Vesikourujen puhdistus Oripää – Vuotavasta räystäästä harmia pitkässä juoksussa
Omakotitalon, taloyhtiön (kerrostalon, paritalon tai rivitalon), autotallin, kesämökin tai jonkin muun kiinteistön vesikourujen puhdistus on hyvä hoitaa kaksi kertaa joka vuosi. Emme suosittele puolivuosittaisia rännien puhdistuksia Oripäässä vain siksi, että pysyisimme leivän syrjässä kiinni myös välikausina. Sadevesijärjestelmien puhdistaminen palvelee koko rakennustasi, sillä toimivat rännit ohjaavat sade- ja sulamisvedet riittävän kauas rakennuksesta. Jos kaikki katolta alas lankeavat vedet päätyisivät suoraan talon viereen, voisi maa kastua niin, että kosteus kohoaisi sokkeliin ja muihin rakenteisiin. Vuotava räystäs aiheuttaa harmia pitkässä juoksussa, joten tilaa tukkeutuneiden rännien eli vesikourujen sekä alastuloputkien avaus meiltä. Palvelemme paitsi Oripäässä, myös Loimaalla, Pöytyällä ja Säkylässä, tehden myös korkeiden rakennusten vesikourujen puhdistukset.
Jos rännit vuotavat sen takia, että ne on väärin mitoitettu tai että niissä on joitain vaurioita, puutumme asiaan sen vaatimalla tavalla. Rännien korjauksen tai uusimisen voi maksaa kauttamme saatavalla rahoituksella, kuten kaikki muutkin tekemämme kattohuollot. Yksityisasiakkaiden kannattaa huomata se, että tekemistämme kattotöistä voi hakea kotitalousvähennystä – tämän edun merkitystä ei kannata vähätellä!
Pikaopas: näin rännit puhdistetaan Oripäässä
Rännien puhdistaminen ei ole kovin vaikeaa, mutta vaarallista se voi olla. Siksi rännien puhdistaminen kannattaa tehdä katolta käsin, eikä räystästä vasten nojaavien tikkaiden varassa. Katolle ei pitäisi olla mitään asiaa ilman turvavaljaita ja -köysiä. Helpoin ja turvallisin tapa hoitaa peltikaton, tiilikaton tai huopakaton rännien puhdistus Oripäässä on tilata työ meiltä. Tulemme paikan päälle asianmukaisesti varustautuneina, ja keräämme kaikki roskat suoraan pusseihin. Vesikourujen pohjalle jäävän möskän voimme huuhdella alas vesiletkulla.
Muistamme aina suosittaa myös omakotitalon, kerrostalon, paritalon tai esimerkiksi piharakennuksen sadevesijärjestelmän kuntotarkastuksen. Tuon kuntotarkastuksen aikana panemme merkille mahdolliset ruostevauriot ja jään aiheuttamat ongelmat, kuten tätä nykyä väärään suuntaan antavat kaadot.
Rännit ja alastuloputket ovat paremmassa suojassa jään ja ruosteen aiheuttamilta vaurioilta, kun ne puhdistetaan kaksi kertaa vuodessa. Joka kevät ja syksy uusittu roskien poisto ehkäisee myös roskatukokset, mitkä voisivat johtaa talon rakenteiden kastumiseen ja vaurioitumiseen Oripäässä.
Neljä syytä rännien puhdistuttamiselle Oripäässä – kosteus, ruoste, jää, kaupanpäällinen
Sadevesikourujen puhdistus Oripäässä on tarpeen siksi, ettei kosteus uhkaisi päästä talon rakenteisiin. Kevät- ja syyshuoltojen yhteydessä toteutettu roskien poisto ränneistä pitää yllä rännien hyvää kuntoa. Ruosteesta ja jäätymisvaurioista ei tarvitse kantaa huolta, jos vesikourut ja alastuloputket vetävät iloisesti. Sadevesijärjestelmien puhdistukset kannattaa teettää paitsi ajansäästön ja turvallisuuden takia, myös siksi, että kaupanpäällisemme on enemmän kuin mukava. Jokaisen kattotyön yhteydessä tarjoamamme kaupanpäällinen on koko katon kunnon tarkastus. Kattotarkastuksen ansiosta mikään huolto- tai korjaustarve ei jää huomaamatta, joten kattosi tulevaisuus on turvattu. Kattoreikien paikkaaminen heti tuoreeltaan tulee halvemmaksikin kuin kattovuodon korjaus.
Vesikourujen puhdistuksen lisäksi saat meiltä ripeät tekijät kattolumien poistoon ja muihin kattohuoltoihin. Kattoeksperttimme taitavat myös kattokorjaukset. Korjaamme aluskatteet, paikkaamme kattovuodot ja tarvittaessa remontoimme koko katon avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta tai muusta kattotyöstä!
Puhdistamme vesikourut tehokkaasti ja turvallisesti. Meiltä löytyy osaaminen sekä välineet myös vaativien kohteiden huoltotöihin. Pyydä tarjous!
Näin meillä katon huolto etenee!