KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katto vuotaa Fiskars – Kattovuoto kattoremontin aiheuttajana

Voi olla, että jos omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa, pitää katto uusia. Kattoremontti ei kuitenkaan ole ainut oikea tapa puuttua kattovuotoon Fiskarsissa, muualla Raaseporissa, Hangossa, Kemiönsaaressa, Salossa, Inkoossa tai Lohjalla. Kattoa tuskin tarvitsee uusia, jos on kyse siitä, että kattoikkuna vuotaa, tai että katto vuotaa piipun juuresta. Jos katon läpivienti vuotaa, riittää yleensä kattoläpiviennin korjaus. Riippuu aluskatteesta, onko kosteus päässyt tekemään tuhojaan katon alla. Jos aluskatekin on vuotanut, voi tiilikaton tai esimerkiksi lukkosaumakaton alta löytyä kosteusvaurioita. Kosteusvauriot on kunnostettava ja märät villat vaihdettava, vaikka kattovuoto päätettäisiin korjata uusimalla katto.

Kattoremontista löytyy ratkaisu vuotavan katon korjaamiselle Fiskarsissa tai muualla Suomessa, jos katto on todella kulunut ja huonokuntoinen. Mitä vanhempi ja hauraampi katto, sitä vähemmän sen korjaamiseen kannattaa enää panostaa. Uusi katto pitää varmasti vettä, eikä saumavuodoista ynnä muista rakenteiden ikääntymisestä johtuvista kattovuodoista tarvitse enää kantaa huolta.

Joskus pienimuotoisempikin kattovuoto (eli esimerkiksi se, että katon jiiri eli sisätaite vuotaa) johtaa kattoremonttiin. Tuolloin on kysymyksessä vartti- eli mineriittikatto, joita ei lain mukaan saa enää korjata. Vanhan, asbestia sisältävän katon tilalle voidaan asentaa esimerkiksi tiilikuvioinen peltikatto.

Kattovuodon korjaukset, kattoremontit ja kattovuotoja ehkäisevät kattohuollot voi maksaa kauttamme haettavalla rahoituksella. Yksityisasiakkaan kannattaa muistaa, että niistä voi hakea myös kotitalousvähennystä!

Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa usein läpiviennistä

Kun huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Fiskarissa taikka muualla Raaseporissa, on usein kyse läpivientivuodosta. Miksi katto vuotaa antennin juuresta, tai miksi katon viemärintuuletusputki vuotaa? Voiko kattoluukun vuotamista ehkäistä? Se, että katon ilmanvaihtoputki tai jokin muu läpivienti vuotaa, johtuu useimmiten joko asennusvirheestä tai läpiviennin tiivisteiden kulumisesta. Parhaat tavat ehkäistä läpivientivuotoja ovatkin teettää läpivientien asennus aina ammattilaisilla, sekä tarkastaa läpivientien kunto joka kevät ja syksy. Piipun pellitys auttaa piipun juuresta tapahtuvien kattovuotojen ehkäisemisessä, sillä koko piipun pellitys peltisepän työnä suojaa piipun ja vesikatteen liitosta paremmin kuin pelkkä juuripellitys. Meiltä saatte niin peltisepäntyöt kuin kattotarkastuksetkin – ja kattotarkastuksenhan saa ilmaiseksi kaikkien kattotöidemme yhteydessä.

Kattoikkuna vuotaa Fiskarsissa – miten se korjataan?

Olipa kyse lumen painon aiheuttamasta kattoikkunan vuotamisesta tai esimerkiksi rakenteiden ikääntymisestä johtuneista kattovuodoista, kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että ottaa yhteyttä meihin. Me korjaamme kaikenlaiset kattovuodot niin Fiskarsissa kuin muuallakin Raaseporissa. Paikan päällä selviää, mikä on paras tapa suorittaa palahuopakaton, betonitiilikaton tai esimerkiksi konesaumakaton korjaus. Joskus riittää pelkkä vesikaton paikkaus, esimerkiksi paikkapalan kiinnittäminen kattohuovassa olevan reiän päälle. Joskus taas tarvitaan myös aluskatteen tiivistystä, lahon vaurioittamien puurakenteiden uusimista sekä märkien villojen vaihtoa.

Teemme aina ilmaisen kattotarkastuksen, jotta voisimme paikantaa muut mahdolliset vuotokohdat, tai tarjota ehkäisevää katon tiivistystä uusien kattovuotojen varalta. Kattotarkastuksen jälkeen tarjoamme myös niitä kattohuoltoja, joilla omakotitalon, mökin tai esimerkiksi piharakennuksen katto voidaan pitää tiiviimpänä.

Peltikaton tiiviyttä voidaan ylläpitää puhdistamalla katto säännöllisesti. Katto on aika ajoin myös maalattava, jotta ruoste ei saisi otetta kattopelleistä. Tiilikatto voi vuotaa rikki menneiden kattotiilien takia, joten on olennaista pyrkiä pitämään tiilet mahdollisimman ehjinä. Tässä auttavat tiilikaton harjaus, sammaleiden poisto tiilikatolta ja tiilikaton maalaus. Huopakattovuodot johtuvat usein joko sammaleista, tai sitten auringossa tapahtuvasta kuivumisesta, mikä vie mennessään kattohuovan elastisuuden. Roskien poisto, sammaleentuhokäsittely ja katon joustavuuden palauttava huopakaton maalaus ovat kattohuoltoja, joilla katto saadaan pitämään paremmin vettä.

Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.