KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katto vuotaa Eurajoki – Miten kattovuodot voitaisiin saada kuriin?

Omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön katto voi vuotaa, vaikka se olisi aivan uusi, tai vaikka sitä olisi huollettu ja korjattu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Esimerkiksi lumen tai myrskyn aiheuttamat tuhot voivat saada aikaan sen, että tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vuotaa – esimerkiksi katon ilmanvaihtoputken kohdalta. Kattovuotoja ei siis voi sataprosenttisesti ehkäistä. Aluskatteen avulla voidaan kuitenkin minimoida kosteusvaurioiden syntyminen katon alle Eurajoella, Eurassa, Nakkilassa, Porissa ja Raumalla.

Ota yhteyttä, jos katto vuotaa, tai haluat kuulla tavoista ehkäistä kattovuodot ja katon vesivahingot. Meidän ammattilaisemme palvelevat sinua nopeasti, luotettavasti ja kilpailukykyisin hinnoin. Kotitalousvähennyskelpoisuus ja mahdollisuus hakea kätevää rahoitusta yhteistyökumppaniltamme puoltavat valintaamme kattosi korjaajaksi – samoin se, että tarjoamme kaikkien kattotöiden yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen. Kattotarkastuksen jälkeen kuulet paljon arvokasta tietoa siitä, miten kattosi kuntoa voitaisiin kohentaa, ja millä keinoin uusia kattovuotoja voitaisiin ehkäistä. Anna meidän laittaa kattovuodot kuriin Eurajoella ja sen ympäristössä!

Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa? Syynä lienevät kuluneet rakenteet

Kattoikkuna vuotaa? Kattoluukku vuotaa? Syynä kattovuodolle läpiviennin kohdalta voivat olla kuluneet ja haurastuneet tiivisteet. Kattoläpivienti voi vuotaa Eurajoella myös sen takia, että tuuli tai katolta valuva lumi on irrottanut kattotarvikkeet mukaansa – tästä voi olla kyse silloin, kun katto vuotaa antennin juuresta, tai jos katon viemärintuuletusputki vuotaa.

Se, että peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vuotaa Eurajoella, voi johtua myös vesikaton korkeasta iästä ja sen mukanaan tuomasta kuluneisuudesta. Katto ikääntyy normaalia nopeammin, jos sitä ei säännöllisesti huolleta. Kuluneisuus näkyy tiilikatolla tiilien huokoistumisena ja halkeiluna. Huopakatto kuivuu vuosien vieriessä, ja silloin katteen pinta altistuu halkeamille. Peltikatto ruostuu sitä mukaa, kun vuosikymmeniä tulee lisää. Sekä rikki menneet kattotiilet, katon halkeamat että ruostevauriot altistavat kattovuodoille ja katon vesivahingoille.

Olipa kattovuodon syy mikä tahansa, ota yhteyttä tähän katonkorjauspalveluun, ja anna meidän laittaa katto kuntoon. Korjaamme niin uusien kattojen asennusvirheet kuin vanhojen kattojen kuluneista rakentuneista aiheutuneet kattovuodotkin, ja aina avaimet käteen -periaatteella.

Katto vuotaa piipun juuresta Eurajoella – miten se korjataan?

Olipa kyse siitä, että katto vuotaa piipun juuresta tai siitä, että katon sisätaite (siis jiiri) vuotaa, tulemme paikan päälle selvittämään oikean tavan (ja oikean hinnan) katon korjaamiselle. Näemme vaivaa löytääksemme parhaan ja kustannustehokkaimman tavan katon korjaamiselle Eurajoella. Kattoremontti olisi meille helppo ratkaisu, mutta katon osittainen korjaus on usein sekä ekologisempaa että edullisempaa. Niinpä teemme tarjouksen katon korjauksesta aina, kun se vain on mahdollista.

Kattovuodon korjaus sisältää ainakin vesikaton korjauksen, eli esimerkiksi piipun ja vesikatteen liitoksen tiivistämisen. Jos kosteutta on jo päässyt katon alle, kertoo se siitä, että aluskate on mennyt rikki ja vuotanut. Näin ollen meidän tulee korjata myös aluskate, jotta kattorakenteet ja villat olisivat jatkossa visusti suojassa kosteudelta.

Jos vesi on päässyt aluskatteenkin läpi Eurajoella, on tehtävä myös märkien villojen vaihto, sillä niihin voi ilmestyä haitallisia homekasvustoja. Kattorakenteetkin joudutaan vaihtamaan niiltä osin, kuin niissä on lahoa. Pelkkä kosteus voitaneen saada pois kuivattamalla.

Jos katon yleiskunto on heikko, teemme tarjouksen katon vaihtamisesta. Kattoremonttia tarjoamme myös silloin, jos katto on mineriittikatto. Asbestikattoja ei saa enää korjata, vaan kaikenlaiset korjaus- ja paikkaustarpeet on hoidettava vaihtamalla katto. Mineriitti- tai varttikaton tilalle voidaan asentaa vaikkapa tiilikuvioitu peltikatto.

Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna.

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.