huomiota – sillä niin tekee ostajakin. Pitkässä juoksussa uusi kate saattaa jopa maksaa itsensä takaisin, kun ehjä kate suojaa rakennusta kosteusvauriolta ja myyntihinta nousee kauniin loppusilauksen tähden.

Palahuopakattoremontin yhteydessä voidaan uudistaa kattoa aina eristeistä kattotuotteisiin

Kattoremontti ei tarkoita suinkaan vanhan, huonokuntoisen katon korjaamista uudella, samanlaisella, mutta ehjemmällä versiolla. Remontin yhteydessä voidaan nimittäin tehdä muutakin kuin uusia kate. Sen yhteydessä on oikeastaan järkevääkin käydä läpi katon toimivuutta sekä kattotuotteita. Onko näin hyvä, vai kaipaako katto jotain uutta? Pitäisikö esimerkiksi asentaa keittiön ylle kattoikkuna tai pellittää piippu? Palotikkaat ovat ehkä ruostuneet ja kaipaavat nekin uusimista? Entä, löytyykö katolta vielä lumiesteitä pidättelemässä talven hankia putoamasta ohikulkijoiden niskaan? Kattosillat taas mahdollistavat turvallisen liikkumisen katolla. Kenties, olet aina haaveillut aurinkopaneelista? Lisävarustelu on mahdollista ja toivottavaakin kattoremontin yhteydessä. Meiltä Katonkorjaus-palvelulta löytyy kattava valikoima erilaisia kattotuotteita sekä kattoturvatuotteita, joita voimme sinun toiveittesi mukaisesti katolle asentaa samalla kun touhuamme uutta katetta. Usein työt tulevat myös edullisemmiksi, kun ne tehdään kaikki kerralla – esimerkiksi kattoikkunan asennus on halvempaa, kun se suunnitellaan remontin yhteyteen eikä jälkikäteen. Olemme näppäriä käsistämme ja meiltä todella onnistuu kaikki piippujen pellityksestä aina pieneläinesteiden asentamiseen. Vakuutamme, että kaikki kattotuotteet tulevat kiinnitetyiksi turvallisesti ja tiiviisti.

Katon varustelun lisäksi voimme korjata remontin yhteydessä myös havaittuja ongelmia. Näitä saattavat olla esimerkiksi lahovauriot tai kastuneet eristeet. Kun katto jo muutenkin uusitaan, on hyvä tarttua härkää sarvista ja uusia samalla sen allekin jäävät rakenteet, jotka kaipaavat huomiota. Muutoin esimerkiksi kosteat eristeet vain jäisivät uuden katteen alle piiloon – kuin mattojen alle lakaistut ongelmat. Kosteus katon alaisissa rakenteissa voi päästä sille herkkiin rakenteisiin vaarantaen koko rakennuksen kunnon. Kosteat eristeet taas eivät ole kovinkaan energiatehokkaita. Ne eivät juuri toimi eristystarkoitukseen, vaan päästävät lämmön lävitseen harakoille, mikä ei ole kovinkaan kustannustehokasta. Talvisin ne saattavat jopa jäätyä. Kostea villa saattaa toki homehtuakin aiheuttaen kohtalaisen ikäviä sisäilmaongelmia, jotka taas saattavat uhata terveyttä. Siispä ongelmaan kuin ongelmaan katteen alla sijaitsevien rakenteiden kohdalla on syytä puuttua ajoissa. Jos remontin yhteydessä vaihdetaan märät villat uusiin kuiviin tai jopa lisäeristetään, saattavat lämmityskulut pudota murto-osaan nykyisestä. Lahovaurioisten puuosien korjaus taas takaa sen, että koti kestää eikä esimerkiksi lumen lisäpaino pääse talvella romauttamaan sitä. Ajattele siis kattoasi huolenpitoa kaipaavana kokonaisuutena, ei vain pintarakenteena ja huollata se kerralla kauttaaltaan.

Uudelle palahuopakatolle hinta, joka sisältää niin työn määrän kuin tuotteetkin

Me Katonkorjaus-palvelulla emme tarjoa ilmatäyteisiä könttähintoja tai neliömetrikohtaisia vakiolukuja, sillä ne eivät palvele ketään. Meistä ei olisi reilua veloittaa kaikilta samaa hintaa, sillä jokainen katto on omanlaisensa yksilö erilaisine tarpeineen. Ei yhden piharakennuksen kattoremontista voi vaatia samaa hintaa kuin toisen huvilan, vaan laskussa pitää huomioida se, millaisesta projektista on kyse. Samoin ketään ei saisi hukuttaa laskuihin, joissa veloitetaan erikseen jokaisesta pultista ja mutterista, jolloin kokonaiskuvakin ehtii jo hämärtyä. Reilua on laskea mahdollisimman tarkka, kattokohtainen ja kunkin asiakkaan toiveiden mukaan suunniteltu tarjous sekä sisällyttää loppusummaan kaikki palvelut, jotka kattoremonttiin kuuluvat. Näin budjetointi on helpompaa, kun jokainen remonttiin ryhtyvä tietää, missä luvuissa liikutaan.

Meillä Katonkorjaus-palvelulla palahuopakaton hinta lasketaan projektikohtaisesti. Se koostuu muun muassa katteen koosta, kattoprofiilista, rakennuksen korkeudesta, katon alapuolisten rakenteiden kunnosta sekä kattotuotteiden ja läpivientien määrästä. Näin siksi, että toki isommalle katolle kuluu enemmän materiaaleja ja sen remontoiminen vie suhteessa enemmän aikaa kuin pienen. Jos katto taas on kovinkin jyrkkä tai vaikeakulkuinen, saatetaan työskentelyn mahdollistamiseksi joutua käyttämään esimerkiksi erilaisia rakennustelineitä tai nostureita, jotka me kyllä tuomme paikalle, mutta joiden käytöstä koituu hieman lisäkuluja. Ja mitä hankalampi kattoa on työstää, luonnollisestikin sitä enemmän työtunteja siihen kuluu. Katon, jolta löytyy monta läpivientiä, työstäminen on sinänsä sekin myös aikaa vievää sekä tarkkuutta vaativaa. Jos katon alapuolisia rakenteita joudutaan vaihtamaan samassa yhteydessä, veloitetaan niistäkin. Ja mikäli asiakas haluaa katolle uusia kattotuotteita, näkyvät ne sekä niiden asennuskin lopullisessa summassa. Toisin sanoen, mikäli päädytään uusimaan pelkkä kate pienelle, suhteellisen loivalle sekä helppokulkuiselle katolle ilman lisävarusteita, ei se ole saman hintainen projekti kuin suuremman rakennuksen katteen uusiminen peruskorjauksineen sekä uusine kattotuotteineen.

Palahuopakaton työosuus voi pitää sisällään kaikkea aina vanhan katon purkamisesta eristeiden uusimiseen ja uuden katon sekä kattotuotteiden asentamiseen. Hintaan kuuluu kuitenkin aina kaikki kutakin osa-aluetta varten tarvittava – asiantuntemat kattoasentajat peltisepäntaidoilla höystettynä, ympäristön riittävä suojaus projektin ajaksi, työskentelytelineet, työvälineet, työkoneet, purkujätteen poiskuljetukset, loppusiivous sekä kattava lopputarkastus. Mistään osiosta emme siis veloita erikseen, vaan yhdessä sovittuun tarjoushintaan sisältyy kokonaisvaltainen ja aina tasalaatuinen palvelu. Mikäli haluat siis tarkan hinta-arvion uudesta palahuopakatosta juuri sinun rakennuksesi huipulle, pyydä meiltä tarjousta, niin tulemme kartoittamaan tilanteet ja toiveet.

Palahuopakatto tarjoaa hyvin huollettuna hiljaisuutta ja suojaa vielä pitkälle tulevaisuuteen

Monesti on niin, että taloihin ollaan valmiita investoimaan niin suuria summia, ettei pankistakaan aina lainantakaus meinaa riittää. Mutta mitä niiden ylläpitoon tulee, ei suurta sijoittamista aina tapahdu. Monet ajattelevat, että kunnolla rakennettu talo kyllä kestää ja mikäli ongelmia ei näe, ei niitä varmaan myöskään ole. Palahuopakatto, kuten muutkin katemateriaalit, nauttii kuitenkin säännöllisesti toteutetuista huoltotöistä tarjoten vastineeksi suojaa katollesi vuosikymmeniksi eteenpäin. Kestävyyden leimaa palahuopakatto kantaa juurikin siitä syystä, että katteena se toimii hyvinkin, niin kauan kun huolto- ja korjaustöistä huolehditaan säännöllisesti sekä ajoissa. Mikäli siitä ei taas pidetä säännöllisesti huolta, voivat pienet ongelmat kasaantua ja muuttua suuremmiksi. Jälkikäteen on helppo harmitella, kuinka pikkuvikoja huoltamalla välttyisi jälkikäteen massiivisten katastrofin hallinnalta. Usein säännölliset huoltotyöt – vaikka ne turhauttavilta ja työläiltä saattaisivatkin tuntua – osoittautuvat pitkässä juoksussa jopa edullisemmiksi ja helpommiksi tavoiksi huolehtia katon hyvinvoinnista. Palahuopakaton huollot kannattaakin ajoittaa kevääseen ja syksyyn, jotta katto saataisiin ajoissa valmiiksi kestämään tulevan vuoden rasitukset. Ennakointi on siis valttia tässäkin lajissa.

Palahuopakatto on erityisen tarkka puhdistuksensa suhteen. Jo muutaman kerran vuodessa oikeaoppisesti toteutettu puhdistus vie pitkälle, mitä katon huoltamiseen tulee. Se pitää helposti itseensä sekä sitä myöten kattoonkin kosteutta imevän roskan ja lian poissa katolta. Kostea biomassa on nimittäin ihanteellinen kasvualusta sammaleelle, joka levittää juurensa helposti niin laajalle kuin syvällekin katteen pintaan. Juurten kaivamat kolot taas täyttyvät milloin vedellä ja milloin jäällä rapauttaen katteen pintaa. Tilanteen ehkäisemiseksi toteutettavaa puhdistustakaan ei kuitenkaan kannata tehdä aivan kuinka sattuu. Usein pelkkä ilmapuhallus riittää, mutta joskus voidaan joutua käyttämään pehmeää harjaakin. Älä kuitenkaan nappaa luutaa ovesi pielestä, vaan jätä puhdistus ammattilaiselle, joka tietää, miten varoa vaurioittamasta herkkää sirotepintaa.

Me Katonkorjuas-palvelulla tunnemme huopakattojen huoltotarpeet ja tiedämme, miten kattohuollot tulee toteuttaa katetta säästäen. Esimerkiksi kesällä jo pelkkä varomaton katolla kiipeily voi vaurioittaa katetta. Helteen lämmittäessä katon pintaa, saattaa se nimittäin alkaa joustamaan askeleen alla, jolloin huopa venyy tai saattaa jopa revetä. Me kuitenkin kiipeilemme varoen ja käytämme muutoinkin kattoystävällisiä työtapoja. Kiivetessämme katollesi huoltotöihin puhdistamme samalla sadevesijärjestelmän kourut niihin kertyneestä roskasta sekä tarkistamme kaikki kattovarusteet aina piipuista tikkaisiin ja kulkusilloista pieneläinesteisiin. Tarvittaessa kurkistamme myös katteen alapuolisiin rakenteisiin etsien kaikkia poikkeamia, kuten vaikkapa vuotojälkiä tai kastuneita eristeitä. Siitä voit olla varma, ettei meidän tarkoilta silmiltämme jää mitään huomaamatta. Mikäli kattovuoto tai muu vika käyntimme aikana havaitaan, puutumme siihen oitis. Me osaamme korjata tai paikata monenmoiset kattovuodot sekä vaihtaa tarvittaessa kastuneet eristeet kuiviin. Sen jälkeen teemme kaikkemme sen ehkäisemiseksi, ettei ongelma pääse toistumaan – oli kyse sitten puutteellisesta kattotuotteen kiinnityksestä tai huonosti tiivistetystä jiiristä. Oli siis katto-ongelmasi mikä tahansa, löytyy meiltä siihen varmasti ratkaisu. Ja mikäli mitään ongelmaa ei tiedossa olisikaan, voit hoidattaa kattosi meillä niin hyvin, että sellaisilta vältytään vielä tulevaisuudessakin.