Lumenpudotus Mäntyharju – Meidän lumenpudottajamme parhaita ammattilaisia kaikkiin kattolumitöihin
Kattolumityöt voivat mennä ikävällä tavalla pieleen, jos lumenpudottajat ovat ensikertalaisia, tai he tekevät lumenpudotuksen korkealta katolta ilman asianmukaista varovaisuutta ja työturvallisuustuotteiden käyttöä. Edes tasakaton lumenpudotuksiin ei kannata suhtautua yliolkaisesti. Jotta lumenpudotus tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta onnistuisi ilman henkilövahinkoja tai katon vaurioitumista, tilaa kattolumityöt Mäntyharjulla meiltä. Me olemme nappivalinta niin omakotitalojen, taloyhtiöiden (paritalojen, rivitalojen tai kerrostalojen), autotallien, kesämökkien kuin kaikkien muidenkin kiinteistöjen kattojen lumenpudotuksiin.
Turvallisuus on meille ykkösasia. Turvallisuutta vaalitaan muun muassa huolellisella etukäteissuunnittelulla ja laadukkailla työturvallisuustuotteilla. Tarvittaessa teemme lumenpudotuksen nosturiautolla, joten esimerkiksi kerrostalojenkin kattolumien pudotukset etenevät tuossa tuokiossa.
Lumenpudottajamme tietävät, miten lumimassat pudotetaan katolta niin, ettei katto vaurioidu alkaen vuotaa esimerkiksi jiirin (eli katon sisätaitteen kohdalta). Kun vielä ottaa huomioon reippaan etenemistahdin ja kilpailukykyisen hinnoittelun, voidaan olla yhtä mieltä siitä, että lumenpudotukset kannattaa tilata meiltä niin Mäntyharjulla, Heinolassa, Hirvensalmella, Kouvolassa, Mikkelissä, Pertunmaalla kuin Savitaipaleellakin.
Jos katolla on jäätä, ei rakennuksen vieressä ole turvallista liikkua. Jää voi johtaa myös katon saumojen vaurioitumiseen ja vuotamiseen, joten tilaa meiltä myös jäänsulatus katolta – ja ränneistä. Sulatamme myös rännit vesihöyryllä, mikä on näppärä ja ekologinen tapa päästä eroon jäästä.
Koska toteutamme kaikki kattotyöt laidasta laitaan, voit tilata meiltä myös lumiesteiden asennuksen, huollon ja korjauksen. Yksityisasiakkaalla on mahdollisuus hakea kattotöistämme kotitalousvähennystä, ja kattolumityöt (tai vaikka uudet lumiesteet asennettuina) voi maksaa verkkosivujemme kautta haettavalla rahoituksella.
Huopakaton, peltikaton ja tiilikaton lumenpudotuksen syyt Mäntyharjulla
Joka talvi lumia ei tarvitse pudottaa katolta, mutta kun kattolumitöitä tarvitaan, on niiden tekemisellä yleensä kiire. Lumimassoja on vähennettävä katolta Mäntyharjulla, jos lumen paino on saanut uhkaavat mittasuhteet, tai jos lumet saattavat pudota katolta vaarallisella tavalla.
Pakkaslumi ei ole kovinkaan painavaa, mutta suojalumi on vettynyttä ja tiivistynyttä. Suojalumen paino voi olla monta sataa kiloa kuutiolta, joten katto ja sen rakenteet voivat vaurioitua peruuttamattomalla tavalla. Katto voi painua tai alkaa vuotaa, jos lunta ei pudoteta. Myös epätasaisesti jakaantuneet lumimassat kannattaa pudotuttaa tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta.
Toinen syy kattolumitöille on riski katolta itsekseen putoavasta lumesta, mikä saattaa vaurioittaa kattoa, rikkoa maan pinnalla olevaa omaisuutta tai vahingoittaa talon lähellä liikkuvia ihmisiä. Joskus lumi voi pudota katolta lumiesteistä huolimatta, joten katon lumitilannetta on syytä seurata, vaikka katolle olisi aikoinaan asennettu lumiesteet lumimassojen liikkeitä hillitsemään. Lumiesteiden kiinnikkeet ovat voineet löystyä, eikä niistä silloin ole pidättelemään suuria lumimassoja. Joinain talvina kaltevalla katolla voi olla niin paljon lunta, että se vääntää tai irrottaa hyväkuntoisetkin lumiesteet, joten on hyvä olla tarkkana. Me tulemme toteuttamaan turvallisesti ja nopeasti etenevät kattolumityöt heti, kun niitä tarvitaan.
Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.
Näin meillä katon huolto etenee!