KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Aluskatteen korjaus Parkano – Painotamme aluskatteiden merkitystä

Jaksamme aina painottaa tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen aluskatteiden merkitystä. Aluskate voi pelastaa katon vesivahingolta, joten aluskate kannattaa asentaa jokaisen katon alle. Aluskatteet eivät repeä tai reikiinny hevillä, mutta jos aluskate jollain tavalla hajoaa, kannattaa asiaan puuttua pikaisesti.

Aluskatteen korjaus ja paikkaus korvaa aluskatteen uusimisen lähes joka kerta. Mikäli vauriot sijoittuvat aluskatteen keskiosiin (eli kyse ei ole esimerkiksi aluskatteen korjaamisesta jiirin, eli sisätaitteen kohdalta), voimme uusia aluskatteen osittain. Aluskatteen osittainen vaihtokin on kustannustehokkaampi kattotyö Parkanossa, kuin koko aluskatteen vaihto.

Omakotitalon, kesämökin tai taloyhtiön (eli kerrostalon, rivitalon tai paritalon) tai jonkin muun kiinteistön aluskate on tarkoitus vaihtaa vasta sitten, kun vesikatekin jo on elinkaarensa päässä. Vesikatteet ovat – kaikeksi onneksi – erittäin pitkäikäisiä. Jos sinulla on esimerkiksi tiilikatto, voi mennä jopa 70 vuotta, ennen kuin katon uusiminen muuttuu ajankohtaiseksi.

Hyvin tavallinen aluskatteen korjaus Parkanossa, Ikaalisissa, Jämijärvellä, Kankaanpäässä, Karvialla, Kihniössä, Kurikassa ja Ylöjärvellä on aluskatteen korjaus jonkin kattoläpiviennin, kuten savupiipun tai kattoikkunan, kohdalta. Tapaamme usein aluskatteita, mitkä on asennettu väärin läpivientien kohdalta. Aluskatteeseen on ehkä tehty pelkkä reikä, eikä aluskatetta ole nostettu läpivientiä vasten. Tällaisella puutteellisella tavalla asennettu aluskate ei anna tarpeeksi hyvää suojaa mahdollisilta kattovuodoilta, joten tiilikaton tai peltikaton aluskate kannattaa korjauttaa mahdollisimman pian.

Läpivientien ja saumausten tiivistykset ja muut aluskatteen korjaukset voi vähentää verotuksessaan, jos sattuu olemaan yksityisasiakas. Aluskatetta, vesikatetta tai vaikka katon varusteita koskevat kattotyöt voi maksaa rahoituksella, minkä hakeminen kotisivujemme kautta sujuu mallikelpoisen helposti.

Kosteus pilaa kattorakenteet – tilaa siksi aluskatteen asentaminen tai uusiminen Parkanoon

Miksi painotamme aluskatteiden merkitystä ja sitä, että kaikki aluskatteisiin liittyvät työt kannattaa jättää kokeneiden ammattilaisten huoleksi? Siksi, että peltikaton, huopakaton tai tiilikaton aluskate on katon alla olevien rakenteiden paras kaveri. Aluskate antaa suojaa kosteudelta, mikä voisi pilata katon rakenteet peruuttamattomalla tavalla. Katon alle esteettä pääsevä kosteus tuskin pysähtyisi katon rakenteisiin, vaan se voisi ajan kanssa levitä sisäkattoon, sisäseiniin ja muihin rakenteisiin. Kosteus aiheuttaa esimerkiksi lahoa ja hometta, joista viimeksi mainittu voi aiheuttaa jopa terveysongelmia.

Aluskatteet kannattaa asentaa katon asentamisen yhteydessä, sillä uusikin katto voi vuotaa. Me asennamme, uusimme ja korjaamme aluskatteet pitkällä kokemuksella, joten kaikki aluskatteisiin liittyvät työt Parkanossa kannattaa tilata meidän asiantuntijoiltamme. Joka kohdastaan oikein asennettu aluskate ottaa vastaan katon läpi mahdollisesti valuvan kosteuden. Kosteus valuu saman tien pois katolta, ohjaahan aluskate sen heti katon räystäille. Aluskatteet voivat ohjata välikatolta pois myös sellaisen kosteuden, mikä on tullut sinne aivan päinvastaisesta suunnasta. Katon alla voi nimittäin olla myös kondenssikosteutta, mitä syntyy lämpimän ilman tiivistyessä välikaton kylmille pinnoille. Aluskatteen kunnon lisäksi kannattaa tarkastaa myös eristeiden ja tuuletusaukkojen riittävyys, jos välikatolla tavataan kondenssivettä.

Läpivientien ja saumausten tiivistystarpeet paljastuvat kuntotarkastuksessa

On aina edullisempaa tehdä ennakoivia korjauksia tai tuoreiden vaurioiden paikkauksia. Jotta omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksen katon ylläpitäminen olisi mahdollisimman edullista, kannattaa katon kuntoa seurata säännöllisin väliajoin. On hyvä, jos katon kunto kaikkine yksityiskohtineen tarkastetaan kahdesti vuodessa. Me lupaamme sinulle ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattotöidemme yhteydessä, myös rännien puhdistuksen tai vaikka saumojen tiivistyksen kaupanpäällisinä.

Jos katon alle voi ihminen mennä, kuuluu tekemiimme kattotarkastuksiin Parkanossa myös välikaton kunnon tarkastus. Välikatolta käsin on mahdollista tarkastaa aluskatteenkin kunto, joten kattotarkastuksen jälkeen tiedät, tarvitseeko aluskate korjausta tai paikkausta.

Aluskatteen korjauksen lisäksi toteutamme muutkin katon korjaukset, kuten vuotopaikkaukset. Kun katto on uusimiskunnossa, saat meiltä kattoremontin täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Kattosi elinikää pidennämme laadukkailla kattohuolloillamme. Tärkeimpinä niistä säännölliset katon ja vesikourujen puhdistukset sekä lumenpudotukset. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme.

Pyydä tarjous aluskatteen korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme luottokumppanisi kaikissa kattotöissä. Voit luottaa osaavaan kattotiimiimme niin aluskatteen korjauksessa kuin missä tahansa muussa kattoasiassa.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.