Lumenpudotus Hollola – Parhaat vinkit lumivahinkojen ehkäisemiseen
Katolla oleva lumi voi olla niin painavaa, että katto painuu luokalle, tai että katon saumat ja läpiviennit alkavat vuotaa Hollolassa. Kattolumen paino on erityisen haitallista silloin, jos lumi jakautuu epätasaisesti – eli esimerkiksi niin, että lappeen toisessa päässä on enemmän lunta tai niin, että jiiriin kohdistuu enemmän rasitusta kuin muualle kattoon.
Kattolumi alkaa valua alaspäin viimeistään keväällä. Jos iso määrä lunta pääsee putoamaan hallitsemattomasti, voi sen mukaan lähteä niin kattotiiliä kuin vesikourujakin, joten katto voi vaurioitua ikävällä tavalla. Myös muita omaisuus- ja jopa henkilövahinkoja voi syntyä – riippuen siitä, mihin lumi osuu alas pudotessaan.
Taloyhtiön ja talon omistajan vastuulla on huolehtia lumen aiheuttamien vahinkojen ehkäisemisestä, ja tähän on käytännössä kaksi eri tapaa. Ensimmäinen vinkkimme liittyy lumiesteiden asennukseen, huoltoon ja korjaamiseen. Lumiesteet ovat pakolliset, jos tiilikaton, huopakaton tai peltikaton kaltevuus on 1:8 tai enemmän, ja niiden huolto- tai korjaustarpeet kannattaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Vaikka muuta ei tarvittaisikaan, voi lumiesteiden kiinnikkeiden kiristäminen olla paikallaan – näin lumiesteet pysyvät visusti paikoillaan.
Toinen vinkki on omakotitalon, taloyhtiön eli kerrostalon tai rivitalon, kesämökin, paritalon, autokatoksen tai jonkin muun kiinteistön katon lumenpudotus Hollolassa. Jos katolla on liikaa lunta, ei maito ole vielä maassa, mutta lumi voisi olla – ota siis yhteyttä ja tilaa turvallinen lumenpudotus korkealta tai matalalta katolta. Kun teemme lumenpudotusta oikein korkealta tiilikatolta, peltikatolta tai huopakatolta, tuomme paikalle nosturiauton – nosturiauto helpottaa lumenpudotusta tuntuvasti. Lumenpudottajamme käyttävät aina turvavaljaita (myös tasakaton lumenpudotusurakoissa) ja huolehtivat tarkoin siitä, etteivät kattolumityöt aiheuta vaaraa ulkopuolisille. Jos sinunkin kattosi tarvitsee lumenpudotusta, aloita ottamalla yhteyttä meihin, ja tilaa kattolumityöt – myös Asikkalassa, Hausjärvellä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Kärkölässä ja Orimattilassa. Koska teemme kaikki kattourakat avaimet käteen -periaatteella, ei sinun tarvitse tehdä mitään muuta – ellet halua hakea kauttamme saatavilla olevaa rahoitusta. Urakan loputtua yksityisasiakas voi hakea myös kotitalousvähennystä.
Kuumin vinkki Hollolassa jään sulatukseen katolta ja ränneistä
Jääpuikkojen poisto on tarpeen, jos jääpuikot voisivat alas pudotessaan aiheuttaa henkilö- tai omaisuusvahinkoja. Teemme myös jäänsulatuksen katolta ja ränneistä, voihan katon reunallakin oleva jää pudota alas aiheuttaen uhkaavan vaaratilanteen. Myös rännit voivat pudota alas omakotitalon, kerrostalon, mökin tai esimerkiksi teollisuuslaitoksen katon reunoilta, nostaahan jää niiden painoa tuntuvasti.
Katolla oleva jää kannattaa poistaa myös sen takia, että se voi estää sulamisvesien poistumisen vesikouruihin, ja johtaa näin kattovuotoon Hollolassa. Kuuma vesihöyry on parhain ja kuumin (myös kirjaimellisesti) vinkkimme katon ja rännien sulatukseen. Vesihöyry ei uhkaa katon tai rännien kuntoa, vaan saa kaiken jään sulamaan nopeasti. Kuuman vesihöyryn käyttäminen jään poistossa on myös ekologista.
Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa.
Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.
Näin meillä katon huolto etenee!