Katto vuotaa Mäntsälä – Vesivuoto voi johtaa jopa yläpohjan homevaurioon
Koska piipun juuresta vuotava katto tai muu vesivuoto voi johtaa jopa yläpohjan homevaurioon, on vuotavat katot korjattava nopealla tahdilla. Jos kattoikkuna vuotaa pidempään, voi syntyä katon vesivahinko, mikä näkyisi muun muassa katon puurakenteiden tummumisena ja lahoamisena. Vuotava kattoluukku, jokin muu kattoläpivientivuoto tai esimerkiksi saumavuoto voi kastella myös yläpohjan eristeet. Ei tarvita kuin noin viikko, niin märissä eristeissä voi jo kasvaa hometta. Yläpohjassa kasvava home voi vaikuttaa siihen, millainen rakennuksen sisäilman laatu on.
Ota siis yhteyttä, jos autotallin, omakotitalon, kesämökin, taloyhtiön (paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa Mäntsälässä. Me korjaamme nopeasti katon, mikä vuotaa antennin juuresta – tai katon, minkä viemärintuuletusputki vuotaa. Suhtaudumme asiaankuuluvalla vakavuudella myös vuotaviin katon ilmanvaihtoputkiin, tullen korjaamaan ne mahdollisimman pian. Jos kattovuoto on jo aiheuttanut kosteusvaurioita katon alle, korjaamme katon kuntoon niiltäkin osin. Avaimet käteen -pakettina tehtävän kattokorjauksen Mäntsälässä, Kärkölässä, Orimattilassa, Pukkilassa, Askolassa, Pornaisissa, Sipoossa, Järvenpäässä, Tuusulassa, Hyvinkäällä ja Hausjärvellä voi maksaa kauttamme saatavalla rahoituksella. Olipa kyse vuotavan jiirin (eli katon sisätaitteen) tiivistämisestä tai jonkin toisenlaisen omakotitalon tai kesämökin kattovuodon korjaamisesta, muista hakea siitä kotitalousvähennystä.
Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa – kolme tilannetta, jolloin tarvitset kattoremonttia
Jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Mäntsälässä, voi olla aika toteuttaa kattoremontti. Meillä ei ole tapana tarjota katon uusimista suoten päiten, onhan kattosaneeraus katon osittaista korjausta hintavampi homma. Jos mikään muu ei auta, tarjoamme katon vaihtoa – ja tietenkin mitä kilpailukykyisimmällä hinnalla!
Ensimmäinen kolmesta tilanteesta, jolloin tarvitset kattoremonttia, on oikein vanhalla katolla alkanut kattovuoto. Jos kattoa ei ole huollettu säännöllisesti, nopeutuu sen vanheneminen, joten joskus katto on vaihtokunnossa jo ennen teoreettisen käyttöikänsä päättymistä. Siinä tapauksessa, että katto on kauttaaltaan huonokuntoinen ja haurastunut, olisi kattovuodon korjaaminen parhaimmillaankin tekohengityksen antamista (ja huonoimmillaan hukkaan heitettyä rahaa).
Toinen tilanne on se, jos kattovuoto on jatkunut pitkään, ja katon alapuoliset kosteusvauriot ovat laajalle levinneitä. Kosteus voi levitä aina sisäseiniin ja lattiarakenteeseen saakka. Ääritapauksissa koko talo pitää purkaa, mutta usein katon vesivahingosta selvitään pienimuotoisemmin.
Kolmas tilanne, jolloin tarjoamme katon vaihtoa, on varttikaton kattovuoto. Asbestikattoja ei saa enää korjata, joten ne on purettava ja korjattava jollain turvallisemmalla katolla heti, kun niihin ilmaantuu jotain vikaa.
Näin huomaat ajoissa, että kattoikkuna vuotaa Mäntsälässä
Saatat miettiä, miten on mahdollista huomata tarpeeksi ajoissa, että kattoikkuna vuotaa Mäntsälässä (tai että katto vuotaa jonkin muun läpiviennin tai esimerkiksi jiirin kohdalta). Meillä on tähän pätevä neuvo. Paras tapa pysyä kartalla omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai esimerkiksi saunamökin katon kunnosta on tarkastaa se kaksi kertaa vuodessa. Kattotarkastuksen saa meiltä kaupan päälle kaikkien kattohuoltojen ja muiden kattotöiden yhteydessä, joten katon kuntotarkastukset eivät vaikuta katon kokonaiskustannuksiin.
Kattotarkastuksen aikana panemme merkille läpiviennit ja ruuvit, joiden tiivisteet ovat turhan kuluneet. Huomaamme myös irvistävät saumat, rikki menneet tiilet, ruostevauriot ja irtoamassa olevat kattovarusteet sun muut asiat, joiden takia katto voisi alkaa vuotaa.
Katon tarkastuksen jälkeen annamme tarjouksen niistä kattokorjauksista (esimerkiksi irvistävien saumojen tiivistämisestä tai ruosteisimpien kattopeltien uusimisesta), joilla kattovuotoja voidaan ehkäistä. Tarvittaessa tarjoamme myös kattohuoltoja, joilla tasakatto tai esimerkiksi aumakatto saadaan kestämään paremmin.
Etenkin tasakaton kuntotarkastaminen vaatii erityisosaamista, onhan kattovuodot huomattava katetta tarkkailemalla. Yläpohjan kuntotarkastaminen vaatii rakenteiden avaamista, mitä ei niin vain tehdä.
Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.
Näin meillä katon korjaus etenee!
Tiilikaton huolto ja kattoremontit ammattimiesten voimin
Missä kunnossa tiilikattosi on Mäntsälässä? Vihertääkö tiilet tai onko rappeutumista huomattavissa? Ehjä katto on kotisi kannalta elintärkeä. Pienikin vuoto voi aiheuttaa suuria kustannuksia katellessaan katon alapuolisia rakenteita. Ensisijaista on ennaltaehkäistä vahinkoja säännöllisillä tarkastuksilla. Tarkastuksia suositellaan tehtäväksi talven jälkeen kun lumimassat ovat sulaneet, ja syksyisin ennen kuin pakkasukko aloittaa taas konserttinsa. Kun katolta löytyy ongelma, saat meiltä nopean avun ystävällisellä avaimet käteen -palvelulla. Ammattilaisemme huoltavat, korjaavat ja remontoivat tiilikattosi uuteen kukoistukseen. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!
Peltikatot kuntoon koko Mäntsälän alueella
Peltikatto on kestävä kattomateriaali, mutta Suomen rankka ilmasto on omiaan haastamaan jopa peltikaton kunnon. Painava lumi ja lumen putoaminen katolta voi aiheuttaa peltien vääntymistä ja saumojen rikkoutumista. Kun katto vaurioituu ovat hyvät neuvot tarpeen. Ota meihin yhteyttä, niin me tulemme nopeasti paikalle korjaamaan ja huoltamaan kattosi. Teemme kaikki kattotyöt täydellisenä avaimet käteen -pakettina ja voit keskittyä nauttimaan oman kodin lämmöstä ja hyväkuntoisesta katostasi. Kannattaa muistaa, että säännölliset kattotarkastukset ovat avain pitkäikäiseen kattoon ja piilevien ongelmien ehkäisemiseen. Kun kattosi pidetään kunnossa ja katon kuntoa seurataan, vältyt ikäviltä ja mahdollisesti kalliilta yllätyksiltä, joissa esimerkiksi vesi on päässyt valumaan välikattoon. Ota yhteyttä, me kattoammattilaiset olemme aina valmiita kiipeämään katollesi!
Repeileekö tai vuotaako huopakattosi? Kutsu meidät paikalle!
Kun huopakattosi vetelee viimeisiään tai jos se kaipaa vain pientä huoltoa, ota ensimmäisenä meihin yhteyttä! Meiltä saat huopakaton korjaukset, huollot ja remontit laadukkaasti toteuttaen. Paikkaamme pienet ja isot reiät sekä tarvittaessa remontoimme koko katon. Jos katoltasi löytyy ylimääräistä kasvustoa, tulemme pesemään ja käsittelemme suoja-aineella. Jos haluat tietää yleisesti kattosi kunnosta, onnistuu sekin. Meiltä saat myös kevät ja syyshuollot palvelupakettina, jolloin voit olla varma että katto pitää talven tuiskussa ja kesän myrskyissä. Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää!
Tee katollesi palvelus ja kutsu meidät kattotöihin!