KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Vesikourujen puhdistus Koski Tl. – Vesikourujen säännöllinen huolto saa rännit toimimaan joka olosuhteessa

Vesikourujen puhdistus Tl. Koskella on kattohuolto, mikä tulisi tehdä kaksi kertaa vuodessa – eli yhtä usein kuin esimerkiksi katon puhdistus ja kattokokonaisuuden kunnon tarkastus. Nämä kolme kattotyötä kannattaakin tehdä tai teettää yhtä aikaa. Kun tilaat omakotitalon, autotallin, autokatoksen, taloyhtiön (joko paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön vesikourujen puhdistuksen meiltä yhtä aikaa katon puhdistuksen kanssa, kutsutaan urakkaa katon keväthuolloksi (tai syyshuolloksi, jos silloin sattuu olemaan syksy). Kattotarkastus on aina ilmainen, kun teemme samalla jonkin muun kattotyön – tämä pätee sekä Tl. Koskella, Loimaalla, Marttilassa, Pöytyällä, Salossa, Somerolla että Ypäjällä.

Miksi sadevesijärjestelmien puhdistusta tarvitaan niin usein? Siksi, että kourut ja alastuloputket voivat mennä tukkoon jo puolessa vuodessa. Kourut ovat päältä avoimia, joten ne keräävät paljon roskia. Jos tukkeutuneiden rännien, vesikourujen ja alastuloputkien avaus lykkääntyy, alkaa räystäs vuotaa. Tuolloin kaikki sade- tai sulamisvedet päätyvät kastelemaan taloa ympäröivää maata, ja kosteus voi nousta maaperästä aina talon rakenteisiin asti. Salaojituskaan ei ehkä riitä pitämään talon rakenteita kuivina, jos maaperä kastuu pitkien sadejaksojen takia.

Matalan tai korkean rakennuksen vesikourujen puhdistus on tarpeen myös siksi, että rännit eivät jäätyisi, ruostuisi ja hajoaisi ennen aikojaan. Sadevesijärjestelmä voi kestää yhtä pitkään kuin talon vesikate, jos sitä huolletaan säännöllisesti, ja säännöllisten huoltojen avulla sadevesijärjestelmä toimii kaikissa olosuhteissa – myös rankkasateella ja keskellä talvea.

Me teemme rännien puhdistukset ja kaikki muut tiilikaton, peltikaton tai huopakaton sadevesijärjestelmään liittyvät työt – pyydä siis tarjous vaikka rännien uusimisesta tai huoltomaalaamisesta. Kaikki rännityöt kourusaneerauksesta jäätyneiden rännien höyrysulattamiseen voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella, ja yksityishenkilöillä on mahdollisuus saada töistämme kotitalousvähennystä.

Rännien puhdistus Tl. Koskella – miten ottaa huomioon turvallisuus?

Kaikkiin kattotöihin liittyy riskejä, eikä rännien puhdistaminen ole poikkeus. Siksi teemmekin rännien puhdistuksen Tl. Koskella aina harkituin ja rauhallisin liikkein, käyttäen asianmukaisia työturvallisuustuotteita (kuten turvavaljaita), ja nimenomaan katolta käsin. Nojatikkailla keikkuminen ei ole turvallista, siksi vesikourut kannattaa puhdistaa katolta käsin. On myös maasta käsin käytettäviä rännipuhdistimia, mutta niitä emme käytä, koska silloin emme näe mitä teemme. Kourujen kuntotarkastus jäisi silloin tekemättä, ja kouruihin voisi jäädä roskia.

Sadevesijärjestelmien puhdistaminen Tl. Koskella kertoo myös rännien kunnosta

Kuten edellä todetaan, teemme jokaisen kattotyön yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen, ja silloin tarkastamme myös vesikourujen ja alastuloputkien (toiselta nimeltään syöksyputkien) kunnon. Rännien kuntotarkastus voi kertoa ruostevaurioista tai vaikka siitä, että jää on pilannut kourujen kallistukset, jolloin sadevesijärjestelmän veto on huonolla tolalla. Kuntotarkastuksen jälkeen annamme tarjouksen niistä töistä, joilla peltikaton, tiilikaton, huopakaton, sadevesijärjestelmän tai vaikka kattoturvatuotteiden mahdolliset ongelmat voidaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä Tl. Koskella.

Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna.

Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!

Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.