KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Huopakattoremontti Lappi

Huopakattoremontti Lappi – Pidämme bitumikattosaneerauksen kaikki langat käsissämme koko urakan ajan! Kyseessä on aina avaimet käteen -periaatteella tehtävä urakka, mikä tarkoittaa sitä, että urakka alkaa alkutarkastuksella, työsuunnitelman laatimisella, työskentelyalueen suojaamisella ja materiaalien hankkimisella. Huopakattoremonttisi Lapissa päättyy lopputarkastukseen ja -siivoukseen. Hintaan kuuluu myös jätteiden toimittaminen jäteasemalle, mistä ne päätyvät esimerkiksi uuden asfaltin raaka-aineeksi.

Alku- ja lopputarkastuksen välissä olemme voineet esimerkiksi kunnostaa raakaponttilaudoituksen, vaihtaa kastuneet eristeet ja sisäkattomateriaalit, asentaa räystästippapeltilistoitukset, pellittää savupiipun, mitoittaa kattoturvatuotteet ja toteuttaa läpivientien ylösnostot. Huopakattoremonttiisi Lapissa ei voi liittyä mitään sellaista, mitä emme osaisi toteuttaa.

Huopakattoremontit onnistuvat myös saarikohteissa, sillä kalustoamme voi kiitellä monipuolisuudesta. Koska aluettamme on koko Lappi, voit tilata kermikattoremontin sellaisille paikkakunnille kuin Enontekiö, Inari, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Tornio, Utsjoki ja Ylitornio. Alueeltamme löytyvät myös entiset kunnat Alatornio, Karunki, Kemijärven maalaiskunta ja Rovaniemen maalaiskunta.

Teemme huopakattoremonttisi Lapissa kilpailukykyisellä ja kotitalousvähennyskelpoisella hinnalla. Huomaathan myös yhteistyökumppanimme tarjoaman rahoituksen.

Huopakattoremonttien lisäksi saat meiltä huippuammattilaisten toteuttamina huopakattojen korjaukset Lappajärvellä. Meiltä löytyy laaja osaaminen myös pelti- ja tiilikattojen kattoremontteihin sekä muihin kattotöihin, kuten kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaukseen ja uusimiseen. Katon korjaus on erikoisalaamme, paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet. Huollamme katot ja puhdistamme vesikourut sekä talvella poistamme tehokkaasti lumet katoltasi Lappajärven alueella.

Pyydä tarjous huopakattoremontista!

Huopakatto- ja palahuopakattoremontit ovat lähellä sydäntämme. Toteutamme kattoremontit ammattiylpeydellä ja takuulla laatutyönä. Ota yhteyttä!

Näin meillä kattotyö etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.

Palahuopakattoremontti Lappi – Emme jätä kastuneita aluslautoja tai villoja muhimaan uuden laattakaton alle

Palahuopakattoremontti Lappi – Laattakattoremontti sisältää aina kaiken tarvittavan! Yksinkertaisimmillaan bitumipaanukaton vaihto tarkoittaa vanhan vesikatteen purkamista ja uusimista. Jos huopakattoremontti aloitetaan hyvissä ajoin (eli ennen kattovuotoja ja katon yleiskunnon heikkenemistä), katon alla olevia rakenteita ei tarvinne kunnostaa. Tällaisessa tilanteessa voimme toteuttaa palahuopakattoremonttisi Lapissa oikein erityisen nopeasti ja edullisesti.

Mikäli autotallin, omakotitalon, mökin tai vaikkapa saunarakennuksen laattakatto on huonossa kunnossa, teemme kaikkemme tilanteen korjaamiseksi. Se voi tarkoittaa kattoristikoiden kunnostamista, otsalautojen ja aluslautojen uusimista tai vaikkapa eristetilan tuuletuksen tehostamista. Kattovuodon jälkeen voidaan tarvita myös kastuneiden eristeiden uusimista. Kastuneita villaeristeitä (tai kastuneita aluslautoja) ei näet kannattaa jättää muhimaan huopakerroksien alle.

Tilaa huopakattoremontti meiltä, niin laitamme kaiken kuntoon! Meiltä tilattu palahuopakattoremontti Lapissa johtaa kerrassaan erinomaiseen lopputulokseen. Uusimamme katon alla on mukava asua niin keväällä, kesällä, syksyllä kuin talvellakin. Koska oikein asennettu katto on todella kestävä, kestää pitkään ennen kuin tarvitset uutta palahuopakattoremonttia Lapissa.

Huopakaton uusiminen Lappi – Tarjoamme luotettavaa palvelua

Huopakaton uusiminen Lappi – Tältä kattoremonttipalvelulta saat luotettavaa palvelua! Yksi syy tilata huopakattoremontti on kattovuotojen ehkäiseminen. Mitä vanhempi huopakatto, sitä helpommin se voi alkaa vuotaa, joten bitumikaton uusimista ei kannata lykätä liikaa. Ota yhteyttä, niin aloitamme huopakaton uusiminen Lapissa mahdollisimman pian. Urakka voidaan aloittaa heti, kun maassa ei ole enää lunta. Työt sujuvat myös kesällä tai syksyllä.

Huopakaton uusimisella Lapissa on erityisen kova kiire, jos katto on jo alkanut vuotaa. Kiirettä on pidettävä silloinkin, jos kattolumen paino tai kova tuuli on rikkonut kattoa. Kova tuuli voi repiä kattohuopia (etenkin, jos loivalla katolla ei ole käytetty ruuvialuslevykiinnikkeitä tai jos sammaleet ovat raottaneet kattohuopien saumoja). Se voi myös irrottaa koko katon tai kaataa sen päälle puun. Luota ammattilaisiimme silloinkin, kun tilanne vaikuttaa pahalta, sillä meidän eksperttimme löytävät oikeat ratkaisut tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Palahuopakaton uusiminen Lappi – Ammattilaisemme eivät kavahda haasteita

Palahuopakaton uusiminen Lappi – Kattotiimimme jäsenet eivät kavahda haasteita! Asentajamme, peltiseppämme ja kirvesmiehemme ovat pesunkestäviä ammattilaisia, joihin voi luottaa kaikenlaisissa tilanteissa. Otahan yhteyttä ja pyydä tarjous rantasaunan, kesämökin, omakotitalon, grillikatoksen tai vaikkapa autotallin palahuopakaton uusimisesta Lapissa!

Palahuopakaton uusiminen Lapissa sisältää useita haasteellisia työvaiheita, vaikka kattokokonaisuus olisikin suhteellisen hyvässä kunnossa, eikä laajamittaisille kunnostustoimenpiteille siksi olisi tarvetta. Jos jokin menee pieleen, huopakattoremontti ei onnistu odotetusti. Asennus- tai mitoitusvirheet voivat aiheuttaa ikävyyksiä. Virheistä ei kuitenkaan ole vaaraa, kun asialla ovat meidän huippuosaajamme. Voit tilata kattokonkareiltamme myös sellaisen huopakattoremontin, mikä pitää sisällään kattotuolivaurioiden kunnostamisen tai vaikkapa kastuneiden sisäkattomateriaalien uusimisen.

Rakennuksen korkeus ei ole este, sillä tarvittaessa hyödynnämme henkilönostinta. Palahuopakaton uusiminen Lapissa onnistuu myös sähköttömissä kohteissa. Olemme valmiina uusimaan aluspohjarullahuopakatteesi, huopalaattasi ja kattotuotteesi myös keskusta-alueilla.

Ota yhteyttä silloinkin, kun laattakatto pitää uusia vain osittain. Tiedämme sen, että asennusladonnasta johtuen meidän pitää uusia vähintään yksi kattolape kerrallaan.

Huopakaton asennus Lappi – Osaamme toteuttaa oikein myös sadevesikourujen kaadot

Huopakaton asennus Lappi – Täsmälliset asentajamme osaavat toimia oikein kattotyypistä riippumatta! Varmista erinomainen lopputulos ja tilaa mökin, piharakennuksen tai omakotitalon huopakaton asennus Lappiin tästä osoitteesta. Kyse voi olla huopakattoremontista tai järjestyksessä ensimmäisen bitumikaton asentamisesta.

Kattokulma määrittelee sen, mitä kattohuopaa voimme käyttää. Pintarullahuopa on ainoa, mitä voidaan käyttää kaikissa kohteissa. Kattotyyppi ja kattokulma vaikuttavat vain siihen, kuinka huopakaton asennus Lapissa tehdään – sekä siihen, miten uusi huopakatto varustellaan.

Jos kyseessä ei ole tasakattoinen rakennus, huopakattoremontti tai täysin uuden huopakaton asennus Lapissa sisältää vesikourujen ja alastuloputkien asennuksen. Sadevesijärjestelmä on tärkeä osa rakennusta, joten se on mitoitettava ja asennettava huolella.

Katon suurin lape määrää asennettavien sadevesikourujen ja syöksytorvien halkaisijamitat. Panostamme myös vesikourujen kaatoihin, sillä kaadon määrä on ratkaisevan tärkeä asia sade- ja sulamisvesien virtauksen kannalta. Jos kaato on liian pieni, kourun pohjalle jää vettä ja irtoroskia. Tällainen aiheuttaa ruostumista ja jäätymistä. Osaamme asentaa myös tasakattojen kattokaivot.

Huopakattosaneeraus Lappi – Kaikki mitä huopakaton saneerauksesta pitää tietää

Huopakattosaneeraus Lappi – Tiedämme kaiken, mitä huopakaton saneerauksesta pitää tietää! Luota ammattilaisiimme ja tilaa asuinrakennuksen, vapaa-ajan rakennuksen tai ulkorakennuksen huopakattoremontti tästä osoitteesta. Huolehdimme siitä, että huopakattosaneerauksesi Lapissa etenee parhaalla hinta-laatusuhteella. Laatu näkyy niin asennustöissä kuin käytettävissä materiaaleissakin.

Sinun ei välttämättä tarvitse tietää mitään siitä, mitä huopakattoremontin aikana tehdään, koska teemme huopakattosaneeraukset Lapissa avaimet käteen -periaatteella. Toki kerromme sinulle, mitä aiomme tehdä, vaikkei sinun tarvitsekaan osallistua yhteenkään työvaiheeseen.

Voit luottaa siihen, ettei tietotaitomme lopu kesken, ja että osaamme kiinnittää huomiota juuri oikeisiin asioihin. Jokainen huopakattosaneeraus Lapissa on erilainen, mutta ajattelimme nostaa esiin joitain esimerkkejä asioista, joihin ammattilaistemme on kiinnitettävä huomiota työmaalla.

Varmistamme esimerkiksi sen, ettei aluslaudoituksessa ole aukkoja, ja että mahdollinen katelevytys on riittävän paksu. Tarvittaessa lisäämme yläpohjan eristeiden määrää. Huopakaton saneeraus voi sisältää myös lahon vaurioittamien otsalautojen uusimisen – näin estetään lahovaurioiden leviäminen. Asennamme myös kattoturvatuotteet, joilla huolehditaan esimerkiksi nuohoojan työturvallisuudesta.