KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Katto vuotaa Kangasala – Pienikin kattovuoto voi aiheuttaa ongelmia

Kattovuodon ei tarvitse olla suuri, jotta se voisi aiheuttaa ongelmia Kangasalla. Jotta katto saataisiin pidettyä mahdollisimman hyvässä kunnossa, kannattaa katon kuntoa seurata jatkuvasti siltä varalta, että omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa (tai edes meinaa vuotaa). Esimerkiksi myrskyn tekemät tuhot voivat saada aikaan sen, että katto vuotaa vaikkapa viemärintuuletusputken kohdalta. Katto kannattaakin tarkastaa jokaisen isomman rajuilman jälkeen siltä varalta, että kattotiiliä on irronnut tai mennyt rikki, tai että jokin kattotarvike on joko irronnut tai irtoamaisillaan.

Sen lisäksi, että katto tarkastetaan rajuilman jälkeen, kannattaa se tarkastaa myös keväisin ja syksyisin. Kevättarkastus voi kertoa katon vuotavan piipun juuresta, tai ehkä kattoikkuna vuotaa katolla olleen painavan lumikuorman takia. Kattoluukkukin voi vuotaa talven jälkeen, eikä sekään olisi suuri ihme, jos katto vuotaisi jiirin, eli katon sisätaitteen, kohdalta.

Syystarkastus kertoo, vuotaako katto antennin juuresta tai jonkin muun kattoläpiviennin kohdalta. Vuotavat tai vuotaa meinaavat kattoläpiviennit kannattaa kunnostaa ennen talvea, jotta katto olisi mahdollisimman tiivis myös tulevana talvena. Syys- ja kevättarkastus kertovat myös kaikista kattohuolloista, joita voidaan tehdä kattovuotojen ehkäisemiseksi.

Olipa kyse kattovuodosta katon ilmanvaihtoputken kohdalta tai vaikka ruostevaurioiden aiheuttamasta kattovuodosta, ota yhteyttä meihin Kangasalla, Kuhmoisissa, Lempäälässä, Orivedellä, Padasjoella, Pälkäneellä, Tampereella ja Valkeakoskella, ja jätä katon tiivistys meidän kontollemme. Kattovuodon korjaamisen voi rahoittaa yhteistyökumppanimme järjestämällä rahoituksella, ja kotitalousvähennystäkin voi hakea, jos sattuu olemaan yksityisasiakas.

Mitä vuotava huopakatto, peltikatto tai tiilikatto voi saada aikaan?

Jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Kangasalla, voi se johtaa vaikka ennenaikaiseen kattoremonttiin. Kattovuoto on suhteellisen harmiton yllätys niin kauan, kuin kosteus ei pääse aluskatteen läpi. Aluskate on heti vesikatteen alapuolella oleva vedenpitävä kerros, minkä ainut (mutta sitäkin tärkeämpi!) tehtävä on estää kattorakenteita kastumasta. Jos katto vuotaa, aluskate ohjaa kosteuden pois katolta. Aluskate ohjaa pois myös kondenssikosteutta, mikä voi pilata kattorakenteet samaan tapaan kuin saumasta tai vaikka piipun kohdalta katon alle tulevat sadevedet.

Jos aluskate on rikki, voi kosteus siis päästä pilaamaan omakotitalon tai vaikka rivitalon kattorakenteet. Puurakenteet eivät tykkää kastumisesta, sillä se aikaansaa lahovaurioita. Laho heikentää puurakenteet niin, etteivät ne kohta jaksa kannatella kattoa. Myös yläpohjan eristeet voivat kastua, ja kosteus saa villat homehtumaan.

Jos laho- ja homevauriot ovat levinneet laajalle, voi kattoremontti olla parempi ratkaisu kuin katon osittainen korjaus. Kattoremonttia tarjoamme myös silloin, jos katto on kovin vanha, eikä sitä ikänsä puolesta kannata enää korjata. Varttikatto on purettava aina, jos siinä on jotain vikaa, sillä laki kieltää asbestirakenteiden kunnostuksen.

Miten estää rivitalon, omakotitalon tai mökin kattovuodot Kangasalla?

Edellä viitattiin siihen, että kattohuolloilla voi estää kattovuotoja Kangasalla. Tällaisia kattohuoltoja ovat muun muassa lumenpudotukset. Koska tiilikatto vuotaa usein rikkinäisten tiilien kohdalta, on oleellista estää tiiliä hajoamasta – tässä auttavat esimerkiksi tiilikaton harjaukset, tiilikattopesut ja tiilien suojapinnoitteen kertaluontoinen uusiminen. Huopakatto voi vuotaa, jos se kuivuu liikaa. Kuivumista voidaan ehkäistä pitämällä katto puhtaana, sammaleettomana ja hyvin pinnoitettuna.

Peltikattoja – niin aaltopeltikattoja kuin konesaumattujakin peltikattoja – piinaa ruoste. Ruostetta voidaan ehkäistä huolehtimalla katon puhdistuksista ja siitä, että kattoa suojaa hyväkuntoinen maalipinta. Kattopellit eivät tempaudu tuulen mukaan eivätkä niiden kiinnityskohdat ole kovin alttiita vuotamaan, jos vanhat naulat korvataan kosteuselämisestä vähemmän piittaavilla kateruuveilla.

Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!

Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.

Näin meillä katon korjaus etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.