Vesikourujen puhdistus Kemiönsaari – Toimivat vesikourut veden sujuvan poistumisen varmistajina
Vesikourujen puhdistus Kemiönsaaressa on kattotyö, mikä auttaa varmistamaan sen, että katolta valuvat sade- ja sulamisvedet saadaan ohjattua tarpeeksi kauas rakennuksesta. Katolta valuvat vedet tulee saada useiden metrien päähän rakennuksesta, sillä muuten on vaarana se, että kosteus siirtyy maaperän kautta talon rakenteisiin. Koska yhden sateen aikana katolta voi tulla alas jopa tuhansia litroja vettä, on oleellista huolehtia, että näiden vesien purkupaikka on tarpeeksi kaukana omakotitalosta, kerrostalosta tai muusta rakennuksesta.
Omakotitalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (siis paritalon, rivitalon tai kerrostalon) tai jonkin muun kiinteistön vesikourujen puhdistuksella on muitakin syitä kuin kosteudenhallinta. Jos rännien tukkeutumista ei estetä eikä tukkeutuneita rännejä, vesikouruja tai alastuloputkia avata, ruostuvat rännit niin Kemiönsaaressa, Salossa, Raaseporissa, Hangossa, Paraisilla kuin Sauvossakin. Ruoste aiheuttaa kosmeettista haittaa (kuten tukossa olevista ränneistä valuva, rännit raidoittava likavesikin), mutta ei siinä kaikki. Ruoste voi ohentaa ja rei’ittää paksuimmankin teräksen, joten luvassa on sadevesijärjestelmän korjauksia.
Sadevesijärjestelmien puhdistusta tarvitaan myös ehkäisemään rännien jäätyminen ja siitä seuraavat vauriot ja vaaratilanteet. Jos rännien puhdistamiselle ei löydy aikaa tai korkean talon vesikourujen puhdistus jännittää, tilaa tämä kotitalousvähennyskelpoinen työ meiltä. Kaikki sadevesijärjestelmääkin koskevat työt voi rahoittaa kattotöiden rahoituksella, minkä tarjoamisesta vastaa luotettu yhteistyökumppanimme.
Rännien puhdistus Kemiönsaaressa – kesällä vaiko syksyllä?
Koska olikaan paras aika toteuttaa bitumikaton, peltikaton tai huopakaton rännien puhdistus Kemiönsaaressa – kannattiko tuohon urakkaan ryhtyä kesällä vaiko syksyllä? Itse asiassa, tuo työ tulisi tehdä kaksi kertaa vuodessa. Sen lisäksi, että talon räystäskourut tulisi tyhjentää lehdistä ja neulasista joka syksy, tulisi roskat poistaa seuraavan kerran heti keväällä (pian sen jälkeen, kun katolla ei enää ole lunta). Keväinen rännihuolto mahdollistaa omakotitalon, rivitalon tai vaikka paritalon sadevesijärjestelmän moitteettoman toiminnan koko kesän ajan: näin kaikki sadevedet saadaan ohjattua tarpeeksi kauas talosta, eikä räystäs vuoda rankkasateellakaan.
Syksyisen rännihuollon merkitys on helppo ymmärtää, kun miettii puista putoavien lehtien määrää. Ränneihin päätyvä roskakuorma ei ole ihan mitätön. Jos lehtiä ja muita roskia ei poisteta, voi ränni jäätyä umpeen jo alkutalvesta, ja silloin rännit sekä alastuloputket tulisi sulattaa kuumalla vesihöyryllä.
Sadevesijärjestelmien puhdistus Kemiönsaaressa – yksin vai yhdessä muiden kattotöiden kanssa?
Jos tarvitset useampia eri kattotöitä, pyydä könttätarjous niistä kaikista. Mekin saatamme kertoa kattosi muista huolto- tai korjaustarpeista, ja laatia urakkatarjouksen niiden kaikkien hoitamisesta samalla kertaa. Rännien puhdistuksenkin voi mainiosti yhdistää muihin kattotöihin Kemiönsaaressa – mainittakoon esimerkkeinä vaikka kattomaalaus, piipun pellitys, aluskatteen korjaus tai lumiesteiden korjaus. Suorastaan klassinen esimerkki on katon puhdistus. Katto ja rännit kannattaa puhdistaa yhtä aikaa, sillä roskien poisto katolta ohjaa suuren osan roskista ränneihin uhaten tukkia ne.
Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!
Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!
Näin meillä katon huolto etenee!