Vesikourujen puhdistus Liljendal – Pieni vaiva, suuri hyöty
Omakotitalojen, taloyhtiöiden (rivitalojen, paritalojen ja kerrostalojen), autotallien, kesämökkien ja muiden kiinteistöjen vesikourujen puhdistukset eivät vie paljoa aikaa – vaikka sadevesijärjestelmät tuleekin puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Rännien puhdistamisesta koituu siis suhteessa pieni vaiva kaikkeen siihen hyötyyn nähden, mitä tuolla kattotyöllä voidaan saavuttaa.
Jos kiire painaa päälle, helpota urakkaasi tilaamalla omakotitalon ja mökin tukkeutuneiden rännien, vesikourujen ja alastuloputkien avaus meiltä. Me palvelemme Liljendalissa, Lapinjärvellä, Myrskylässä ja Pernajassa myös korkeiden rakennusten vesikourujen puhdistusten tiimoilta, joten myös taloyhtiöt voivat jättää rännihuollot sun muut rännityöt meille.
Liljendalissa tekemämme kattotyöt voi rahoittaa partnerimme tarjoamalla rahoituksella, joten esimerkiksi vanhojen rännien uusimisen voi maksaa helposti ja joustavasti. Omakotitalon ja vapaa-ajan kiinteistön kattotöiden teettäjän kannattaa ottaa ilo irti kotitalousvähennyksestä – sitä voi hakea niin rännien puhdistamisesta kuin esimerkiksi vesikourujen korjaamisestakin.
Rännien puhdistaminen Liljendalissa – mitä, missä, milloin?
Kesämökin, omakotitalon tai vaikkapa kerrostalon vesikourut kannattaa puhdistaa kahdesti vuodessa, eli pitkän ja kylmän talven molemmin puolin. Meidän ammattilaisemme tekevät kaikkien kiinteistöjen sadevesijärjestelmien puhdistukset niin Liljendalissa kuin muuallakin Loviisassa.
Tärkeimmät syyt vesikourujen puhdistamiseen ja mahdollisesti tukkeutuneiden alastuloputkien avaamiseen löytyvät kosteusvaurioiden ehkäisemisestä. Jos talon vesikourut ovat täynnä roskia, voivat ne vuotaa, ja silloin vesi saattaa päästä kastelemaan talon perustukset. Kosteus voi nimittäin nousta maaperästä talon rakenteisiin, jos katolta valuvaa vettä ei saada ohjattua tarpeeksi kauas talon perustuksista.
Roskien tukkimat rännit ovat myös hyvin ruostealttiita. Ruoste ei ole vain kosmeettinen ongelma, sillä ruoste saattaa rikkoa vesikouruja monin tavoin. Vaurioita voi syntyä myös roskaisten rännien jäätyessä. Sekään ei ole pois suljettua, että jäätyneet rännit (tai ainakin niiden jääpuikot) putoaisivat alas katon reunalta.
Rännien puhdistus on avainasemassa niin kosteus-, jäätymis- kuin ruostevaurioidenkin ehkäisemisessä. Meidän tekemäämme rännihuoltoon kuuluu aina myös tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kuntotarkastus. Tuon kuntotarkastuksen aikana varmistamme niin sadevesijärjestelmän, kattotikkaiden ja muiden kattoturvatuotteiden, saumojen kuin katon muidenkin yksityiskohtien kunnon (ilmaiseksi!).
Tukkeutuneiden rännien ja alastuloputkien avaamisessa tarvitut välineet Liljendalissa
Jos sadevesijärjestelmä on mennyt tukkoon lehtien, neulasten ja muiden roskien takia, ei rännien ja vesikourujen avaamisessa ehkä tarvita muuta kuin taitavia käsiä, roskapusseja ja vesiletkua. Keräämme kaikki roskat roskapusseihin, ja lopuksi huuhtelemme sekä kuntotarkastamme sadevesijärjestelmän. Turvallisuussyistä työt kannattaa tehdä joko katolta käsin tai nosturiauton avustuksella – eikä turvavaljaita ja muita työturvallisuustuotteita kannata jättää kotiin.
Mikäli kyse onkin umpeen jäätyneistä kouruista ja syöksyputkista Liljendalissa, tulemme sulattamaan jään kuumalla vesihöyryllä. Emme rakenna katolle nuotiota, vaan otamme föliin modernin ja tehokkaan höyrytyslaitteemme. Kuuma vesihöyry saa muovisissa, teräksisissä tai alumiinisissa vesikouruissa olevan jään sulamaan todella nopeasti, eikä se uhkaa sen paremmin sadevesijärjestelmän kuin vesikatonkaan kuntoa.
Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!
Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!
Näin meillä katon huolto etenee!