Lumenpudotus Mynämäki – Lumen putoamista katolta joskus avitettava
Monina talvina kattolumitöitä ei tarvita lainkaan Mynämäellä. Lunta on katolla sen verran vähän, ettei sen paino rasita liikaa kattorakenteita. Taloyhtiön tai talon omistajan ei tuolloin tarvitse olla huolissaan katon painumisesta notkolle tai läpivientivuodoista.
Toinen syy omakotitalon, taloyhtiön (siis paritalon, rivitalon tai kerrostalon), autotallin, kesämökin tai jonkin muun kiinteistön katon lumenpudotukselle olisi vaaratilanteiden ehkäiseminen. Jos kattolumet meinaavat pudota katolta väärään aikaan ja väärään paikkaan, voi syntyä isojakin vahinkoja. Hallittu lumenpudotus tiilikatolta, peltikatolta tai huopakatolta ehkäisee tällaiset vahingot, joten ole yhteydessä lumenpudottajiimme mieluummin liian aikaisin, kuin liian myöhään.
Lumen vauhdikasta alastuloa voi ehkäistä myös lumiesteillä. Lumiesteet kuuluu asentaa niin omakotitalojen, rivitalojen, kerrostalojen kuin muidenkin rakennusten katoille, jos kattokaltevuus on 1:8 tai enemmän. Me palvelemme Mynämäellä, Aurassa, Eurassa, Laitilassa, Maskussa, Naantalissa, Nousiaisissa, Pöytyällä, Ruskossa, Taivassalossa, Turussa ja Vehmaalla myös lumiesteiden asentamisen, huoltamisen ja korjaamisen tiimoilta.
Jos nyt on sellainen talvi, että lumenpudotus on tehtävä korkealta katolta, soita tai laita verkkoviestiä. Korkeiden ja kaltevien kattojen kattolumitöiden lisäksi teemme myös tasakattojen lumenpudotukset. Mitä korkeampi katto, sitä todennäköisemmin lumenpudotus tehdään nosturiautolla, mutta emme suhtaudu välinpitämättömästi matalien ja loivien kattojenkaan kattolumitöihin. Käytämme turvavaljaita ja muita työturvallisuustuotteita myös tasakatoilla, ja liikkeemme ovat aina yhtä tarkat sekä täsmälliset. Huolellisuus ja kokeneisuus saavat aikaan sen, että toteutamme kaikki lumenpudotusurakat kattoa tai sen yksityiskohtia rikkomatta.
Lumenpudottajiemme töistä voi hakea kotitalousvähennystä, ja kaikki kattourakat katon pesusta katon ja rännien jääsulatukseen sekä aina kattoremonttiin asti voi maksaa kauttamme haettavalla rahoituksella.
Kattolumitöiden lisäksi voimme toteuttaa Mynämäellä myös jään poiston katolta
Vaikka tiilikatot, peltikatot ja huopakatot ovatkin erittäin hyvin erilaisia rasituksia kestäviä, kannattaa turhat rasitukset poistaa kattoa kuormittamasta. Katon huoltaminen on kustannustehokkaampaa kuin pelkästään jo syntyneisiin vaurioihin reagoiminen.
Kattolumityöt ja jään poistot ovat proaktiivisia kattotöitä, joilla voidaan välttää sekä katon vaurioituminen että monet henkilö- ja omaisuusvahingot. Jään poisto katolta voi tarkoittaa pituudessaan, painavuudessaan ja terävyydessään vaarallisten jääpuikkojen poistamista. Jään poisto Mynämäellä voi tarkoittaa myös rännien sulattamista vesihöyryllä. Sekä rännit että katto kannattaa sulattaa vesihöyryllä, sillä kuuma vesihöyry on katon ja ympäristön kannalta turvallinen tapa hankkiutua eroon jääkertymistä.
Jos katon reunalla on joka talvi jäätä, voi olla tarve toteuttaa katon lisälämmöneristys. Kattojää on vaarallista alas pudotessaan, mutta se voi johtaa myös saumavuotoon. Kattojää voi nimittäin estää sulamisvesien poistumisen talon katolta, ja katto voi reagoida tähän alkamalla vuotaa saumoistaan. Rännien jäätukokset voivat kertoa syksyllä poistamatta jääneistä roskista, mutta myös joistain korjausta odottavista ongelmista – käytyämme paikan päällä tiedämme, mistä on kyse. Meidän kattopalvelultamme kuulet ratkaisut hankaliinkin pulmiin Mynämäellä ja sen lähimaastossa!
Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.
Näin meillä katon huolto etenee!