Vesikourujen puhdistus Pornainen – teemme työt turvallisesti puolestasi!
Vesikourujen puhdistus on riskialtista. Pornaisissa toimenpide on johtanut tapaturmiin tai vähintäänkin vaaratilanteisiin monet kerrat, eikä havereilta ole todennäköisesti säästytty Askolassa, Mäntsälässä, Porvoossa tai Sipoossakaan.
Kuitenkin vain harva on tietoinen toimenpiteen vaaroista, sillä ”tee-se-itse-”artikkelit uskottelevat rännien puhdistuksen olevan helppoa kuin heinän teko. Ammattilaisen tarpeellisuus kyseenalaistetaan surutta, vaikka panoksena on lukijoiden terveys ja hyvinvointi.
On kyllä totta, että rännien puhdistus itse voi joskus onnistua turvallisesti maasta käsin. Usein tämä ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi kourujen sisäpuolella olevien kiinnikkeiden vuoksi. Myös vesikourujen ulkopintojen pesu edellyttää räystäällä työskentelyä.
Lisäksi kannattaa huomioida, että vaikka rännien puhdistus itse onnistuisikin omasta näkökulmastasi turvallisesti, sadevesijärjestelmä ei välttämättä selviydy ehjin nahoin. Amatööreillä on ikävä taipumus aiheuttaa sadevesijärjestelmään esimerkiksi naarmuja putsauksen tuoksinassa.
Edellä mainituista syistä suosittelemmekin, että jätät vesikourujen puhdistustyöt Pornaisissa meidän huoleksemme. Tiimillemme korkealla työskentely on arkipäivää, ja rännien puhdistus on toimenkuvamme tiiveintä ydintä!
Muista, että vesikourujen puhdistuksen tavoin muutkin kattotyöt on turvallisinta jättää ammattilaiselle. Katollasi käydessämme pidämmekin silmällä muitakin kunnostustarpeita, ja tarvittaessa teemme mieluusti tarjouksen suosittelemistamme jatkotoimenpiteistä. Kattopalvelustamme saat kaikki kattotyöt Pornaisissa vankalla osaamisella ja turvallisuudesta tinkimättä!
Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset ja ovat erityisen ylpeitä huopakattojen sekä palahuopakattojen korjaus- sekä remonttitaidoistaan. Meiltä onnistuu luonnonlahjakkaasti erilaisten kattotuotteiden, kuten kattoikkunoiden ja kattoluukkujen korjaus ja uusiminen. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Kaikissa kattotöissä palvelemassa!
Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!
Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!
Näin meillä katon huolto etenee!
Rännien puhdistustyöt Pornaisissa riskeittä myös monikerroksisiin kohteisiin
Kuten sanottu, rännien puhdistus itse on vaarallista puuhaa. Varsinkaan useampikerroksisissa kohteissa vesikourujen puhdistus itse ei onnistu turvallisesti millään ilveellä.
Meille kohteesi korkeus ei onneksi ole ongelma – kattopalvelumme kautta voit tilata rännien puhdistustyöt riskeittä myös monikerroksisiin kohteisiin!
Esimerkiksi kaksikerroksisen omakotitalon tai rintamamiestalon vesikourujen puhdistus onnistuu meiltä kuin vettä vain. Nousemme katolle ketterästi kattoturvatuotteita hyödyntäen tai mikäli tämä ei jostain syystä ole mahdollista, pääsemme räystäälle myös henkilönostimella. Henkilönostimen ulottuvuudet riittävät aina kahteenkymmeneen metriin asti.
Entä, jos kohteen korkeus onkin yli 20 metriä? Ei hätää, sillä käytettävissämme on myös nostokori. Mikäli rännien puhdistus ei ole järkevää katon kautta, nostokorilla pääsemme puhdistamaan rännit huolellisesti ja ilman vaaratekijöitä jopa sadassa metrissä.
Huomaa, että työntekijöidemme lisäksi huolehdimme myös sivullisten turvallisuudesta rännien puhdistuksen yhteydessä. Meillä roskat kerätään ränneistä suoraan pussiin sen sijaan, että ne ruopattaisiin räystäältä aluksi maahan.
Älä siis suotta riskeeraa omaa, sadevesijärjestelmäsi tai sivullisten turvallisuutta – tilaa rännien puhdistustyöt Pornaisissa kattopalvelumme kautta!
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus vaatii yleensä käyntiä katolla
Rännien puhdistuksen (ja muiden kattotöiden) tavoin tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus Pornaisissa on turvallisinta jättää meille alan ammattilaisille. Vaikka syöksyputken toinen pää onkin maan tasalla, edellyttää tukkeutuneen syöksytorven avaus usein käyntiä katolla.
Tukkeutuneen syöksytorven avaus maasta käsin tarkoittaa nimittäin sitä, että työskentely tapahtuu koko ajan painovoimaa vastaan. Näin ollen toimenpiteessä joudutaan käyttämään tarpeettoman paljon voimaa, mikä taas voi johtaa sadevesijärjestelmän vaurioitumiseen.
Kun tukkeutuneen syöksytorven avaus taas tehdään katolta käsin, painovoima päinvastoin helpottaa hommaa huomattavasti. Tukos voi antautua hyvinkin kevyesti.
Useimmiten tukos on sitä paitsi lähempänä syöksyputken ylä- kuin alapäätä. Alakautta tukokseen ei pääsekään välttämättä käsiksi kovin vaivattomasti, vaikka se ei olisi erityisen tiukassakaan.
Älä siis epäröi ottaa meihin yhteyttä siinäkään tapauksessa, että sadevesijärjestelmäsi sattui menemään tukkoon. Yhteydenottosi jälkeen kiiruhdamme vapauttamaan syöksyputket tukosten kourista kipin kapin.
Saat meidät kiinni koko Pornaisten alueella helposti joko soittamalla tai sähköisesti. Kun me hoidamme hommat puolestasi, voit itse vaikkapa vain köllötellä sohvalla mukavasti telkkaria katsellen – tavan tallaajalle television poliisisarjoissa on jännitystä ihan riittämiin!