KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Kattohuolto Loppi – Huollot, joita sinunkin kattosi tarvitsee

Tärkeimmät omakotitalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (rivitalon, paritalon tai kerrostalon) tai jonkin muun kiinteistön kattohuollot Lopella liittyvät katon puhtaanapitoon. Esimerkiksi tiilikaton harjaus on sen verran tärkeä kattohuolto, että sitä suositellaan kaksi kertaa vuodessa tehtäväksi.

Paitsi tiilikaton, myös palahuopakaton, huopakaton ja peltikaton puhdistus tulee tehdä kaksi kertaa vuodessa. Roskien poisto katolta estää tiilikattoa ja huopakattoa sammaloitumasta. Peltikatot eivät sammaloidu ja tarvitse sammaleentuhokäsittelyjä, mutta ruostua ne voivat. Ruoste voi vaurioittaa harjakattoa tai esimerkiksi mansardikattoa hyvin samaan tapaan kuin sammal.

Sinunkin kattosi tarvitsee myös rännien puhdistuksia. Joinain talvina saattaa olla tarvetta tilata myös lumenpudotus tai jääpuikkojen pudotus Lopella, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Karkkilassa, Riihimäellä, Tammelassa tai vaikka Vihdissä. Tältä samalta kattopalvelulta saat kaikki kattohuollot jäänpudotuksista sammaleiden poistoon, joten eikun yhteyttä ottamaan ja kilpailukykyistä tarjousta pyytämään! Katon huollot voi maksaa kotisivujemme kautta saatavalla rahoituksella, ja kattohuolloista sun muista kattotöistä on mahdollista saada kotitalousvähennystä.

Katon puhdistus – tässä kattohuollossa Lopella otettava huomioon katemateriaali

Katon puhdistus tulee tehdä katemateriaalin edellyttämällä tavalla. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, ettei huopakatto kestä samanlaisia puhdistuksia kuin tiilikatto. Tiilikatot voi harjata niin Lopella kuin muuallakin Suomessa, mutta huopakatto on parempi puhdistaa ilmapuhaltamalla.

Samalla, kun puhdistamme pulpettikaton, aumakaton, harjakaton tai vaikka mansardikaton, teemme myös sadevesikourujen puhdistuksen ja (veloituksettoman) kattotarkastuksen. Jos olet kuullut puhuttavan kattojen kevät- ja syyshuolloista, viitataan niillä juuri tällaisiin huoltokokonaisuuksiin.

Mahtava keino sammaleiden poistoon Lopella

Oletko menettänyt hermosi poistaessasi sammaleita katolta? Niinpä, sammaleiden poisto katolta voi olla hyvin turhauttavaa, sillä katon sammaloituminen voi alkaa miltei saman tien uudestaan. Ota siis yhteyttä meihin tilataksesi kemiallisen katon puhdistuksen. Sammaleentuhokäsittely poistaa sammaleet juurineen, joten katto vapautuu sammaleiden kahleista pitkiksi ajoiksi.

Kuten sanottu, peltikatot eivät tapaa sammaloitua. Jos peltikatolle ilmestyy ruostetta, ota yhteyttä – meiltä löytyvät mahtavat keinot myös ruosteen poistoon ja ehkäisemiseen Lopella!

Teemme taloyhtiöidenkin kattohuollot, kuten lumenpudotukset Lopella

Teemme Lopella myös taloyhtiöiden kattohuollot, joten meiltä voi tilata vaikka kerrostalon katon lumenpudotuksen, rivitalon rännien sulatuksen vesihöyryllä tai esimerkiksi paritalon tiilikaton harjauksen. Meiltä löytyy taidokkaita käsipareja isompienkin operaatioiden nopeaan toteuttamiseen, joten katon pinta-ala ei missään nimessä ole ongelma. Talon korkeuskaan ei muodostu ongelmaksi, onhan meillä nosturiauto, minkä avulla voimme toteuttaa korkeidenkin rakennusten jääpuikkojen poistot, rännihuollot sun muut katon huoltamiseen liittyvät operaatiot.

Meiltä saat kattohuoltojen ohella myös muut kattotyöt. Sen lisäksi, että puhdistamme vesikourut sekä pudotamme lumet katolta, löytyy meiltä pitkän linjan osaaminen kattojen korjauksiin. Paikkaamme kattovuodot ja korjaamme aluskatteet sekä tarvittaessa uusimme koko katon avaimet käteen -kattoremontilla. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous kattohuollosta tai muusta kattotyöstä!

Kun katto ja vesikourut ovat täynnä roskaa, kattotuotteet repsottaa tai lumikuorma painaa, pyydä tarjous! Ammattilaisemme tuntevat eri kattomateriaalien salat ja metodit tehokkaaseen huoltamiseen.

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.