KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Vesikourujen puhdistus Eurajoella rutiinityö, minkä suoritamme kiitettävin arvosanoin

Vesikourujen puhdistus Eurajoella on meille rutiinityö, mutta emme suhtaudu siihen sellaisena, vaan teemme sen aina perusteellisesti ja tarkasti. Omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön eli rivitalon tai kerrostalon, autotallin tai muun kiinteistön vesikourujen puhdistus ei ole mikä tahansa kattotyö. Sadevesijärjestelmiä ei puhdisteta vain näön vuoksi vaan siksi, että rakennuksen rakenteet pysyisivät kuivina. Sadevesijärjestelmän toiminnan heikkeneminen voi johtaa hankaliin kosteusvaurioihin, siksi rännit kannattaa huoltaa ja tarkastaa ainakin kaksi kertaa vuodessa.

Vesikourujen puhdistus vaatii aikaa ja jonkun verran myös huimapäisyyttä – varsinkin korkean talon vesikourujen puhdistus. On luonnollista, että myös matalamman omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon katolle kiipeäminen ja siellä liikkuminen jännittää. Vesikouruja ei onneksi tarvitse puhdistaa itse, vaan työn voi teettää kokeneilla ja ansioituneilla ammattilaisillamme. Meillä on kaikki tarvittavat tykötarpeet turvavaljaista nosturiautoihin, joilla korkeiden kerrostalojen ja muiden monikerroksisten rakennusten rännihuollot voi tehdä turvallisesti ja näppärästi.

Kaupan päälle tuleva rännien kuntotarkastus kertoo kaiken oleellisen tiilikaton, huopakaton tai peltikaton sadevesijärjestelmän kunnosta. Jos rännit on aika korjata, uusia tai vaikka huoltomaalata, saat tarjouksen kyseisistä töistä heti kuntotarkastuksen päätteeksi. Emme tyydy tarkastamaan pelkkää sadevesijärjestelmää, vaan tarkastamme yksin tein koko katon voidaksemme kertoa mahdollisista maalaus- tai esimerkiksi läpivientien tiivistystarpeista.

Tilaa vesikourujen asennus, huolto ja korjaus meiltä Eurajoella tai vaikka Eurassa, Nakkilassa, Porissa ja Raumalla. Omakotitalon ja mökin rännihuolloista voi hakea kotitalousvähennystä, ja yhteistyökumppanimme tarjoama rahoitus löytyy kotisivuillamme olevan linkin kautta – sillä voi pilkkoa isompienkin urakoiden kustannukset.

Rännien puhdistus Eurajoella – kaksi syytä sadevesijärjestelmän huoltamiselle

Rännien puhdistus Eurajoella on kattohuolto, mikä kannattaa teettää niinkin usein, kuin kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisen kerran rännit kannattaa puhdistaa heti lumen kadottua katolta, ja toisen kerran hommiin on syytä ruveta juuri ennen uuden talven alkamista. Tukkeutuneiden rännien, vesikourujen ja alastuloputkien avaamiselle on useita syitä, esiteltäköön tässä niistä kolme.

Ensimmäinen syy rännihuolloille Eurajoella on se, että roskat estävät rännejä vetämästä. Jos rännit ovat tukossa, etsii vesi itselleen uuden reitin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki katolta valuvat sade- ja sulamisvedet valuvat rännien yli. Silloin vesi kastelee julkisivua sekä taloa ympäröivää maaperää, mikä ei suinkaan ole tarkoitus (ovathan vaarana kosteusvauriot).

Toinen syy rännihuolloille on se, että roskaisissa ränneissä on sinne jumiin jäänyttä vettä, ja patoutunut vesi nopeuttaa rännien ruostumista. Ruoste aiheuttaa ennen pitkää korjaustarpeita, ja vaikuttaahan se myös ulkonäköön.

Kolmas syy sadevesijärjestelmän puhdistamiselle Eurajoella

Kolmas syy rännien puhdistamiselle on rännien jäätymisen ehkäiseminen. Jäätä täynnä oleva sadevesijärjestelmä ei vedä, ja lisäksi jää saattaa rikkoa sadevesijärjestelmää monin eri tavoin. Myös pihamaan turvallisuus vaarantuu, voivathan jäätyneet rännit tai ainakin niistä roikkuvat jääpuikot pudota alas maahan.

Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna.

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme luottokumppanisi kaikissa kattotöissä. Voit luottaa aluskatteen korjauksessa sekä missä tahansa muussa kattoasiassa osaavaan kattotiimiimme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.