Katto vuotaa Nurmijärvi – Kattovuodon voi paljastaa vuotojälki
Usein voi päätellä jo kaukaa, että autotallin, omakotitalon, kesämökin, taloyhtiön (paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa Nurmijärvellä. Jos katto on vanha, kulunut ja sammaleiden peitossa, on mahdollista, että katto vuotaa piipun juuresta tai että katon sisätaite (eli jiiri) vuotaa. Vanhalla katolla saattaa olla useita vuotavia kohtia, joista pääsee kosteutta katon alle.
Myös silloin, jos tuuli on viskellyt kattotarvikkeet pitkin pihaa tai lumi on irrottanut kattovarusteita, on melko helppoa päätellä, että katto voi vuotaa viemärintuuletusputken kohdalta.
Joskus kattovuodon paljastaminen vaatii kattotarkastuksen. Vasta lähietäisyydeltä voi huomata, että kattoikkuna vuotaa, tai että katto vuotaa TV-antennin kohdalta. Katto onkin hyvä tarkastaa usein, jottei mikään kattovuoto tai huonokuntoinen kohta (mistä kattovuoto saattaa alkaa) jäisi huomaamatta.
Toisinaan vaaditaan suorastaan salapoliisityötä, jotta vuotavat kattoläpiviennit ja saumat tulisivat huomattua. Siksi käymmekin jokaisen katon kuntotarkastuksen yhteydessä katon alla. Kattorakenteissa olevat vuotojäljet voivat kertoa meille siitä, että kattoluukku vuotaa. Aina ei ole kyse kattovuodosta, ei edes vuotavasta katon IV-putkesta. Jos kattorakenteissa on valumajälkiä ja muita merkkejä kosteudesta, voi kyse olla myös kondenssivedestä. Ammattilaisiltamme kuulet parhaat ratkaisut sekä vaurioiden korjaamiseksi että ongelman poistamiseksi.
Tämä pätee myös kattovuotojen suhteen Nurmijärvellä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Hyvinkäällä ja Vihdissä. Meidän ammattilaisemme korjaavat kaikenlaiset kattovuodot laittaen katon niin hyvään kuntoon, ettei se enää vuoda. Kunnostamme myös katon alle mahdollisesti syntyneet kosteusvauriot, joten kattokokonaisuus saadaan kerralla kuntoon. Kattourakan rahoitus löytyy verkkosivujemme kautta (linkki vie yhteistyökumppanimme verkkopalveluun), ja lopuksi yksityisasiakkaalla on tilaisuus kotitalousvähennyksen hakemiseen.
Katon vaihto häämöttää, jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa
Jos peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vuotaa Nurmijärvellä, ei katon korjaamista kannata lykätä, sillä nopea toiminta voi pelastaa katon vaihdolta. Katon vaihto on joissain tapauksissa hyvä tapa puuttua siihen, että harja- tai esimerkiksi tasakatto vuotaa. Katon uusiminen on kuitenkin tyyriimpää kuin katon osittainen korjaus, onhan siihen liitettävä esimerkiksi aluskatteen vaihto, kattotarvikkeiden siirto uudelle katolle ja piipun pellitys. Niin kauan kuin betonitiilikatto, bitumipaanukatto tai esimerkiksi tiilikuvioinen peltikatto voidaan saada kuntoon tiivistämällä katto, teemme tarjouksemme katon korjaamisesta.
Katon vaihto voi olla ainoa vaihtoehto, jos pitkään jatkunut kattovuoto on ehtinyt vaurioittaa kattorakenteita oikein olan takaa. Kosteus ei välttämättä pysähdy katon alapuolisiin rakenteisiin, vaan jatkaa matkaansa aina sisäseiniin ja lattioihin saakka.
Katon vaihtoa tarjoamme myös silloin, jos katon ikä sitä edellyttää. Vanhaa kattoa ei kannata korjata isolla rahalla, vaan parasta aikaistaa katon uusimista. Mikäli kiinteistössä sattuisi olemaan mineriittikatto, tarjoaisimme viimeisimmän asbestilainsäädännön mukaan sen uusimista.
Näin vuotavat kattoluukut Nurmijärvellä eivät ehdi aiheuttaa sen suurempaa vahinkoa
Jos talon katto vuotaa Nurmijärvellä, on melko usein kyse katon läpivienneistä. Teettämällä kattoläpiviennit ammattilaisillamme vähennät merkittävästi kattovuotojen todennäköisyyttä – me osaamme asentaa erilaiset läpiviennit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Osaamme toteuttaa oikealla tavalla myös aluskatteen läpiviennit – aluskatettahan pitää nostaa hieman kaikkia läpivientejä vasten, jotta kosteus pysyisi poissa kattorakenteista silloinkin, jos katto alkaa vuotaa läpiviennin kohdalta.
Läpiviennit ovat alttiina monille rasituksille, joten niiden kuntoa kannattaa seurata. Kahdesti vuodessa uusitun kattotarkastuksen ansiosta vuotava kattoluukku tai vuotava antennin juuri ei jää pimentoon. Tilaa katon kunnon tarkastus meiltä, niin saat yksityiskohtiinkin pureutuvan kattotarkastuksen. Katon kunnon tarkastamisesta ei tarvitse maksaa erikseen, jos teetät samalla jonkin muun huopakattotyön, peltikattotyön, tiilikattotyön tai vaikka palahuopakattotyön.
Katon vuotokorjausten ja mm. aluskatteen korjausten lisäksi saat meiltä myös kaikki muutkin katon korjaus sekä huoltotyöt. Katon huolto vesikourujen puhdistuksesta lumenpudotuksiin varmistaa sen, että kattosi jaksaa palvella vuodesta toiseen. Mikäli kattosi kaipaa kokonaisvaltaisempaa saneerausta, saat meiltä laadukkaat kattoremontit avaimet käteen -palveluna. Erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous kattovuodon korjauksesta tai muusta kattotyöstä!
Olemme osaava kattofirma kaikissa katon vuotokorjauksissa sekä muissa kattotöissä. Jos kattosi vuotaa tai kaipaa muuta huomoita, käänny meidän puoleemme.
Näin meillä katon korjaus etenee!