KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katto vuotaa Lahti – Kattovuotojen korjaukset sujuvat harjaantuneilta ammattilaisiltamme erinomaisesti

Jos autotallin, omakotitalon, kesämökin, taloyhtiön (paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa Lahdessa, on asiaan puututtava mahdollisimman nopeasti, sillä kattovuoto voi saada aikaan pahoja vahinkoja katon alla (vaikka kyse ei olisi muusta kuin vuotavasta kattoikkunasta tai vuotamaan ruvenneesta kattoluukusta). Katon korjaaminen vaatii myös asiantuntemusta, muuten kattokorjaus voi jäädä puolitiehen (eli katto saattaa edelleen vuotaa läpiviennistä, tai jostain toisesta kohdasta). Valitse siis kattovuodon korjaamiseen meidät kokeneet ja kouliintuneet ammattilaisemme, niin katto tulee kerralla kuntoon. Meiltä löytyvät parhaat ratkaisut silloin, jos katto vuotaa piipun juuresta, tai jos katon viemärintuuletusputki vuotaa. Teemme joka kerta ilmaisen kattotarkastuksen, minkä tarkoitus on varmistaa, ettei katto jää vuotamaan esimerkiksi antennin juuresta, tai ettei mikään jiiri ole niin kulunut, että katto voisi pian vuotaa sisätaitteesta. Tarvittaessa suosittelemme myös joitain kattohuoltoja, sillä oikeaan aikaan toteutettujen huoltojen avulla voidaan pienentää kattovuotojen todennäköisyyttä Lahdessa, Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Iitissä ja Orimattilassa.

Asiantuntijamme korjaavat jokaisen kattovuodon avaimet käteen -pakettina, eli huolehdimme puolestasi myös loppusiivouksesta ja kaikista muista operaation työvaiheista. Yhteistyökumppanillamme on tarjota rahoitus, jolla on helppoa maksaa esimerkiksi ilmanvaihtoputken kohdalta alkaneen kattovuodon tai vaikka myrskyvaurioiden aiheuttaman vesivuodon korjaus. Kotitalousvähennyskin on ulottuvillasi, jos tilaat meiltä kesämökin tai omakotitalon katon korjauksen.

Tässä konsteja, joilla huopakattoa, peltikattoa tai tiilikattoa voi estää vuotamasta Lahdessa

Asiantuntemuksella asennettu tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vuotaa epätodennäköisemmin kuin katto, mitä asennettaessa on tehty huolimattomuus- tai taitamattomuusvirheitä. Huomaa myös se, että kaikki läpiviennit kattoluukuista alipainetuulettimiin kannattaa asennuttaa kattoalan ammattilaisilla, sillä läpiviennistä voi helposti tulla katon tiiviyden pullonkaula Lahdessa.

Vaikka paritalon, kerrostalon tai esimerkiksi rintamamiestalon katto olisikin asennettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ei se takaa tiiviyttä tulevina vuosikymmeninä. Katto kuin katto kuluu erilaisten rasitusten alla. Katon kuntoa ja tiiviyttä uhkaavia rasituksia ovat muun muassa sammalet, kattolumen paino sekä ilmansaasteet. Jokaisen talon katon kunto kannattaakin tarkastaa säännöllisesti, mieluiten kaksi kertaa vuodessa – se on paras vinkkimme kattovuotojen ja katon vesivahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Kattotarkastus kannattaa tehdä yhtä aikaa katon puhdistamisen kanssa, sillä roskien poistoakin tarvitaan kaksi kertaa vuodessa. Tilaa katon kevät- ja syyspuhdistukset meiltä, niin saat kattotarkastuksen ilmaiseksi – ja tuon kattotarkastuksen perusteella saatat saada tarjouksen kattoläpivientien ennakoivasta korjauksesta tai vaikka jostain katon kuntoa kohentavasta huoltotoimenpiteestä.

Peltikaton kuntoa ja tiiviyttä voidaan vaalia muun muassa ruostevaurioita ehkäisevillä huoltomaalauksilla. Tiilikaton omistajallekin saatamme tarjota kattomaalausta, mutta tuo kattohuolto tehdään vain kerran per katto – tarjous saattaakin koskea sammaleidenpoistoa. Sammalet syövät myös huopakattoja altistaen ne vesivuodoille, joten huopakatollekin saatamme tarjota sammaleentuhokäsittelyä.

Kiinteistön kattovuodon korjaamiseen monta tapaa Lahdessa

Paikan päällä Lahdessa selviää, miten kiinteistön kattovuoto kannattaa korjata. Jos katon alla olevat rakenteet ovat kuivat, voi riittää rikkinäisten tiilien vaihto, saumojen tiivistys, kattoreikien paikkaus tai vaikka vuotavien ruuvinreikien kunnostaminen. Jos aluskatekin on päästänyt vedet lävitseen, on meidän (aluskatteen korjaamisen ohella) kunnostettava syntyneet kosteusvauriot. Märät kattorakenteet voitaneen kuivattaa, mutta lahot kohdat on uusittava. Myös märät eristeet on uusittava, jotta rakennukseen ei ilmaantuisi homeongelmia.

Jos katolla on jo ikää tai sen kunto on jostain muusta syystä erityisen huono, tarjoamme katon vaihtoa eli kattoremonttia. Kattosaneeraus on vaihtoehto – itse asiassa ainut sellainen – silloinkin, jos kyseessä on mineriittikatto. Terveydelle vaarallista asbestia sisältävien rakenteiden korjaaminen on kielletty, joten katto on purettava.

Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.