Aluskatteen korjaus Hollola – Mitä pitää tietää aluskatteista?
Mitä pitää tietää omakotitalojen, paritalojen, kesämökkien, taloyhtiöiden (rivitalojen tai kerrostalojen) ja muiden kiinteistöjen aluskatteista? No ainakin se, mistä aluskatteen asennus, aluskatteen uusiminen tai esimerkiksi aluskatteen korjaus jiirin (eli sisätaitteen) kohdalta kannattaa tilata. Oikea vastaus on tietenkin, että tältä kattopalvelulta – tiedämmehän me kaiken tietämisen arvoisen tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen aluskatteista. Pelkän kirjaviisauden lisäksi meillä on myös rutkasti kokemusta aluskatteisiin liittyvistä töistä, joten yhteydenotto meihin varmistaa sen, että aluskatteesi on kaikin puolin toimiva ja pitkäikäinen.
Aluskatteen toimivuus on kiinni siitä, että se on oikein asennettu ja joka kohdasta ehjä. Oikea asennustapa tarkoittaa sitä, että aluskate on oikein päin eikä liian löysällä – muttei myöskään liian kireällä. Jos aluskate roikkuu löysällä, ei se voi ohjata vesikaton läpi mahdollisesti valuvia vesiä oikeaan suuntaan, vaan se kerää vedet päälleen. Muodostuneen vesipussin pohja tulee ennen pitkää pettämään, sillä aluskatetta ei ole tarkoitettu veden keräämiseen ja varastoimiseen. Liiallinen kireys saisi aikaan sen, että aluskate repeäisi. Vaikka aluskate olisikin Hollolassa oikein päin ja optimaalisella kireydellä, voi se olla väärin asennettu läpivientien kohdalta. Läpiviennit tulee toteuttaa niin, että aluskatetta nostetaan ylös läpivientiä vasten – näin se toimii oikein siinäkin tapauksessa, että katto alkaa vuotaa savupiipun tai esimerkiksi kattoikkunan kohdalta.
Jos mielessäsi on uusi aluskate, tarvitset vanhan aluskatteen korjausta tai osittaista uusimista tai muuta tiivistystä, ota yhteyttä meihin. Kunnostamme aluskatteet niin Hollolassa, Asikkalassa, Hausjärvellä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Kärkölässä kuin Orimattilassakin kilpailukykyisin (sekä kotitalousvähennyskelpoisin) hinnoin. Aluskatteen korjaukselle ja paikkaukselle tai muulle kattotyölle voi tarvita rahoitusta, ja siksi yhteistyökumppanimme on valmiina sellaisen järjestämään.
Aluskatteen asennus ja uusiminen Hollolassa – kaksi syytä aluskatteen asentamiselle
Miksi aluskatteet ovat niin tärkeitä, että ne tulisi asentaa ja tarkastaa samaan aikaan kuin vesikattokin? Siksi, että kattorakenteiden kunto Hollolassa riippuu mitä suurimmissa määrin aluskatteen kunnosta. Aluskatteen tehtävä on estää katon puurakenteita ja yläpohjan eristeitä kastumasta, vaikka katto vuotaa. Mikä tahansa katto voi vuotaa elinkaarensa jossain vaiheessa, joten on hyvä olla valmiina kaiken varalta. Jos puurakenteet kastuvat, voivat ne alkaa lahota, ja eristeiden kastuminen voi johtaa yläpohjan homevaurioon. Katon rakenteiden suojaaminen sade- ja sulamisvedeltä on siis syy numero yksi asentaa aluskate vesikaton alle.
Syy numero kaksi hankkia peltikaton tai tiilikaton aluskate on kondenssikosteus. Kondenssikosteus on viileiden pintojen ”hikoilemista” silloin, kun ne joutuvat tekemisiin lämpimän ilman kanssa. Katon alle voi syntyä kondenssikosteutta talvisin, jos asunnosta karkaava lämpö ei tuuletu pois saman tien. Jotta kondenssikosteus ei pilasi omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon katon alla olevia rakenteita, tulee välikaton olla hyvin tuulettuva ja kunnolla eristetty. Silloin se vähä lämpö, mikä katon alle karkaa, tuulettuu heti pois. Aluskate auttaa yläpohjan kuivaamisessa joko haihduttamalla kaiken ylimääräisen kosteuden lävitseen tai ohjaamalla kondenssikosteuden räystäille ja ulos katolta.
Tilasitpa aluskatteen asentamisen tai vaikka aluskatteen korjaamisen savupiipun, kattoluukun tai jonkin muun läpiviennin kohdalta, on tavoitteemme laittaa katto kerralla kuntoon. Jos tarpeen, teemme yksin tein läpivientien ja saumausten tiivistyksen tai vaikka kourusaneerauksen.
Miten tiivisteillä voi ehkäistä aluskatteen paikkaustarpeet Hollolassa?
Aluskatteen korjaus ja paikkaus Hollolassa voi olla ehkäistävissä harjatiivisteillä, mitkä estävät sadevettä, tuiskulunta ja roskia pääsemästä aluskatteelle. Kosteus ja roskat, mitkä hidastavat kosteuden poistumista, nopeuttavat aluskatteen kulumista ja reikiintymistä. Myös lintuverkot räystäille ovat hyvä idea, voivathan linnut rikkoa aluskatteen.
Aluskatteen korjauksen lisäksi toteutamme muutkin katon korjaukset, kuten vuotopaikkaukset. Kun katto on uusimiskunnossa, saat meiltä kattoremontin täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Kattosi elinikää pidennämme laadukkailla kattohuolloillamme. Tärkeimpinä niistä säännölliset katon ja vesikourujen puhdistukset sekä lumenpudotukset. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa, tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme.
Pyydä tarjous aluskatteen korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Olemme luottokumppanisi kaikissa kattotöissä. Voit luottaa osaavaan kattotiimiimme niin aluskatteen korjauksessa kuin missä tahansa muussa kattoasiassa.
Näin meillä katon korjaus etenee!