KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Lumenpudotus Kanta-Häme – Kattolumitöiden tekeminen on meille varsin tuttua

Meillä on roppakaupalla kokemusta omakotitalon, kesämökin, autokatoksen, taloyhtiön (eli paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katon lumenpudotuksista. Tilaa meiltä myös oman huopakattosi, peltikattosi tai tiilikattosi lumenpudotus, niin kattolumityöt onnistuvat kaikin puolin turvallisesti. Tartumme toimeen ripeästi, sillä lumenpudotus tasakatolta tai kaltevalta katolta tilataan usein vasta silloin, kun töillä on jo kiire. Koska lumenpudotukseen voi liittyä monia eri riskejä, suunnittelemme työn jo etukäteen voidaksemme varautua niistä kaikkiin. Suunnittelu pohjautuu paikan päällä tekemäämme alkutarkastukseen (siihen samaan, minkä perusteella kattolumitöiden hinta Kanta-Hämeessä selviää), ja sen yhteydessä päätetään muun muassa se, tehdäänkö lumenpudotus nosturiautolla vai ei. Nosturiauto helpottaa melkoisesti korkeiden kattojen lumenpudotuksia!

Suunnittelemme tottuneesti myös sen, miten turvaamme rakennuksen asukkaat ja ohikulkijat koko urakan ajan – tarvittaessa voimme järjestää paikan päälle myös valvojat ja liikenteenohjaajat. Selvitämme myös sen, voidaanko katolta pudotettavat lumet jättää tontille, vai pitääkö ne kuljettaa pois. Meitä kiinnostaa luonnollisesti myös se, liittyykö lumenpudotusurakkaan jääpuikkojen poistamista ja jäänsulatusta katolta tai ränneistä.

Lumenpudottajiemme työt ovat yksityisasiakkaille kotitalousvähennyskelpoisia, ja kattolumityöt voi maksaa kaikkialla Kanta-Hämeessä eli Forssassa, Hattulassa, Hausjärvellä, Humppilassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Jokioisilla, Lopella, Riihimäellä, Tammelassa ja Ypäjällä yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella.

Miksi lumenpudottajiamme voidaan tarvita Kanta-Hämeessä?

Lunta ei tarvitse pudottaa katolta joka talvi, ei ehkä milloinkaan. Se, pitääkö katolta pudottaa lunta vai ei, riippuu katolla olevan lumen määrästä, koostumuksesta ja jakautumisesta. Tarkkaile siis katolla olevia lumimassoja koko talven ajan, ja ota tarvittaessa yhteyttä lumenpudotuksen tai jään poiston tiimoilta.

Ensimmäinen syy kattolumitöihin Kanta-Hämeessä on katon kunto. Varsinkin tasakatolla tai tiilikatolla voi olla niin paljon lunta, että kattorakenteet voivat vaurioitua peruuttamattomasti. Lumen paino voi myös aiheuttaa kattovuodon – varsinkin läpivientivuodon.

Toinen syy lumen pudottamiselle katolta on pihan turvallisuus. Jos kattolumi uhkaa pudota katolta niin, että se voisi vaarantaa talon asukkaiden tai muiden rakennuksen liepeillä liikkuvien ihmisten turvallisuuden, kannattaa lumet pudotuttaa katolta. Alas putoava lumi voi rikkoa omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon kattoa irrottamalla mukaansa kattotiiliä, ilmanvaihtoputkia, aurinkopaneeleja tai vaikka vesikouruja, ja lumen seassa olevat vierasesineet tekevät lumikuormasta entistä tuhoisamman.

Lumen tulisi pysyä katolla koko talven ajan, ja tässä auttavat lumiesteet. Tilaa meiltä lumiesteiden asennus, jos kattosi kaltevuus on ainakin 1:8, eikä lumiesteitä vielä ole. Tilaa meiltä myös jo olemassa olevien lumiesteiden huolto tai korjaus – lumiesteetkään eivät ole immuuneja ajan hampaalle. Koska lumiesteet voivat tarvita jotain kunnostustoimenpidettä, kuten kiinnikkeiden kiristämistä, kannattaa niiden kunto tarkastaa kahdesti vuodessa. Myös muut kattoturvatuotteet on syytä tarkastaa joka kevät ja syksy – esimerkiksi katon kevät- ja syyshuoltojen yhteydessä ilmaiseksi tarjoamamme kattotarkastuksen avulla.

Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien.

Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.