KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katto vuotaa Kemiönsaari – Kattotarkastus antaa tästä tiedon tarpeeksi ajoissa

Talvi, sammalet, kovat tuulet… on monia syitä sille, miksi omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön katto voi vuotaa. Me olemme kattopalvelu kaikenlaisten kattovuotojen korjaamiseen niin Kemiönsaaressa, Salossa, Raaseporissa, Hangossa, Paraisilla kuin Sauvossakin, joten aloita vuotavan katon korjaus yhteydenotolla meihin. Tiedämme, miten toimia, jos katto vuotaa piipun juuresta, tai jos talven lumet ovat saaneet katon vuotamaan jiirin (eli katon sisätaitteen) kohdalta. Ota yhteyttä myös silloin, jos kattoikkuna vuotaa, tai jos katon ilmanvaihtoputken (entinen) kohta vuotaa myrskytuulien riepoteltua kattoa. Kaupan päälle antamamme kattotarkastus antaa tiedon katon yleiskunnosta ja siitä, tulisiko kattoa jotenkin huoltaa sen vuotoalttiuden vähentämiseksi.

Kattotarkastukset ovatkin paras tapa välttyä vuotavilta kattoluukuilta ja esimerkiksi TV-antennien kohdalta alkavilta kattovuodoilta Kemiönsaaressa. Tiilikatto, huopakatto ja peltikatto kannattaa tarkastaa niinkin usein kuin kaksi kertaa vuodessa. Tilaamalla myös katon kevät- ja syyshuollot meiltä saat aumakattosi tai vaikka pulpettikattosi tarkastettua silloin, kun kattotarkastuksia eniten tarvitaan, eli keväisin ja syksyisin. Kevättarkastus paljastaa katon mahdolliset läpivientivuodot ajoissa, eli heti talven jälkeen. Syystarkastus voi puolestaan auttaa välttymään viemärintuuletusputken kohdalta alkavilta kattovuodoilta tai joiltain muilta ongelmilta, joille katto voisi altistua tulevan talven aikana, jos kattoa ei syystarkastuksen perusteella huollettaisi ja/tai paikattaisi. Kaikki mahdollisesti tarjoamamme kattotyöt ovat maksettavissa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella, ja yksityisasiakkaan kannattaa muistaa mahdollisuus kotitalousvähennykseen.

Vaarana lahovauriot, jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Kemiönsaaressa

Kattovuoto tarkoittaa sitä, että vettä pääsee vesikaton alle Kemiönsaaressa. Katon alle jostain reiästä, huonokuntoisesta läpiviennistä tai esimerkiksi sammaleiden avaamasta saumasta pääsevä vesi voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Riippuu aluskatteesta, saadaanko vedet heti räystäille, vai pääsevätkö ne kastelemaan omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon kattorakenteet. Jos kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, ei ehkä mene kauaakaan, ennen kuin kattorakenteet alkavat lahota. Eristeisiin voi kasvaa hometta, eikä yläpohjan homevauriota ehkä tarvitse odotella kuin vain viikon päivät.

Jotta kattovuoto ei aiheuttaisi katon vesivahinkoa, kannattaa huolehtia aluskatteen kunnosta. Meidän pitkän linjan kattoammattilaisiimme voit luottaa niin aluskatteen asennuksen, korjauksen kuin uusimisenkin tullessa ajankohtaiseksi.

Jotta vesikatto pysyisi mahdollisimman tiiviinä, kannattaa sen kuntoa seurata puolivuosittain uusien paikkaus- tai huoltotarpeiden varalta. Varsinkin läpivientien tiivisteet kannattaa tarkastaa suorastaan suurennuslasilla. Peltikaton kuntotarkastuksessa kiinnitämme huomiota kattopeltien ruosteettomuuteen, niiden maalipinnan kuntoon ja siihen, ovatko kaikki kiinnikkeet asianmukaisessa kunnossa. Tiilikatolla meitä kiinnostaa tiilien ehjyys sekä se, tarvitseeko katto sammaleenpoistoa ja/tai kattomaalausta. Huopakatolla tutustumme kaikkiin saumoihin ja liitoskohtiin. Lisäksi arvioimme sen, onko katto aika puhdistaa kemiallisesti tai pinnoittaa uudestaan.

Katto vuotaa jiiristä Kemiönsaaressa – mikä on paras tapa korjata katto?

Vuotipa katto sitten jiiristä tai olipa kyse vuotavasta kattoläpiviennistä, kannattaa paras korjaustapa selvittää paikan päällä. Paikan päällä Kemiönsaaressa selviää, mikä on tilanne huomioon ottaen se paras tapa kunnostaa vuotava katto. Mitä parempi on katon yleiskunto, sitä todennäköisempää on se, että katon kunnostamiseksi riittää katon osittainen korjaus. Katon osittainen korjaus voi tarkoittaa vaikka kattoreikien paikkausta, aluskatteen tiivistystä, lahon vaurioittamien kattorakenteiden uusimista ja homeisten villojen vaihtoa.

Jos katto on saavuttanut teknisen käyttöikänsä päätepisteen tai tuohon pisteeseen on enää kivenheitto, pitää harkita kattoremonttia. Kattokorjaus voi maksaa vain hieman vähemmän kuin kattoremontti, mutta antaa silti vain muutaman vuoden lisää käyttöikää – kattoremontilla saataisiin aikaiseksi katto, mikä suojaisi omakotitaloa tai vaikkapa paritaloa seuraavat 40–70 vuotta (katemateriaalista riippuen).

Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna.

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.