Lumenpudotus Eura – Turvallisuus ja katon ehjyys vaakalaudalla kattolumien takia
Pihamaan turvallisuus ja tiilikaton, peltikaton tai esimerkiksi huopakaton kunto voi olla vaakalaudalla, jos katolla on huomattava määrä lunta. Tilaa meiltä autokatoksen, taloyhtiön eli kerrostalon tai rivitalon, omakotitalon, kesämökin, paritalon tai jonkin muun kiinteistön katon lumenpudotus Eurassa, niin riskit saadaan poistettua päiväjärjestyksestä. Teemme tiilikattojen, peltikattojen ja huopakattojen lumenpudotukset myös Euran naapurikunnissa Eurajoella, Harjavallassa, Kokemäellä, Laitilassa, Mynämäellä, Nakkilassa, Pöytyällä, Raumalla ja Säkylässä. Kaikki kattotyömme, myös kattolumityöt, hinnoitellaan järkevästi. Yksityisasiakkaalla on lisäksi oikeus kotitalousvähennyksen hakemiseen, ja mainittakoon vielä rahoituksemmekin. Yhteistyökumppanimme järjestää kätevän rahoituksen nopeasti kaikille kattotöille.
Lumenpudotusta ei kannata tehdä itse, sillä itsensä lisäksi voi tulla loukanneeksi myös ohikulkijoita – tai rikkoneeksi kattoa. Meiltä kaikenlaiset kattolumityöt, myös lumenpudotukset korkeilta katoilta, onnistuvat turvallisesti. Lumenpudotuksessa käytetään apua tarvittaessa vaikka nosturiautoa, ja turvavaljaat meillä on aina päällämme – silloinkin, kun työn alla on tasakaton lumenpudotus. Valvomme, ettei kukaan päädy vaaralliselle alueelle, eli sille, mille katolla olevat lumimassat tiputamme.
Lumenpudottajiimme kannattaa olla yhteydessä heti, kun katolla huomaa olevan liikaa lunta. Jotain voi tehdä jo ennakoivasti – lumiesteiden asennus, huolto ja korjaus estävät monet lumen liikkeistä ja katolta putoamisesta koituvat vauriot. Lumen painoa ne tietenkään eivät muuta, joten jos katolla olevan lumen paino lähentelee riskirajoja, kannattaa ottaa yhteyttä. Lumi voi tulla alas katolta lumiesteistä huolimatta, jos lumiesteet eivät ole aivan kunnossa – siksi lumiesteet kiinnityksineen kannattaa tarkastaa säännöllisesti.
Jääpuikkojen poistaminen Eurassa – lopullisesti
Me teemme kaikki taloyhtiöiden ja yksityisasiakkaiden tarvitsemat kattohuollot Eurassa ja sen naapurikunnissa – mukaan lukien talviset kattohuollot eli lumenpudotukset, jääpuikkojen poistamiset sekä jäänsulatukset katolta ja ränneistä. Rännien sulatus vesihöyryllä tarjoaa nopean avun tähän hankalaan ongelmaan. Vesihöyry sulattaa jään nopeasti, ja sadevesijärjestelmä alkaa taas vetää nopeasti. Jotta rännit eivät enää jäätyisi, tulisi ne puhdistaa joka syksy – kun kaikki vesi poistuu ränneistä saman tien, ei niihin jää mitään, mikä voisi jäätyä. Rännien jäätymisen takana voi olla myös jokin rakenteellinen ongelma, jolloin kaikki vesi ei poistu kouruista kesälläkään – ei edes heti rännien puhdistuksen jälkeen. Jokasyksyiset ja -keväiset kattotarkastukset kertovat ajoissa, jos katetta, rännejä tai esimerkiksi kattoturvatuotteita pitää jollain lailla kunnostaa.
Jäätyneistä ränneistä roikkuu usein jääpuikkoja, mitkä ovat merkki siitä, etteivät sulamisvedet pääse poistumaan normaalia reittiä. Katon räystäiltä roikkuvat jääpuikot ja katon reunalla olevat jäävallit voivat kertoa lämmön karkaamisesta, sillä asunnosta karkaava lämpö sulattaa katolla olevaa lunta, ja sulamisvedet jäätyvät katon reunoille. Jäävalli voi padota taakseen paljon uutta sulamisvettä, jolloin jopa tiivissaumakatto tai konesaumakatto voi alkaa vuotaa. Katollakin oleva jää saadaan pois kuumalla vesihöyryllä, mutta jatkoa ajatellen kannattaa selvittää mahdollisuudet toteuttaa katon lisälämmöneristys, mikä hillitsee lämpövuotoja.
Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.
Näin meillä katon huolto etenee!