KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Lumenpudotus Miehikkälä – Lumentulo ja lumimassojen liikkeet joskus ennustamattomia

Lumentuloa ei aina voi ennustaa. Jotkut perustavat arvionsa pihlajanmarjoihin, mutta ei pihlajakaan kaikkea tiedä. Pihlajalta ei kannata kysellä sitäkään, kuinka paljon lunta katolle jää, ja tarvitseeko lumiesteitä asentaa tai huoltaa.

Kattolumen määrä selviää vain kattoa tarkkailemalla. Tarve lumiesteiden asentamiselle selviää viranomaismääräyksistä. Rakennusmääräyksissä seisoo, että katon reunalle tulee asentaa lumiesteet, jos katon kaltevuus on 1:8 tai enemmän. Se, pitääkö jo olemassa olevia lumiesteitä huoltaa tai korjata, selviää katon syystarkastuksen yhteydessä.

Jos lunta on todella paljon, voi olla tarvetta tilata lumenpudotus tasakatolta. Myös kalteva katto voi tarvita kattolumitöitä, sillä suojalumen paino voi olla yli 400 kiloa kuutiolta – tuollainen rasitus voi vaurioittaa kattorakenteita pysyvästi. Jätä lumenpudotus tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta meille, sillä lumenpudottajamme tekevät kattolumityöt turvallisesti ja rakenteita rikkomatta.

Lumenpudotusta tarvitaan (varsinkin korkealta katolta) myös turvallisuussyistä, sillä katolta väärään aikaan putoava lumi voi aiheuttaa pahoja onnettomuuksia. Lumenpudotus huolehtii osaltaan myös katon kunnosta, sillä lumi voi repiä irti kattotarvikkeita, ja seurauksena voi olla vaikka kattovuoto.

Toteutamme omakotitalojen, taloyhtiöiden (siis paritalojen, rivitalojen ja kerrostalojen), autotallien ja autokatoksien, kesämökkien ja muiden kiinteistöjen kattojen lumenpudotukset kaikkialla Miehikkälässä. Miehikkälän lisäksi toimimme myös Haminassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Luumäellä sekä esimerkiksi Virolahdella. Yksityisasiakas voi hakea kattolumitöistä kotitalousvähennystä, eikä rahoituspuolenkaan hoitaminen ole enää vaikeaa. Rahoitusta voi hakea etänä verkkopalvelustamme löytyvän linkin avulla. Lumenpudotuksen (myös nosturiautolla tehdyn) ja muiden kattotöiden rahoituksen tarjoaa yhteistyökumppanimme, joka on rahoittanut suomalaisten kattourakoita jo pidemmän aikaa.

Kun kattokokonaisuuden kunto on vaakalaudalla, tilaa katon ja rännien jäänsulatus meiltä Miehikkälään

Meidän ammattilaisemme toteuttavat ilomielin myös jään poistoon liittyvät kattotyöt Miehikkälässä. Jääpuikot kannattaa poistaa, koska niiden putoaminen voisi saattaa talon lähellä liikkuvat ihmiset vaaraan. Myös katon reunalla olevat jääpaanteet sekä umpeen jäätyneet räystäskourut voivat pudota alas aiheuttaen vaaratilanteita.

Katon ja rännien jäänsulatusta tarvitaan myös kattokokonaisuuden kunnon takaamiseksi. Katon reunalla olevat jääpaanteet voivat muodostaa padon, minkä taakse sulamisvesi jää asumaan. Omakotitalon, mökin tai esimerkiksi paritalon katon saumat voivat pettää, jos katolla on seisovaa vettä.

Rännien sulatus vesihöyryllä on tarpeellinen kattotyö myös siksi, että sadevesijärjestelmään muodostuva jää voi aiheuttaa jäätymisvaurioita. Mahdollisia jäätymisvaurioita ovat saumojen aukeaminen, kaatojen pilalle meneminen ja kourujen vääntyminen.

Rännit pysyvät varmemmin sulina, kun ne puhdistetaan joka syksy. Samalla kannattaa tehdä myös räystäskourujen ja alastuloputkien kuntotarkastus. Katon reunoille syntyviä jääpuikkoja ja -paanteita voi olla mahdollista ehkäistä katon lisälämmöneristyksen avulla. Kattolumen ei ole tarkoitus sulaa ja aiheuttaa jäätä sisältä karkaavan lämmön takia. Karkaava lämpö voi johtaa myös kondenssiveden syntymiseen katon alla, ja kondenssivesi voi aiheuttaa samanlaisia kosteusvaurioita kuin tiilikattovuoto, peltikattovuoto tai huopakattovuoto.

Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.