Lumenpudotus Kerava – Lumenpudottajiltamme ei puutu asiantuntemusta
Meidän lumenpudottajamme ovat varma ja luonteva valinta niin omakotitalon, kesämökin, autokatoksen, taloyhtiön (eli paritalon, kerrostalon tai rivitalon) kuin kaikkien muidenkin kiinteistöjen kattojen lumenpudotuksiin. Kattolumityöntekijöiltämme ei puutu asiantuntemusta, joten lumenpudotus onnistuu turvallisesti ja rakenteita rikkomatta niin huopakatolta, peltikatolta kuin tiilikatoltakin. Panostamme Keravalla lumen pudotuksen turvallisuuteen, sillä lumenpudotus on riskialtista puuhaa, etenkin korkealta katolta tehtynä. Suunnittelemme töiden mallikkaan sujumisen jo etukäteen, ja otamme mukaan kaikki töitä helpottavat ja niiden turvallista etenemistä varmistavat tuotteet. Turvavaljaat ovat must – käytämme niitä uskollisesti myös tasakattojen lumenpudotustöissä. Tarvittaessa teemme kattolumityöt ja esimerkiksi jääpuikkojen poiston nosturiautolla.
Jääpuikot poistamme käsin katkoen, mutta muunlaisen jään poistossa katolta ei kannata käyttää mekaanisia menetelmiä. Katon ja rännien jäänsulatus on parempi idea, kuin jään poistaminen kattoa hakkaamalla tai alastuloputkia potkimalla. Vesikourujen ja katon sulattamisessa käytetty vesihöyry saa jään sulamaan luonnollisesti, varmasti ja turvallisesti. Asiantuntijamme osaavat käyttää niin höyrytyslaitetta kuin lumentyönnintäkin, joten ota yhteyttä ja tilaa kaikki talviset kattohuollot meiltä Keravalle, Vantaalle, Tuusulaan ja Sipooseen. Yksityisasiakas, joka tilaa kattonsa huollot meiltä, voi käyttää hyväkseen mahdollisuutta kotitalousvähennykseen. Asiakkaillamme on aina mahdollisuus myös rahoitukseen – rahoitukseen, minkä tarjoamisesta vastaa luotoitusalalla pitkään toiminut yhteistyökumppanimme.
Estävätkö lumiesteet lumenpudotuksen tiilikatolta, peltikatolta ja huopakatolta Keravalla?
Jos talon katto on kalteva, pitää se varustella lumiesteillä. Lumiesteet kuuluvat tiilikaton, peltikaton ja huopakaton reunoille, jos kattokaltevuus on 1:8 tai enemmän. Asennamme lumiesteet niin matalien omakotitalojen kuin korkeiden kerrostalojenkin katoille, ja teemme kaikkien lumiesteiden huollot ja korjaukset sekä kuntotarkastukset.
Lumiesteet estävät katolla olevia lumimassoja putoamasta äkisti alas – vauhdikas alastulohan voisi aiheuttaa tapaturmia. Alas sinkoava lumimassa voisi rikkoa myös kattoa irrottamalla liesituulettimen hormin, viemärintuuletusputken, alipainetuulettimen, aurinkopaneelit, kattotikkaat, vesikourut tai vaikka osan kattotiilistä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että poikkeuksellisen painava lumimassa voi saada lumiesteet irtoamaan katosta, joten lumenpudotusta voidaan joinain talvina tarvita lumiesteistä huolimatta.
Lumen pudotusta ei tehdä Keravalla vain lumen hallitsemattoman putoamisen ja siitä johtuvien vaurioiden ehkäisemiseksi, vaan myös lumen painon takia. Pakkaslumi, minkä kuutiopaino liikkuu sadan kilon tietämillä, ei aiheuta kovaa kuormitusta kattorakenteille. Toisin on nuoskalumen kanssa. Nuoskalumi on vettynyttä ja tiivistynyttä lunta, minkä kuutiopaino voi ylittää 300 tai jopa 400 kiloa. Nuoskalumi koettelee tasakaton, harjakaton ja esimerkiksi aumakaton rakenteita. Jos sitä on yli 50 cm kerros, on kattolumitöillä jo hoppu. Lumi voi saada katon painumaan, minkä lisäksi se saattaa aiheuttaa jiiri- tai läpivientivuodon. Tarkkailethan myös kattolumen jakaantumista, sillä katon kannalta on paras, että lumitaakka on jakautunut tasaisesti. Jos lumet ovat kinostuneet sisätaitteelle tai vain toiseen päähän lapetta, on tarvetta pudottaa lumimassoja talon katolta.
Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa.
Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.
Näin meillä katon huolto etenee!