Vesikourujen puhdistus Sysmä – tusina eri tapaa kuurata kourut
Vesikourujen puhdistukseen ei ole vain yhtä standardinomaista tapaa. Sysmäläiset käyttävätkin kourujen putsauksessa mielikuvitustaan melko surutta.
Luovimmat käyttävät vesikourujen puhdistukseen esimerkiksi vessaharjaa. Käsistään kätevä sysmäläinen voi nikkaroida vahasta ketsuppipullostakin eräänlaisen kaapimen, jolla räystäskouruista saa äyskäröityä sinne kertyneet lehdet, neulaset ja koivunnorkot melko näppärästi.
Markkinoilla on olemassa tätä nykyä myös paljon valmiita vesikourujen puhdistukseen tarkoitettuja työvälineitä. Pitkävartisen räystäskourujen puhdistukseen tarkoitetun harjan tai ”kourukolan” saa hankittua kohtalaisen helposti ja edullisesti – ellei Sysmästä, niin todennäköisesti ainakin Jämsästä, Jyväskylästä, Tampereelta, Joutsasta, Heinolasta tai muilta isommilta paikkakunnilta lyhyen ajomatkan päässä Sysmästä.
Ammattilaiset puolestaan saattavat käyttää vesikourujen puhdistukseen esimerkiksi niin sanottua ränni-imuria. Toiset taas tekevät vesikourujen puhdistustyöt käsityönä, kiipeämällä räystäälle ja poimimalla roskat pussiin.
Kaikesta huolimatta on hyvä pitää mielessä, että vaikka vesikourujen kuuraukseen on olemassa ainakin tusina erilaista tapaa, eivät kaikki niistä ole tasavertaisen hyviä – jotkut jopa vahingollisia.
Jos haluat varmistaa kourujen tulevan puhtoiseksi ilman, että sadevesijärjestelmä tai sitä suojaava pinnoite kärsii, kannattaa vesikourujen puhdistustyöt tilata Sysmässä kattopalvelumme kautta. Kourumaistereillamme on vesikourujen puhdistuksesta pitkä kokemus, asiakastyytyväisyytemme on huipputasoa, ja kaiken kukkuraksi työmme kelpaa kotitalousvähennykseen!
Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset ja ovat erityisen ylpeitä huopakattojen sekä palahuopakattojen remonttitaidoistaan. Meiltä onnistuu luonnonlahjakkaasti erilaisten kattotuotteiden, kuten kattoikkunoiden ja kattoluukkujen korjaus ja uusiminen. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna.
Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!
Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!
Näin meillä katon huolto etenee!
Sysmäläinen, tässä huippuunsa hiottu taktiikkamme rännien puhdistukseen!
Sysmässä voit tilata rännien puhdistustyöt kattopalvelumme kautta huolettomin mielin kaikenlaisiin kohteisiin. Kourumaistereillamme on vesikourujen puhdistustaito vankasti hyppysissä – pitkän kokemuksen myötä rännienpuhdistustaktiikkamme on hioutunut huippuunsa!
Käytännössä teemme vesikourujen puhdistustyöt huolellisesti käsityönä. Näin pystymme lupaamaan loistavan puhdistustuloksen sadevesijärjestelmäsi ominaisuuksista riippumatta ja sitä suojaavaa, arvokasta pinnoitetta vaurioittamatta.
Esimerkiksi kourujen sisäpuoliset kiinnikkeet eivät aiheuta meille ongelmia. Räystäällä työskennellen pääsemme poimimaan lehdet ja risut helposti pois myös kiinnikkeiden kohdalta.
Kun enimmät irtoroskat on saatu kouruista pois, voimme antaa viimeisillekin neulasille ja koivunnorkoille kylmää kyytiä letkuhuuhtelulla. Näin ollen kouruihin ei jää murentakaan bioroskaa korroosiota, jäätä tai tukoksia houkuttelemaan.
Kas näin! Puhdasta tuli, ja sadevesijärjestelmäsi suorastaan kehrää tyytyväisenä hyvän tovin.
Lopuksi vielä vilkaisemme sadevesijärjestelmää ja räystästä siltä varalta, että muillekin huolto- tai korjaustöille olisi jo tarvetta. Tämä on täysin maksuton osa palveluamme.
Jos haaviimme jää vähäisiäkään huolenaiheita, olemme aina valmiit tekemään mitä mehukkaimman tarjouksen ongelmakohtien vaatimista toimenpiteistä. Kattopalvelumme kautta saat Sysmässä paitsi vesikourujen puhdistustyöt, myös muut sadevesijärjestelmän ja räystäsrakenteiden kunnossapitotyöt huipputason osaamisella ja järkevin hinnoin!
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus: viimeinen askel sadevesijärjestelmäsi suorituskyvyn varmistamiseksi
Jos sadevesijärjestelmässäsi on tukoksia, on vesikourujen puhdistus paras viimeistellä tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avauksella. Tukkeutuneiden syöksytorvien avaus on viimeinen askel sadevesijärjestelmäsi suorituskyvyn varmistamiseksi.
Ilman tukkeutuneiden syöksytorvien avausta vesikourujen puhdistus olisi turhaa työtä. Sadevesijärjestelmän toiminta perustuu siihen, että katolta vesi virtaa vesikouruihin, niistä edelleen syöksyputkiin ja syöksyputkista sadevesikaivoihin tai -tynnyreihin. Syöksyputkissa olevat tukokset estävät veden kulun perille asti, jolloin vesi alkaa tulvia yli kourujen äyräiden – olkoonkin, että ne olisi juuri putsattu.
Tämä on huono tilanne, sillä räystäältä tulvivat vesimassat aiheuttavat herkästi kosteusvaurioita räystäslautoihin, julkisivuun ja jopa talon perustuksiin. Sadevesijärjestelmäkin kärsii, sillä sen sisuksissa lilluu vettä vielä pitkään sateiden jälkeen, mikä puolestaan altistaa sadevesijärjestelmän esimerkiksi ruostumiselle ja jäätymiselle.
Kaikeksi onneksi tukkeutuneiden syöksytorvien avauskin on kourumaistereillemme tuttu juttu! Sysmässä et siis joudu kääntymään muiden firmojen puoleen tämänkään toimenpiteen tiimoilta, vaan voimme mainiosti avata tukokset joko vesikourujen puhdistuksen yhteydessä tai pikapuoliin sen jälkeen, mikäli tukos käy ilmi vasta vesikouruja puhdistaessamme.
Ota yhteyttä, niin laitetaan hommat alulle. Tavoitat kourumaisterimme Sysmässä luultavasti tälläkin hetkellä joko soittamalla tai jättämällä sähköisen tarjouspyynnön!