Katto vuotaa Kauniainen – Muista kattotarkastukset kattovuotojen varalta
Niin tiilikatto, huopakatto kuin peltikattokin voi vuotaa Kauniaisissa – edes tiivissaumakatot tai kolmiorimahuopakatot eivät ole turvassa kattovuodoilta. Uusikin katto voi vuotaa vaikka viemärintuuletusputken kohdalta – kattovuoto voi alkaa myös antennin juuresta tai esimerkiksi myrskyn irrottamien kattotiilien takia. Myrsky onkin melko tavallinen selitys kattovuodolle Kauniaisissa tai Espoossa, sillä kova tuuli voi irrottaa vaikkapa jonkin putken, jolloin katto ruvennee vuotamaan ilmanvaihtoputken kohdalta. Eteläisessä Suomessa on harvoin niin paljon lunta, että lumen paino saisi katon vuotamaan esimerkiksi jiirin (toisin sanoen katon sisätaitteen) kohdalta, mutta lumen putoaminen katolta on toinen juttu. Lumen putoaminen voi saada omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), autotallin tai jonkin muun kiinteistön katon vuotamaan irrottamalla esimerkiksi kattotikkaat.
Olipa kyse piipun juuresta vuotavasta katosta, vuotavasta kattoikkunasta tai muusta läpiviennin kohdalta alkaneesta kattovuodosta tai vaikkapa ruostevaurioista, tilaa kattovuodon korjaus Kauniaisiin meiltä. Me korjaamme vuotavan katon tasokkaasti ja nopeasti, eikä hintakaan hirvitä – varsinkaan, kun se on yksityisasiakkaille kotitalousvähennyskelpoinen ja kun sille voi hakea yhteistyökumppaniltamme rahoitusta.
Halvin kattovuodon korjaus on se, mitä ei koskaan tarvita – siksi suosittelemme tarkastamaan kaikki betonitiilikatot, palahuopakatot, lukkosaumakatot ja muut katot kaksi kertaa vuodessa. Kattotarkastusten perusteella kattoa osataan huoltaa niin, että kattovuodot ovat mahdollisimman epätodennäköisiä. Jos katto kaikesta huolimatta on alkanut vuotaa (vaikkapa sitten kattoluukun kohdalta), päästään kattovuoto korjaamaan nopeasti, ja kattorakenteet saattavat säilyttää kuivuutensa. Vaikka kattovuodon korjaamiseen sisältyisikin katon vesivahingon korjaus, voi luottaa meidän hoitavan hommat mallikkaasti.
Kattorakenteet voivat lahota, jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Kauniaisissa
Kattorakenteet voivat lahota, jos tiilikatto, peltikatto tai peltikatto vuotaa Kauniaisissa. Lahot kattorakenteet eivät ole hyvä idea, sillä niiden kantokyky ei ole terveiden ja kuivien kattorakenteiden veroinen. Lahovaurioiden lisäksi kattovuoto voi saada aikaan yläpohjan homevaurion, sillä jo viikon kestävä kosteus voi saada homeen kasvamaan yläpohjan eristeissä.
Joissain tapauksissa omakotitalon, kesämökin, rivitalon, paritalon tai vaikka jonkin piharakennuksen kattovuoto johtaa ennen aikojaan tarvittuun kattoremonttiin. Kattoremontti on tarpeen, jos katon alle syntyneet kosteusvauriot ovat oikein pahat ja laajalle levinneet. Kattoremontti on tarpeen myös silloin, että vuotava katto olisi vanha varttikatto, eli mineriittikatto. Laki estää korjaamasta asbestia sisältäviä rakenteita, joten ne on purettava ja uusittava pienempienkin ongelmien takia.
Varttikatonkin saa kestämään erilaisia rasituksia vielä pitkään, kun se pestään ja pinnoitetaan. Pesu ja pinnoitus auttavat välttymään kattovuodoilta ja ennenaikaisilta kattoremonteilta myös muilla katoilla. Meiltä kuulet lisää kattohuolloista, joilla katon tiiviyttä voidaan tukea (esimerkiksi peltikaton huoltomaalauksista ja tiilikaton sammaleenpoistoista).
Katto vuotaa piipun juuresta Kauniaisista – miten estää tällaiset pulmat?
Kaikkia kattovuotoja ei voida estää Kauniaisissa, mutta omakotitalon ja esimerkiksi paritalon katon vedenpitävyyttä voi monin tavoin edesauttaa. Edellä jo ehdittiinkin mainita kattohuollot – katemateriaalikohtaiset ja asiantuntevasti toteutetut kattohuollot vähentävät katon alttiutta vaurioitua. Yksi tärkeimmistä kattohuolloista on katon kunnon tarkastus, minkä aikana tarkastamme kaikki saumat, jiirit, piipun juuren ja muut läpiviennit sekä esimerkiksi katon alapuoliset osat. Jos jotain saumaa tai läpivientiä pitäisi ennakoivasti tiivistää, antaisimme siitä tarjouksen. Tarvittaessa tarjoaisimme myös jotain kattohuoltoa. Koska tarkastamme myös kattotarvikkeiden kiinnikkeet, osaamme tarvittaessa tarjota vaikka kattotikkaiden kiinnitysten kiristämistä, ennen kuin tuuli irrottaa ne katosta. Aluskatteen mahdolliset kunnostustarpeet kannattaa ottaa vakavasti, sillä aluskate voi estää kattorakenteiden kastumisen ja lahoamisen, vaikka katto vuotaisikin joskus jonkun aikaa.
Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.
Näin meillä katon korjaus etenee!