Kattoremontti, kattotyöt Miehikkälä – A-luokkaisia kattotöitä ja materiaaleja
Ottamalla yhteyttä meihin varmistat sen, että omakotitalon, paritalon, kesämökin ja autotallin kattoremontit ynnä muut kattotyöt onnistuvat parhaalla tavalla. Meidän kattopalvelumme toimii kaikkialla Miehikkälässä, mutta myös Haminassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Luumäellä sekä esimerkiksi Virolahdella. Laitamme kuntoon kaikki erilaiset katot, joten yksikään huopakatto, palahuopakatto, tiilikatto tai peltikatto ei jää huonokuntoiseksi. Koska meiltä luistavat myös peltisepäntyöt, uusimme ja korjaamme konesaumakatotkin (piipun pellittämisestä ja piipunhatun asentamisesta puhumattakaan).
Katon uusiminen on vasta viimesijainen vaihtoehto, sillä vanhan katon purkaminen ja uuden katon asentaminen on yleensä tyyriimpää kuin katon korjaaminen. Aina kun mahdollista, teemme kattovuodon korjauksen, saumojen tiivistämisen, kattopeltien vaihdon tai jonkin muun katon paikkauksen.
Palvelemme Miehikkälässä myös kattohuoltojen tiimoilta. Erilaisia kattohuoltoja ovat esimerkiksi katon harjaus, kattopesu ja katon pinnoitus. Kaikki tällainen voi lisätä katon elinkaarta, ja vieläpä useilla vuosikymmenillä.
Teemme myös erilaisten kattovarusteiden asennukset. Ensimmäisenä tulee mieleen kattotikkaiden, kattosiltojen, lumiesteiden ja muiden kattoturvatuotteiden asennus, mutta meihin voit luottaa myös pieneläinesteiden asentamisessa, kattoikkunoiden ja kattoluukun uusimisessa sekä muiden läpivientien asentamisessa, uusimisessa ja huoltamisessa.
Kattotyöt etenevät aina parhaalla ammattitaidolla, ja asentamamme materiaalit sekä kattotarvikkeet ovat A-luokkaisia. Käyttämämme katemateriaalit kestävät sääolosuhteitamme, ja kattoturvatuotteet ovat tutkitusti turvallisia.
Vaikka kattotyöt ovatkin korkeatasoisia, on hintatasomme aina varsin kohtuullinen. Kattoremontit, kattomaalaukset ja muut kattourakat voi maksaa verkkopalvelumme kautta haettavalla rahoituksella, ja yksityisasiakkaan kannattaa säästää lasku kotitalousvähennyksen hakemista varten.
Kattotöitä voidaan tehdä Miehikkälässä kaikkina vuodenaikoina
Tasakattoa, taitekattoa, aumakattoa ja esimerkiksi harjakattoa voidaan kunnostaa kaikkina vuodenaikoina Miehikkälässä. Jos katto vuotaa tai siinä on jokin muu ongelma, voidaan katto korjata ja paikata vaikka keskellä talvea. Tarvittaessa urakka alkaa lumen pudottamisella ja jään sulattamisella, ja se onkin ainut suuri ero lämpimämpinä vuodenaikoina tehtäviin kattokorjauksiin. On huojentavaa tietää, että katonkorjauspalvelumme palvelee myös talvella, sillä katon alle vuotava vesi voisi talvikuukausien aikana aiheuttaa lahoa ja jopa homevaurioita.
Saat meiltä nopeaa katonkorjauspalvelua myös syksyllä, jolloin on usein kovia myrskyjä. Kovaa puhaltava tuuli saattaa irrottaa kattopeltejä, ja saattaapa tuuli tarttua katolla oleviin hormeihin, ilmanvaihtoputkiin ja muihinkin varusteisiin. Me tulemme paikkaamaan myrskyvauriot nopealla tahdilla. Löydämme ratkaisut myös hankalimpiin tilanteisiin – esimerkiksi katolle kaatuneen puun aiheuttamiin tuhoihin.
Kesä on hyvää aikaa huoltaa paritalon, mökin, omakotitalon tai vaikkapa jonkin piharakennuksen kattoa. Katto voi tarvita sammaleenpoistoa tai ruosteenpoistoa. Myös kattomaalausta voidaan tarvita, ja huoltomaalaus kannattaa tehdä nimenomaan kesällä. Alkukesä on yleensä parasta aikaa maalata tiilikatto, peltikatto tai huopakatto. Luota meihin myös katon kevät- ja syyshuoltoja tarvitessasi!
Huopakatto on jalostettu kestämään olosuhteitamme
Huopakattoja on valmistettu Suomessa teollisesti yli sata vuotta. Aivan ensimmäiset bitumikatot (jos niitä edes tällä nimellä voi kutsua) koostuivat tervaan dipatuista paperiarkeista, mitkä pinnoitettiin tervan ja hiekan sekoituksella. Huopaa alettiin käyttää 1900-luvun alussa, mutta raakahuopa korvattiin jo vuosisadan puolivälissä vähemmän kosteutta imevillä lasikuituhuovilla.
Kumibitumi astui mukaan kuvioihin 1970-luvulla, ja se onkin osoittautunut oikein hyväksi pohjoisissa olosuhteissamme. Nykypäivän laadukkailla sirotepinnoitteilla suojatut bitumikatteet ovat kestäviä, joustavia, tyylikkäitä ja helppohoitoisia.
Jos haaveilet uudesta huopakatosta Miehikkälässä, anna meidän asiantuntijoidemme auttaa sinua valitsemaan sopivin katevaihtoehto – ja asentaa se rakennuksesi katolle. Jotta kate kestäisi vuosikymmenestä toiseen, tulee sitä huoltaa, satunnaisesti myös korjata. Palvelemme näissäkin asioissa sinua nopeasti, näppärästi ja neuvokkaasti. Tunnemme bitumikatteiden erityisvaatimukset, joten emme tule vaurioittaneeksi pinnoitetta edes kattoa puhdistaessa tai lunta pudottaessa.
Kattoremonttien lisäksi palvelemme kokonaisvaltaisesti myös kaikkien muiden kattotarpeiden saralla. Meiltä löytyy vankka osaaminen katon kunnostukseen, aina katon vuotopaikkauksista aluskatteen korjauksiin. Kattohuoltopalvelumme pitävät kattosi kunnossa säännöllisillä katon ja vesikourujen puhdistuksilla sekä talvisilla lumenpudotuksilla. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous kattoremontista tai muusta kattotyöstä!
Kun tarvitset kattoalan rautaista ammattilaista katollesi, ota yhteyttä! Me toteutamme kattoremontit ja muut kattotyöt laadukkaasti ja varmalla kokemuksella.
Näin meillä kattotyö etenee!