KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Uuden aluskatteen asennus

Uuden aluskatteen asennus

Aluskate – niin merkityksettömältä katon osalta kuin se saattaakin kuulostaa, on kylläkin kaikkea muuta. Aluskate on nimittäin jokaisen terveen katon perusta ja asuinkelpoisen kodin elinehto. Miksi näin? Aluskatteella on monta tärkeää tehtävää, joilla varmistetaan se, että rakenteita usein Suomen ilmaston kaltaisissa olosuhteissa kiusaava kosteus pysyy poissa niistä tiloista, jonne se ei kuulu. Vesikatto – vaikka se olisi ammattilaisen tekemä ja laadukas – on nimittäin harvemmin itsessään täysin tiivis ja kykeneväinen estämään veden valumisen sinne katon alle. Eikä sitä ole tiiviiksi tehtykään. Toki poikkeuksina voidaan mainita esimerkiksi konesaumakatto tai hitsattu bitumikatto, jotka oikein asennettuina ovat hyvinkin tiiviitä. Kuitenkin näillekin, sekä erityisesti muille katoille aluskate on ehdottoman tärkeä osa rakennetta, joka voi pelastaa vakavalta laho- tai homevauriolta veden päätyessä yläpohjan rakenteiden ja eristeiden sijaan räystäiden kautta pois.

Aluskatteen tehtävä ei rajoitu siihen, että se ohjaa ylhäältä tulleen kosteuden räystäille. Aluskate pysäyttää myös muita reittejä rakenteisiin hakeutuvan kosteuden. Esimerkiksi sisätilojen elämisestä syntyvät höyryt kohoavat usein kattoa kohti. Tällöin kosteus saattaa päätyä kondensoitumaan vääriin paikkoihin ja päästä aiheuttamaan tuhojaan. Aluskatteen toinen tärkeimmistä tehtävistä onkin pitää vesikatteen alapintaan muodostuvan kondenssiveden poissa katon rakenteista ja yläpohjan eristeistä. Jos aluskatetta ei siis olisi tai se vaikka vain toimisi puutteellisesti, pääsisi vesi suorinta reittiä rakenteisiin. Tämä taas saattaisi pahimmillaan ilmetä vasta myöhemmin lahovaurioiden tai homeongelmien muodossa. Eikä aikaakaan, kun koto katto pitää jo remontoida uuteen uskoon kosteuden lahotettua puuosat ja homehdutettua sisätilat. Hyvästi säästötili! Aluskatteen asennus siis ehdottomasti kannattaa.

Mutta katolleen tuskin haluaa päästää ihan ketä tahansa rellestämään. Aluskatteen asennus on tärkeä tehdä oikein, sillä väärin asennettu aluskate on lähestulkoon yhtä vuotoherkkä kuin rikkinäinenkin. On ehkä sanomattakin selvää, että vuotovaurioiden jatkuva korjaaminen on turhauttavaa – sekä tietysti kallista – jos ne johtuvat alunalkajaan puutteellisesti asennetusta aluskatteesta. Homma kannattaa siis tehdä kerralla kuntoon ja kunnolla. Oikein asennetun ja laadukkaan aluskatteen tulisi myös kestää yhtä kauan kuin muunkin katemateriaalin. Aluskatetöissä kannattaa apuun kutsua asiansa osaava ammattilainen. Ammattilainen nimittäin tietää, millaisen aluskatteen juuri sinun kattosi kaipaa ja miten se katollesi tulisi asentaa. On ehdottoman tärkeää valita kullekin kattotyypille juuri oikeanlainen aluskate, sillä yksi ja sama ei valitettavasti sovi kaikille. Asennustyylissäkin varioidaan katetyyppi huomioon ottaen. Kokeneelle konkarille tämä kaikki on toki tuttua, mutta muulle väestölle vierasta ja siksi aluskateasioissa ei kannata jäädä yksin.

Meiltä saat varmalla ammattiosaamisella:

Me Katonkorjaus-palvelulla autamme aluskateasioissa mielellämme tarjoten koko paketin palveluita kattosi parhaaksi. Rautaisista ammattilaisista koostettu tiimimme auttaa sinua onnistuneessa aluskatteen valinnassa hoitaen puolestasi asennusprosessin kokonaisuudessaan – aina läpivientien luomisesta, tiivistyksiin ja aluskatteen korjauksista uusimisiin. Jälki on aina luotettavaa sekä laadukasta. Meidän asentamaamme aluskatetta eivät muut joudu perässämme korjailemaan ja jos jotain asiaankuulumatonta ilmenisikin, työllemme antamamme takuu varmistaa sen, ettet sinä kärsisi tappioita. Huolehdimme katostasi kuitenkin aina kuin omastamme, joten voit olla huoleti. Meidän kokonaisvaltaisen työskentelytapamme ansiosta löydämme usein piilevätkin ongelmat, joihin voimme sitten puuttua ajoissa. Tällä kokonaisvaltaisella työtavalla tarkoitamme käytännössä siis sitä, että aina katollesi kiivetessämme, mitä tahansa pientä huoltotoimenpidettä tekemään, toteutamme samalla veloituksetta koko katon yleistarkastuksen. Sen tarkoitus on antaa kuva siitä, millaisessa kunnossa kattosi todella on ja löytyykö siltä kenties pienempiä tai suurempia vikoja, jotka ovat aiemmin jääneet huomaamatta tai jotka kytevät kuumottavasti pinnan alla. Kattavaan yleistarkastukseemme voi kuulua monia toimenpiteitä aina koko katteen pinnan tarkistuksesta ruostumisen, erilaisten lommojen, repeämien, reikien, kulumien tai vaikkapa irronneiden tiilien varalta mahdollinen maalipinta suojaavuuden varmistamiseen. Huolehdimme myös harjatiivisteen nimensä mukaisesta tiiviydestä sekä siitä, ettei mikään sauma tai reuna ole päässyt ajan kuluessa repsottamaan ikävästi. Katsastamme lisäksi savupiipun, ilmanvaihtoputken, kattoluukun ja liesituulettimen läpivientien kunnon varmistaaksemme niiden moitteettoman toiminnan sekä vuotamattomuuden – läpiviennit, kun monesti ovat talon vuotoalttiimpia kohtia. Emme unohda katsastaa myöskään katto- ja kattoturvatuotteiden kuntoa sekä kiinnitystä aina, kattosiltoihin ja lumiesteisiin. Rännienkin kiinnitykset ja kaadot varmasti varmistamme niiden toiminnan edesauttamiseksi. Ja mikäli yläpohjaan on mahdollista löytää reitti, tarkistamme vielä senkin kunnon mahdollisten valumajälkien sekä puutteellisten tai kastuneiden eristeiden varalta. Näin ollen, jos katolla jotain yllättävää havaitsemme, saisit meiltä tarjouksen sen kuntoon hoitamisesta.

Jos sinua, kuten monia muitakin katon asentamista tai uusimista pohtivia kuitenkin huolettavat aluskatteen asentamisesta koituvat kulut, on meillä murheisiisi ratkaisu. Me Katonkorjaus-palvelulla nimittäin ymmärrämme erilaisten taloudellisten tilanteiden luomat haasteet kustannusten kattamisessa. Mielestämme jokaisella tulisi kuitenkin olla yhtäläinen mahdollisuus saada kunnollinen katto päänsä päälle maallisen omaisuuden määrästä riippumatta. Siksi olemmekin pyrkineet löytämään helpotusta raha-asioissa parhaamme mukaan. Asiakkaamme voivatkin nyt esimerkiksi hakea rahoitusta helposti ja vaivattomasti nettisivujemme kautta, vaikka pieruverkkareissa kotisohvalta käsin. Rahoitus tuo sitä monesti kaivattua joustoa maksamiseen, sillä kattotyöt harvemmin ovat niitä kotitalouden edullisimpia investointeja. Ja siinä surffaillessasi netin ihmemaailmassa, kannattaa perehtyä myös kotitalousvähennyksen hakemiseen, sillä sitä hakemalla saatat säästää pitkän pennin kaikista yksityistalouksille toteuttamistamme kattotöistä.

Mikä tekee aluskatteesta niin tärkeän katollesi?

Aluskate on merkityksellinen osa toimivaa kattoa monestakin syystä. Kuten jo todettu, vesikatteet eivät yksinään ja itsessään ole vielä täysin vesitiiviitä. Vaikka materiaali olisi huippulaatuista ja asennus tehty tip top laatutyönä, voi saumoista ja rakenneliitoksista päästä tihkumaan vettä. Vuoto katteen alle voi siis olla hidasta ja huomaamatonta, kunnes jonain päivänä koti alkaa kärsiä kosteuden aiheuttamista vaurioista. Toisaalta kattoa kohti nouseva kosteus voi myös tunkeutua rakenteisiin ja tiivistyä siellä vedeksi, joka sitten valuu suorinta reittiä niihin sille kaikkein alttiimpiin paikkoihin. Juurikin näistä syistä aluskatteen asennusta varsinaisen vesikatteen alle ei kannata viivytellä. Se vastaanottaa salakavalasti sisään päässeet sade- ja sulamisvedet ohjaten ne muualle häiriköimästä sekä pitää kondenssiveden loitolla yläpohjan eristeistä. Tällä on huomattava vaikutus sillä laho puu ei kannattele raskaita rakenteita ja voi vaarantaa koko rakennuksen, eivätkä kosteat eristeetkään juuri säilö lämpöä. Koko talon energiatehokkuus on vaarassa, sisäilma saattaa alkaa haista ja isolla rahalla hankittu investointi muuntuu pitemmän päälle hitaasti asuinkelvottomaksi, jos ongelmat lakaistaan toistamiseen maton alle. Tokikin lahovauriot ja homeongelmat ovat karhein kauhuskenaario, mutta tilanne voi olla paha, vaikkei se olisikaan ihan pahimmasta päästä. Siksi, välttyäkseen moiselta päänvaivalta tai edes sen mahdollisuudelta, kannattaa suosiolla hankkia päänsä päälle kunnollinen aluskate.

Aluskatteella on tietyt vaatimukset, jotta se toimisi asianmukaisesti – minkä takia asennuksessa kannattaa olla tarkka. Sen on ensinnäkin oltava vesitiivis koko talon osalta, mutta ennen kaikkea sen vuotoalttiimmista kohdista, joissa veden pääsy rakenteisiin olisi todennäköisintä. Näihin lukeutuvat muun muassa katon erilaiset läpiviennit aina ilmastointiputkista savupiippuihin ja kattoluukkuihin sekä tietysti sisätaitteet eli jiirit. Niiden kohdalla tiivis aluskate estää sade- ja sulamisveden pääsyn talon yläpohjaan ja seinälinjojen rakenteisiin, mistä sen kuivattaminen olisikin astetta haastavampaa.

Koska aluskatteen asennus jälkikäteen on lähes mahdotonta tai ainakin vähintäänkin äärimmäisen haastavaa, kannattaa se tehdä aina talon rakennus- tai remonttivaiheessa. Jos siis olet vasta rakentamassa tai rakennuttamassa taloasi, kannattaa muistaa suojata uudenkarhea ylpeydenaiheesi laadukkaalla aluskatteella. Toisaalta vanhemman talon saa uuteen, upeampaan uskoon usein kattavalla kattoremontilla, jonka yhteydessä voi olla järkevää asentaa myös uusi aluskate vanhan repeytyneen tilalle. Aina onnistuneet ja luotettavat aluskatteen asennukset saatkin helposti meiltä Katonkorjaus-palvelulta. Me kuulemme mielellämme toiveesi kattosi suhteen ja suunnittelemme kanssasi kunnollisen aluskatteen uuden kattosi alle. Käyntimme myötä voitkin nukkua yösi rauhassa tietäen, että kattosi kestää kaikenlaiset kaatosateet.

Millä hinnalla aluskatteita sitten asennetaan?

Aluskatteen asennuksen hinnoitteluun vaikuttavat monet tekijät, mistä johtuen se ei ole aivan niin yksiselitteistä kuin ehkä saattaisi toivoa. Me Katonkorjaus-palveluilla emme halua veloittaa ilmasta, mistä johtuen emme tarjoa valmiita pakettihintoja, vaan kustomoimme jokaisen asennuksen hinnan aina kattokohtaisesti. Aluskatteen hinta määräytyy nimittäin sen mukaan, millaiselle kohteelle sitä tehdään. On ehkä sanomattakin selvää, että kartanon ja kesämökin kattojen aluskatteiden hinnalla on eroa. Materiaalin menekillä on siis väliä. Mutta myös itse materiaalit eroavat toisistaan ja siksi aluskatteen valinnallakin on merkitystä. Aluskatetta ei tule kuitenkaan valita pelkästään hinnan perusteella, vaan valinnan tulisi perustua ennemminkin vesikaton materiaaliin ja muihin rakenneratkaisuihin. Kaikki aluskatteet eivät sovellu kaikkien vesikattojen alle, sillä tiivis lopputulos saadaan asentamalla aluskate katemateriaalin vaatimalla tavalla. Onneksi sinun ei tarvitse kuitenkaan itse arvioida vesikatteeseesi sopivinta aluskatetta ja tarvittavaa määrää, vaan me teemme sen kokemuksella puolestasi.

Tarvittavan materiaalimäärän arviointi aluskatetta hankkiessa voi olla haastavaa ja vaatii usein käynnin katolla. Verratessa esimerkiksi muihin katemateriaaleihin, tarvitaan aluskatetta usein huomattavasti enemmän. Osittaisten limitysliitosten vuoksi aluskatteen menekki on katto-pinta-alaa suurempi, minkä lisäksi seinärakenteet suojataan asentamalla aluskatteet alaräystäillä reilusti seinälinjojen yli. Kannattaa myös huomioida, että aina syntyy niin sanottuja hukkapaloja. Jos siis materiaalimäärän laskeminen mietityttää, kannattaa se jättää konkareille.

Työllä on toki myös hintansa. Toki suurempaan kattoon valuu enemmän työtunteja ja niin edelleen. Mitä hankalakulkuisemmasta katosta on kyse, sitä enemmän aikaa ja vaivaa sen työstäminen usein vie. Turvallisen ja jouhevan työskentelyn varmistamiseksi voidaan joutua käyttämään myös erilaisia rakennustelineitä ja henkilönostimia, jotka me Katonkorjaus-palveluilla nappaamme tarvittaessa mukaamme. Tällaiset seikat arvioimme siis tarjousta tehdessämme. Mutta näin varmistamme myös sen, että sinä saat asiakkaana sen, mistä maksatkin, etkä joudu maksamaan myöskään turhasta.

Valitsemme varmasti kattoosi sopivimman aluskatteen ja hoidamme asennuksen kerrasta kuntoon

Me Katonkorjaus-palvelun kattoalan rautaiset asiantuntijat omaamme laajan kokemuksen aluskatteista sekä niiden asennuksista. Osaamme sovittaa yhteen juuri oikeat tuotteet ja metodit kullekin kattomateriaalille sekä kattotyypille. Kuten jo todettu, mitä tahansa aluskatetta ei voi luotettavasti asentaa minkä tahansa katetyypin alle, sillä vesitiiviin sekä luotettavan lopputuloksen saa vain toteuttamalla asennuksen oikein ja katon muiden rakennemateriaalien asettamat vaatimukset huomioiden.

Aluskatteita löytyy erilaisia. Aluskatteen tukikerroksen materiaalit vaihtelevat polyeteenistä polypropeeniin sekä polyesteristä vahvistettuun polyesteriin ja lasikuituun. Kevytrakenteisin vaihtoehto on muovinen aluskate, mutta se ei toimi kaikenlaisten katteiden alle. Toisissa kohteissa rakenteisiin tarvitaan ruodelaudoitus ja sen päälle bitumikermi. Materiaali vaikuttaa toki kestävyyteenkin. Jotkin aluskatteista ovat niin kutsutusti roikkuvina askelkestäviä, mutta toisten päälle ei kannata talloa, jos haluaa niiden pysyvän ehjinä. Mutta, oli kattosi sitten tiiltä, huopaa tai peltiä, löytyy sille kyllä oikeanlainen aluskateratkaisukin. Materiaali tulee huomioida niin uutta kattoa rakentaessa kuin vanhaa remontoidessakin. Osa aluskatteista soveltuu esimerkiksi vain tiili- ja peltikatteiden alle, bitumikate puolestaan vaatii taas toisenlaisia ominaisuuksia.

Vähintäänkin yhtä tärkeää kuin oikean aluskatteen valinta, on kuitenkin myös tietää, miten tuotteita kuuluu käsitellä ja millä tavalla asentaa, jotta niistä saadaan tiiviitä ja toimivia. Osassa aluskatteista on esimerkiksi liimareuna ja siksi erilaiset aluskatteet kiinnitetään eri menetelmin erityyppisten vesikatteiden alusrakenteisiin. Aluskatteen asennukseen ei kuulu kuitenkaan vain aluskatteen kiinnitys, vaan huomioitavaa riittää. Esimerkiksi katon läpiviennit ovat todella tärkeä osa sen vesitiiveyttä sekä toimivuutta, minkä takia aluskate täytyy työstää huolella niiden ympäriltä. Pienikin vuotokohta voi mahdollistaa isomman kosteusvaurion, joten niiden kanssa on oltava tarkkana. Me Katonkorjaus-palvelulla käytämme aina kattoläpivienteihin asianmukaisia tiivistekappaleita, hoidamme aluskatteen oikeaoppiset ylösnostot sekä muun muassa savupiippujen juuri- ja pystypellitykset, jotta aluskate pääsee toimimaan niin kuin sen on tarkoituskin. Tekemättä jätetyt läpivientien ylösnostot nimittäin vesittävät koko aluskatteen idean päästäessään kosteuden läpi, vaikka muu aluskate olisikin asennettu oikein ja huolella. Pelkkä nosto ei kuitenkaan yksinään vielä riitä, vaan saumattomasta lopputuloksesta.

Jos siis kaipaat osaajaa, jolta hoituu niin aluskatteen asennus juuri sinun kattotyypillesi kuin sen saumaaminen tiiviiksi läpivientien kohdalta, kannattaa olla yhteydessä meihin Katonkorjaus-palvelulla. Meiltä saat yllesi hyvin asennetun ja joka kohdasta tiiviin aluskatteen, jonka alla kelpaa katsella rauhassa TV:tä vaikka taivas kaatuisi niskaan.

Pelti-, tiili- ja huopakatoilla on omanlaisensa vaatimukset aluskatteille

Katemateriaaleja on lukuisia ja ominaisuuksiltaan ne eroavat toisistaan jonkin verran. Ne eivät ole useinkaan täysin tiiviitä ja päästävät vettä lävitseen eri tavoin sekä eri paikoista. Näin ollen jokaisella materiaalilla on erilaiset vaatimukset parinaan toimivalle aluskatteelle sekä sen asennukselle. Asennustekniikoita on nimittäin lukuisia. Näihin on hyvä perehtyä ajoissa, ettei jälkikäteen joudu toteamaan aluskatteen asennuksen menneen päin honkia – ehkä se olisi sopinut sellaisenaan tiilikatteen alle, mutta peltikaton alla toimintaperiaate on yksinkertaisesti väärä. Kokenut kattokonkari tietää kuitenkin paljon aluskatteiden asennuksesta erilaisten katteiden alle ja onkin näin paras apu erilaisia kattoratkaisuja harkitessa.

Peltikatto, konesaumakattoa lukuun ottamatta ei ole täysin tiivis kateratkaisu, vaan päästää se saumoistaan aina jonkin verran vettä lävitseen, oli se sitten kuinka hyvin toteutettu. Siksi se tarvitseekin aina alleen aluskatteen. Peltikaton alusrakenteelle on tyypillistä, että se koostuu aluskatteen lisäksi myös ruodelaudoituksesta ja tuuletusrimoista, jotka yhdessä varmistavat sen, että tila myös tuulettuu, eikä kosteus jää muhimaan. Aluskate asennetaan pystylaudoituksen ja ruodelaudoituksen väliin. Vesitiiviin lopputuloksen aikaansaamiseksi aluskatteen asennuksessa pitää aloittaa oikeasta suunnasta, räystäältä ja edetä vaakasuorassa kaistale kerrallaan kohti katon harjaa. Asennuksessa kaistaleet tulee asettaa osittain päällekkäin, jotta saumakohdat eivät päästä vettä rakenteisiin. Vain oikein asennettu aluskate on vesitiivis mahdollistaen kuitenkin myös riittävän ilmanvaihdon, joka on sekin peltikaton alapuolisissa rakenteissa äärimmäisen tärkeää. Metallikatteiden alapuolisten tilojen on nimittäin aina oltava kokonaan tuulettuvia eli ilman on virrattava kaikilla katon alueilla vapaasti räystäiden tuuletusaukkojen kautta katon harjalle asti, josta on sieltäkin löydyttävä riittävä ilmanvaihto.

Tiilikatteen kohdalla suurin murheenkryyni ei välttämättä ole alaspäin juokseva vesi, vaan ennemminkin vesikatteen alle limitetysti asennettujen tiilten välistä tunkeutuva kosteus ja epäpuhtaudet. Tämä tuleekin siis huomioida myös asennettaessa tiilikatolle aluskatetta, jonka asennus täytyy tehdä sekin vaakatasossa sekä riittävän löysästi ja notkolle. Meiltä Katonkorjaus-palveluilla koko toimitus sujuu kuitenkin yhtä tottuneesti ja moitteettomassa järjestyksessä kuin itse kattotiiltenkin latominen.

Bitumikattoja löytyy erilaisia erilaisista kohteista, mutta vain oikein asennetut tiivissaumaiset bitumikermit sekä useampikerroksiset bitumikatteet voidaan laskea vesitiiviiksi seisovan veden osalta. Sen sijaan rimakiinnitteiset bitumikermit, bitumiaaltolevyt ja kattolaatoista asennetut huopakatot kestävät kyllä juoksevan veden, mutta eivät välttämättä ole niinkään vesitiiviitä, jos vesi seisoo pitkään aloillaan katolla, mikä tarkoittaa, että ne vaativat alleen kunnollisen aluskatteen. Edelleenkin myös katon alapuoliset rakenteet vaikuttavat siihen, millaista aluskatetta katon alla on käytettävä. Huopakaton alla näihin katon alapuolisin rakenteisiin kuuluvat aina umpilaudoitus tai katevanerointi, joita on tärkeä suojata kosteudelta. Me Katonkorjaus-palveluilla osaamme valita kunkin huopakaton alle sopivimman alushuopakatteen. Oli kateratkaisusi siis mikä tahansa, meiltä löytyy sille kaveriksi kunnon aluskate, jonka saat ammattilaisen asentamana katon yksilöllisten vaatimusten mukaisesti.

Kondenssisuojattu vai hengittävä aluskate?

Aluskatteet voidaan karkeasti jaotella kondenssisuojattuihin ja hengittäviin aluskatteisiin. Mitä eroa näiden kahden välillä sitten onkaan? Ja mistä tietää kumpi kannattaa omalle katolleen valita? Kondenssisuojatun eli diffuusiotiiviin aluskatteen tehtävä on pitää sade- ja sulamisvedet poissa rakenteista estäen samalla myös varsinaiseen vesikatteeseen kondensoituneen veden pääsyn kattorakenteisiin sekä eristeisiin. Kondenssisuojatun aluskatteen toiminta perustuu siihen, ettei aluskatteen päälipinta läpäise kosteutta tiiviin kalvopinnoitteensa ansiosta, vaan vesi valuu aluskatteen pinnalta alaräystäille poistuen sitä kautta. Katteen alapinnan nukan on tarkoitus kerätä puolestaan rakennuksen sisältä höyrystyvä kosteus, joka taas haihtuu nukasta katon kunnollisen tuuletuksen ansiosta. Näin ollen onkin äärimmäisen tärkeää, että yläpohja tuulettuu riittävästi, jotta kerääntynyt kosteus kerkeää haihtumaan pois ennen pisaroiden kasvua niin suuriksi ja painaviksi, että ne tipahtavat eristeisiin. Kondenssisuojatun aluskatteen tiimipari onkin asianmukaisesti tuuletettu yläpohja.

Hengittävä eli diffuusioavoin aluskate sulkee myös yläpuolelta tulevan kosteuden pois estäen sen pääsyn rakenteisiin, mutta toisin kuin kondenssisuojattu, hengittävä aluskate päästääkin läpi alapuolelta höyrystyvän kosteuden eroten siten toimintaperiaatteiltaan kondenssisuojatusta. Kosteus kulkee hengittävässä aluskatteessa tiivistymättä sen pintaan vain yhteen suuntaan kuivattaen alapuolisia rakenteita ja eristystä. Diffuusioavoin aluskate siis hoitaa saman, minkä tuuletus kondenssisuojatussa katossa eli auttaa osaltaan kosteuden poistumista alapuolisista rakenteista. Näin ollen se soveltuukin katoille, joiden yläpohjan tuuletus on heikohkoa tai tuuletusväli on pienempi.

Näiden kahden vaihtoehdon välillä vesikatteen materiaalilla ei ole yhtä paljon merkitystä kuin katon muilla rakenteilla. Molempia vaihtoehtoja nähdään erilaisten kateratkaisujen alla – toki eri tavalla kiinnitettyinä – mutta toisinaan toinen voi olla toista parempi tiettyjen kohteiden kohdalla. Me Katonkorjaus-palveluilla osaamme ammattilaisina kattosi nähtyämme suositella juuri sille parasta vaihtoehtoa. Kun tiedämme, kuinka hyvin yläpohja tuulettuu, voimme arvioida, voidaanko sille asentaa kondenssisuojattu aluskate vai jääkö tuuletustilaa yläpohjaan niin vähän, että diffuusiavoin on parempi vaihtoehto. Parempi on myös osua kerralla oikein, sillä väärä valinta voi kostautua karvaasti. Siksi kannattaa aina pyytää ammattilaisarvio ennen kuin tekee itse hätiköityjä päätöksiä tai asennuksia.

Aluskate asennettu väärinpäin, liian löysälle tai kireälle

Aluskatteen asennus ei ole helppoa, sillä prosessin aikana voi käydä lukuisia kömmähdyksiä, jotka tuottavat usein turhaan harmaita hiuksia jälkikäteen. Aluskate on voitu asentaa väärinpäin, liian löysälle tai vaihtoehtoisesti kireälle. Koska standardiratkaisuja ei ole, vaan asennustyyli riippuu siitä, minkä katteen alle asennus tehdään, ei peltikaton ja tiilikaton alle asennettuja aluskatteita kannata verrata toisiinsa. Tiilikaton alle peltikaton aluskate olisi liian tiukka ja päinvastoin. Näin ollen, jos esimerkiksi vasta-asennetun aluskatteen toiminnassa ilmenisi ongelma, ei kannata heti lähteä epäilemään vuotoa, vaan etsimään ennemminkin asennusvirhettä.

Onneksi hätä ei ole kuitenkaan vielä tämännäköinen tai peli pelattu, sillä taitava kattotyöntekijä keksii kyllä ratkaisut ikävämpiinkin ongelmiin. Aluskatetta voidaan onneksi korjata, paikata sekä uusia jopa osittain, jos se on alkanut aiheuttaa syystä tai toisesta ongelmia.

Aluskatteeseen, kuten jo todettukin, voidaan suorittaa myös sen osittainen korjaus eli osittainen uusiminen kattotuoliväli kerrallaan asentamalla uutta aluskatetta poistetun tilalle. Tällöin uuden asennettavan aluskatteen saumat limitetään paikoilleen jäävien aluskatteiden kanssa. Jos vastaaviin korjaus tai uusintatöihin ryhdytään, tulisi sen tapahtua aina vain katolta käsin. Tämä siksi, että alhaalta, talon yläpohjan kautta korjaus ei ole mahdollista toteuttaa niin, että aluskatteesta saisi varmasti vesitiiviin.

Me Katonkorjaus-palveluilla toteutamme kaikki aluskatteen korjaukset, paikkaukset sekä osittaiset uusimiset aina tarvittaessa laajuudessa. Emme keskity tokikaan pelkästään aluskatteeseen, vaan huolehdimme katon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Jos yläpohjaan tai eristeisiin olisi jo päässyt aiheutumaan vahinkoa vuotojen tai heikosta tuuletuksesta syntyneen kondenssiveden seurauksena, huolehtisimme myös vaurioiden korjauksesta, emmekä vain vuotokohtien paikkailusta. Käytännössä siis poistaisimme märät ja pilalle menneet eristeet, uusisimme ne sekä tietysti kaikki muutkin uusimisen tarpeessa olevat muut rakenteet mahdollisuuksien mukaan. Jos siis epäilet aluskatteesi kaipaavan kunnostusta, älä epäile ottaa yhteyttä meihin, niin paneudumme mahdollisuuksiimme hoitaa ongelmat pois päiväjärjestyksestä.

Onko aluskatteen asennus tai vaihto jälkikäteen alakautta vielä mahdollista?

Ollaksemme totuudenmukaisia, on meidän kerrottava, ettei aluskatteen tyylipuhdasta jälkiasennusta ole alakautta mahdollista toteuttaa. Tämä siksi, ettei aluskatetta oikein saa jo kiinnitettyjen ruoteiden alle, missä sen kuuluisi olla toimiakseen asianmukaisesti. Siksi aluskatteen asennus olisi syytä tehdä silloin kun kattoa vasta rakennetaan tai kun se syystä tai toisesta vaikka remontoidaan ylhäältä käsin. Aluskatteen osia tavataan toki vaihtaa ruodeväleittäin, jos koko aluskatetta ei ole syytä vielä uusia. Jos kuitenkin aivan välttämätöntä toteuttaa jonkinlainen jälkiasennus, voidaan aluskate periaatteessa asentaa alakautta pystysuuntaisesti ja naulata alakautta asennettavan aluskatteen rimoilla kattotuoleihin. Haasteena tällaisessa ratkaisussa on kuitenkin saada aluskate ujutettua ulkoseinän ulkopuolelle, sillä yläpohjassa on yleensä erittäin ahdasta liikkua, saati sitten suorittaa jälkikäteen kokonaisen aluskatteen asennusta. Vaivalloinen projekti eikä näin ollen mikään ihanteellinen vaihtoehto.

Hankalaa jälkikäteen alakautta asentamisessa on myös aluskatteen yläpuolisen tuuletuksen varmistaminen. Tällaisissa ratkaisuissa terveen katon kannalta välttämätön ilmanpoisto pyritään usein mahdollistamaan rimojen välistä ja harjalta. Ei mikään ideaaliratkaisu sekään ja käytännön toteutus riippuu itse rakennuksesta sekä kattoratkaisusta, eli kaikille katoille sitäkään ei voi soveltaa ongelmitta. Näin ollen alakautta tehdyt ratkaisut eivät pitkällä aikavälillä useinkaan osoittaudu aina kovin luotettaviksi ja ongelmia saattaa ilmetä myöhemmin. Jälkiasennettua aluskatetta kannattaakin siis pitää ehkä viimeisenä vaihtoehtona tai väliaikaisratkaisuna, joka vaihdetaan uuteen, yläkautta asennettuun heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen.

Jos mitkä tahansa aluskateasiat huolettavat tai herättävät kysymyksiä, on paras kääntyä osaavan kattoalan ammattilaisen puoleen, jolta saat tarvittavan avun niin oikean aluskatteen valinnassa, asennuksessa, läpivientien tiiveyden varmistamisessa sekä tarvittaessa myös erilaisissa kunnostustoimissa. Me Katonkorjaus-palvelulla annamme osaamisemme mielelläsi käyttöömme ja takaamme hyvän sekä luotettavan jäljen. Kaikki kattotyöt toteutamme aina avaimet käteen -palveluna alkusuunnittelusta aina loppusiivoukseen asti – hyödyntäen vain markkinoiden laadukkaimpia materiaaleja. Asiakastyytyväisyys on meille prioriteetti numero yksi ja kattosi meidän käyntikorttimme, minkä tähden huolehdimmekin katostasi aina kuin omastamme. Tervetuloa Katonkorjaus-perheeseemme!