KATTOALAN TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI!

Lumenpudotus Kärkölä – Talvista vaurioitumista vastaan sopivilla kattohuolloilla

Talven aikana esiintyvät koettelemukset voivat rikkoa talon peltikattoa, tiilikattoa ja huopakattoa Kärkölässä. Meidän ammattilaisiltamme saat sellaiset kattohuollot, joiden avulla katon vaurioituminen talvella muuttuu mahdollisimman epätodennäköiseksi. Otetaan esimerkiksi tiilikatto, minkä tiilet voivat hajota pakkasrapautumisen seurauksena. Sammaleet pahentavat pakkasrapautumista, joten sammaleet kannattaa poistaa, minkä lisäksi tiilikatto kannattaa jossain vaiheessa suojata uudella pinnoitteella. Lisäksi kannattaa tarkkailla katolle olevan lumen jakautumista, ja tarvittaessa tilata lumenpudottajamme pudottamaan jiirille kertyneet lumet, ennen kuin tiiliä alkaa mennä rikki.

Myös silloin tarvitaan kattolumitöitä, jos lumet ovat pakkautuneet vain toiseen päähän lapetta, sillä epätasainen rasitus on katolle kaikista vaarallisin. Lumenpudotusta voi tarvita paitsi tiilikatolla, myös huopakatolla ja peltikatolla – konesaumakattoja unohtamatta. Huopakatonkin omistajan kannattaa katsoa usein katolle, sillä lumet pysyvät huopakatteilla paremmin kuin peltikatoilla. Tasakaton lumenpudotusta voi tarvita useammin kuin harjakaton lumenpudotusta, sillä tasakatolta lumi ei ehkä lähtisi ennen kevätaurinkoa. On hyvä muistaa, että suojalumen kuutiopaino voi olla 300 tai jopa yli 400 kiloa, joten katto voi vaurioitua liian paksun suojalumikerroksen alla.

Omakotitalojen, taloyhtiöiden (rivitalojen, paritalojen ja kerrostalojen), autotallien, kesämökkien ja muiden kiinteistöjen kattolumen pudotuksia voidaan tarvita myös siksi, että katolta uhkaa pudota painava lasti lunta. Lumen hallitsematon alas putoaminen voi aiheuttaa monenlaista vaaraa ja vahinkoa, joten jos tilanne vaikuttaa uhkaavalta, kiirehdi (etenkin korkean katon) lumenpudotuksen tilaamisen kanssa. Talon omistaja tai taloyhtiö on vastuussa siitä, ettei katolta putoava lumi tai jää pääse aiheuttamaan mitään vahinkoa. Tässä auttaa myös lumiesteiden asennus, huolto ja korjaus. Lumiesteet on pakko hankkia, jos kattokaltevuus on 1:8 tai enemmän – ota yhteyttä, niin hoidetaan tämäkin asia kuntoon Kärkölässä, Hausjärvellä, Hollolassa, Mäntsälässä ja Orimattilassa!

Kattolumityötkin voi vähentää verotuksessaan, jos on yksityisasiakas – viittasimme tässä kotitalousvähennykseen. Rahoituksellekin voi olla tarvetta talvisten kattohuoltojen yhteydessä, mutta ei hätää: yhteistyökumppanimme järjestää rahoituksen nopeasti. Tuota lainaa voi hakea meidän kotisivujemme kautta.

Rännien jäänsulatus ylläpitää rännien kuntoa Kärkölässä; katon jään poisto ehkäisee kattovuotoja

Me teemme Kärkölässä myös kaikkien rakennusten rännien höyrysulatukset ja esimerkiksi räystäiltä roikkuvien, pelkoa herättävien jääpuikkojen poistot. Teemme työt rakennuksen korkeudesta riippumatta, voidaanhan esimerkiksi jääpuikkojen poisto toteuttaa vaikka nosturiautolla. Jäänsulatus ränneistä ylläpitää kerrostalon, omakotitalon tai vaikka vapaa-ajan rakennuksen rännien kunto, voisihan jää rikkoa sadevesijärjestelmää monin eri tavoin (vaikka avaamalla saumat, pilaamalla kaadot tai pudottamalla kourut alas).

Katollakin oleva jää kannattaa sulattaa pois (teemme tämänkin ekologisesti, turvallisesti ja nopeasti H2O:n, eli tässä tapauksessa kuuman vesihöyryn avulla). Jää voi pudota alas vaarantaen siellä kulkevien ihmisten turvallisuuden, mutta lisäksi se voi vaurioittaa talon kattoa. Jää voi johtaa jopa kattovuotoon, voihan se estää sulamisvesien poistumisen, jolloin katon saumat voivat pettää.

Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!

Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!

Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.

Näin meillä katon huolto etenee!

1
Pyydä meiltä tarjous ja kerro mikä kattoasi vaivaa. Tarvittaessa tulemme paikanpäälle tarkastamaan katon kunnon.

2
Laadimme kattotyöstä kirjallisen kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen.

3
Toteutamme kattotyön täydellisenä avaimet käteen -palveluna ja olemme varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen.