KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katto vuotaa Liljendal – Vuotava katto kuntoon ennen sisäkaton tummumista

Rakennuksen arvo laskee kaiken aikaa, jos autotallin, omakotitalon, kesämökin, taloyhtiön (paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa Liljendalissa. Koska vuotava kattoikkuna tai vuotava jiiri (eli katon sisätaite) saattaa paljastua vasta sisäkaton alkaessa tummua, kannattaa talon katto tarkastaa usein. Suosittelisimme, että kaikki pulpettikatot, aumakatot, tasakatot ja esimerkiksi harjakatot tarkastettaisiin kaksi kertaa vuodessa. Näin tiheiden kattotarkastusten avulla voidaan huomata ajoissa, että katto vuotaa piipun juuresta, tai että kattoluukku vuotaa.

Kattotarkastuksien avulla voidaan myös estää monet kattovuodot Liljendalissa, Lapinjärvellä, Myrskylässä ja Pernajassa, sillä kattotarkastus voi kertoa tavoista, joilla antennin juurta voi estää vuotamasta. Sopivat kiristykset tai tiivistykset voivat viedä mennessään uhan katon viemärintuuletusputken vuotamisesta, tai kattovuodon katon IV-putken kohdalta.

Aina ei ole kyse siitä, että katon läpivienti vuotaa tai uhkaa vuotaa. Kattovuoto tiilikatolla, peltikatolla tai huopakatolla voi johtua myös saumojen pettämisestä, katon reikiintymisestä tai vaikka sammaleiden tekemistä tuhoista. Olipa kattovuodon takana ruoste, lumi tai vaikka kova tuuli, saat kauttamme parhaat ammattilaiset katon korjaamiseen. Korjaamme myös katon alle mahdollisesti syntyneet kosteusvauriot, mikä voi tarkoittaa käytännössä vaikka lahon vaurioittamien puuosien vaihtamista.

Kattovuodon korjaamisesta voi hakea kotitalousvähennystä, kuten muistakin yksityisasiakkaille tekemistämme kattotöistä. Tämän kattourakoitsijan kautta voit saada kattourakallesi rahoituksenkin – asia, mikä nopeuttaa katon vaurioiden kunnostamiseen tarttumista.

Neljä syytä sille, miksi huopakatto, peltikatto tai tiilikatto voi vuotaa Liljendalissa

Tulemme yhteydenottosi jälkeen paikallistamaan kattovuodon ja laskemaan kilpailukykyisen hinnan katon ja mahdollisten kosteusvaurioiden korjaamiselle. Meitä katonkorjauksen ammattilaisia kiinnostaa myös se, miksi huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Liljendalissa. Kun tiedämme kattovuodon syyn, osaamme antaa vinkkejä ja työtarjouksia katon kunnon kohentamiseen ja uusien kattovuotojen ehkäisemiseen.

Yksi yleinen syy kattovuodolle on katon ja sen rakenteiden haurastumisessa. Aika koettelee kaikkia rakenteita, ja ajan hammas voi saada katon vuotamaan aiheuttamalla esimerkiksi läpivientien tiivisteiden haurastumista, tiilien huokoistumista ja halkeilemista tai peltikaton ruostumista. Kattohuolloilla voidaan hidastaa ulkokaton vanhenemista ja haurastumista, mutta ei tietenkään loputtomiin. Jossain vaiheessa katto on pakko uusia, jotta se pitäisi taas vettä.

Toinen tavallinen syy kattovuodolle on kattolumi, minkä paino voi rikkoa kattotiiliä tai saada katon vuotamaan jonkin läpiviennin kohdalta. Lumi voi rikkoa kattoa myös valuessaan pitkin lapetta.

Kolmas syy tiili- tai vaikka huopakattovuodoille löytyy myrskystä, mikä voi irrottaa katosta niin kattoturvatuotteita, kattopeltejä kuin kattotiiliäkin. Katon kunto kannattaakin tarkistaa jokaisen merkittävämmän rajuilman jälkeen.

Neljänneksi otamme esille asennusvirheet, joiden takia uusikin katto voi vuotaa Liljendalissa tai muualla Loviisassa. Asennusvirheiden välttämiseksi kannattaa luottaa kattoalan ammattilaisiin aina erilaisia asennuksia sisältäviä kattotöitä tarvitessaan.

Piipun juurenkin vuotamiselle kolme eri korjaustapaa Liljendalissa

Olipa kyse jiirivuodosta, piipunjuurivuodosta tai vaikka kattovuodosta harjapellin kohdalta, on kattovuodolle kolme erilaista korjaustapaa Liljendalissa. Ammattilaisemme aloittavat kattokorjauksen tarkastamalla katon. Tarjous ja työsuunnitelma annetaan vasta katon tarkastuksen päätteeksi.

Mitä pienemmät vahingot, sen parempi – kattovuodon korjaamiseksi saattaa tuolloin riittää vesikaton tiivistys. Vesikaton tiivistys Liljendalissa voisi tarkoittaa vaikka piipun juuren korjaamista.

Jos kosteus on jo päässyt omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon katon alapuolisiin osiin, on vesikaton tiivistykseen liitettävä aluskatteen korjaus, märkien eristeiden vaihto ja puurakenteiden kuivatus. Lahot puuosat on uusittava, sillä niitä ei saa kuivattua.

Kolmas tapa, mitä tarjoamme esimerkiksi erityisen vanhoille katoille, on kattoremontti. Katon uusiminen saattaa olla edullisempaa kuin luulet, joten kattosaneerausta ei kannata pelätä.

Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.