KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Vesikourujen puhdistus Lapinjärvi – Teemme kaikki rännityöt aina räystäskourujen uusimiseen asti

Talon sadevesijärjestelmä saattaa hyvinkin kestää yhtä pitkään kuin vesikatto, jolloin räystäskourut ja alastuloputket (eli syöksyputket) uusitaan vasta yhtä aikaa kattoremontin kanssa. Jotta vesikourut eivät kärsisi ruoste- ja jäätymisvaurioista, vaan kestäisivät hyvässä kunnossa vuosikymmenestä toiseen, tulee sadevesijärjestelmää huoltaa Lapinjärvellä. Meiltä voitte tilata niin omakotitalojen, taloyhtiöiden (rivitalojen, paritalojen ja kerrostalojen), autotallien, kesämökkien kuin kaikkien muidenkin kiinteistöjen vesikourujen puhdistukset ja muut huollot.

Mitä muita rännihuoltoja teemme sadevesijärjestelmien puhdistusten ohella? Lapinjärvellä, Iitissä, Kouvolassa, Loviisassa, Myrskylässä ja Orimattilassa tilattava rännihuolto voi liittyä myös rännien huoltomaalaamiseen tai sulanapitojärjestelmän asentamiseen. Jos rännit ovat jo jäätyneet, avaamme tukkeutuneet rännit, vesikourut ja alastuloputket kuumalla vesihöyryllä. Samalla huolehdimme myös siitä, että jääpuikot tulevat poistettua turvallisesti. Yksi tärkeimmistä sadevesijärjestelmää koskevista töistä on rännien kunnon tarkastus, minkä teemme aina vesikourujen puhdistuksen tai jonkin muun kattotyön yhteydessä. Kuntotarkastuksen ansiosta ruostevaurioihin, väärään suuntaan antaviin kaatoihin tai esimerkiksi jään avaamiin saumoihin voidaan puuttua ajoissa – ehkä jo ennen, kuin räystäs vuotaa. Mikäli sadevesijärjestelmää ei enää kannata korjata, teemme tarjouksen uudesta sadevesijärjestelmästä asennettuna.

Tältä kattopalvelulta luonnistuu myös korkean talon vesikourujen puhdistus, asennus ja korjaus. Tahdomme vielä muistuttaa siitä, että kattotöistämme voi hakea kotitalousvähennystä, ja että ne voi maksaa yhteistyökumppanimme järjestämällä rahoituksella.

Käytännönläheisiä ratkaisuja rännien puhdistamisen tiimoilta Lapinjärvellä

Olemme avanneet lukemattomia alastuloputkia ja poistaneet roskia valtavasta määrästä vesikouruja. Kun tilaat paritalon, rivitalon tai vaikka kerrostalon rännien puhdistamisen meiltä, on luvassa varsin käytännöllisiä ja hyväksi havaittuja ratkaisuja, sekä nopeaa ja asiakaslähtöistä toimintaa.

Tiedämme, että vesikourujen puhdistaminen Lapinjärvellä kannattaa hoitaa yläkautta, eikä tikkailta (mikä olisi turhan vaarallista) tai maasta käsin. Jos vesikourut puhdistettaisiin maasta käsin, ei kattohuoltaja näkisi, saiko hän kaikki epäpuhtaudet pois vai ei. Myös rännien ja niiden kiinnikkeiden kuntotarkastus jäisi tekemättä, jollei katolle kiivettäisi – hoituuhan samalla myös koko katon kunnon tarkastaminen, minkä tarjoamme ilmaiseksi kaikkien kattourakoiden yhteydessä. Mitä korkeampi talo, sitä varmemmin teemme rännityöt nosturiautolla. Meiltä löytyvät myös asianmukaiset työturvallisuustuotteet ja höyrytyslaitteet jään poistoa varten.

Rännien puhdistus Lapinjärvellä ei ole turhanpäiväistä tohinaa

On useita eri syitä pitää vesikourut ja alastuloputket hyvin vetävinä. Jos sadevesijärjestelmä täyttyy roskista lakaten vetämästä, voivat rännien yli valuvat vedet päätyä vaikka talon rakenteisiin asti. Sadevesijärjestelmähän on asennettu juuri siksi, että sadevedet saataisiin kauas talon luota.

Tukokset voivat johtaa myös ruoste- ja jäätymisvaurioihin, sillä roskien takia poistumatta jäävä kosteus voi aiheuttaa ruostumista ja jäätymistä. Ruoste vaikuttaa myös rännien ulkonäköön, ja jäätynyt sadevesijärjestelmä jääpuikkoineen uhkaa kerrostalon, omakotitalon tai vaikkapa piharakennuksen ympärillä liikkuvien ihmisten turvallisuutta. Jäiset kourut tai ainakin niistä roikkuvat jääpuikot voivat nimittäin pudota alas katolta Lapinjärvellä.

Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna.

Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!

Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.