Lumenpudotus Kuhmoinen – Lumen paino voi painaa kattosi notkolle
Se, että lumi painaa kattosi notkolle, on yksi mahdollinen lumikuormaan liittyvä uhkakuva Kuhmoisissa. Tosin katolla saa olla hyvin paljon lunta, ennen kuin kattorakenteet vaurioituvat, sillä suomalaiskatot rakennetaan alueen keskimääräinen lumikuorma huomioiden. Pakkaslunta saa olla katolla vaikka toista metriä, eikä lumenpudotusta siltikään välttämättä tarvita. Nuoskalumi on kokonaan toinen juttu, sillä se on tiivistynyttä ja siksi erittäin painavaa. Puolimetrinen suojalumikerros on selkeä syy ottaa yhteyttä satula- tai tasakaton lumenpudotuksen tiimoilta.
Lumi voi aiheuttaa myös kattovuodon Kuhmoisissa, Jämsässä, Kangasalla, Luhangalla, Orivedellä, Padasjoella ja Sysmässä. Tilaa kattolumitöitä, jos lumi on jakaantunut epätasaisesti – esimerkiksi sillä tavalla, että se painaa jiirejä. Lumenpudottajiemme palveluksia tarvitaan myös silloin, jos lumi uhkaa pudota katolta alas vaarallisella tavalla. Voi syntyä henkilövahinkoja, jos joku jää katolta putoavan lumen ja jään alle. Kattokin voi kärsiä lumen äkillisen ja vauhdikkaan alas putoamisen takia, sillä lumikuorman mukana voi irrota kattotikkaita, kattosiltoja, rännejä, liesituulettimen putkia, aurinkopaneeleita tai vaikka viemärintuuletusputkia.
Kun lumenpudotus tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta on tilattu meidän kokeneilta ja palvelualttiilta lumenpudottajiltamme, etenee urakka kaikin puolin turvallisesti. Turvallisuus varmistetaan käyttämällä turvavaljaita ja muita asianmukaisia työvälineitä (tarvittaessa voimme hoitaa lumenpudotuksen vaikka nosturiautolla, joten välineistöä piisaa joka lähtöön) sekä suunnittelemalla lumenpudotusurakka jo etukäteen. Selvitämme jo suunnitteluvaiheessa, miten varmistamme talon asukkaiden ja kaikkien ohikulkijoiden turvallisuuden. Suunnitteluvaiheen aikana selviää myös lumenpudotuksen hinta, mikä on yksityisasiakkaalle kotitalousvähennyskelpoinen. Rahoituskin järjestyy, eikä sen hakeminen ole mitenkään työlästä tai vaikeaa – klikkaa kotisivuillamme olevaa linkkiä, niin pääset tutustumaan yhteistyökumppanimme tarjoamaan rahoitukseen. Tuo rahoitus käy myös jääpuikkojen poiston ja katon sekä rännien jäänsulatuksen maksamiseen (ai mitenkö katto ja rännit sulatetaan? No tietenkin kuumalla vesihöyryllä, mikä ei vaurioita kattoa tai luontoa).
Asennamme niin kerrostalojen kuin mökkienkin lumiesteet Kuhmoisissa
Jos edessä on lumiesteiden asennus, huolto tai korjaus Kuhmoisissa, ota yhteyttä tähän kattofirmaan, sillä me osaamme asentaa ja mitoittaa joka rakennuksen lumiesteet. Tiedämme myös sen, mistä kestävät ja tutkitusti turvalliset lumiesteet kerrostalon, rintamamiestalon tai vaikka mökin katolle kannattaa hankkia. Laadukkaat lumiesteet eivät ruostu tai väänny, ja asiantunteva asennustapa saa ne toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla – sekä pysymään tiilikatolla, peltikatolla tai huopakatolla kovallakin tuulella. Jos tarvitset joitain lumiesteiden huoltoja tai korjauksia, hoidamme nekin Kuhmoisissa ja sen naapurikunnissa. Tärkein huolto on lumiesteiden ja niiden kiinnikkeiden kunnon tarkastus aina puolen vuoden välein – tämä hoituu vaikka katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä ilmaiseksi tarjoamamme kattotarkastuksen aikana.
Lumiesteet ovat pakollinen osa omakotitalon, paritalon ja muiden rakennusten kattoja, jos katto on riittävän kalteva. Viranomaiset ovat linjanneet, että jo kattokaltevuudessa 1:8 tarvitaan lumiesteet – ottamalla yhteyttä meihin niiden hankkiminen käy kätevästi.
Lumien pudottamisen ja jäänpoiston lisäksi palvelemme monipuolisesti muissakin kattohuolloissa ja kattotöissä. Kattokorjaukset, kuten kattovuotojen paikkaukset ja aluskatteen korjaukset sekä täysivaltaiset kattoremontit hoituvat monipuoliselta ja kokeneelta kattotiimiltämme ammattitaitoisesti sekä varmaotteisesti. Keväisin ja syksyisin tulemme puhdistamaan vesikourut ja tarkistamaan kattosi yleiskunnon katon turvatuotteista lähtien. Tinkimättömään erikoisosaamiseemme kuuluu erityisesti huopakatot, joten olemme luotettava kumppani erilaisissa huopakatetöissä, kuten huopakattoremonteissa ja huopakaton korjauksissa. Luotettava ja monipuolinen kattofirma palveluksessasi!
Pyydä tarjous lumenpudotuksesta tai muusta kattotyöstä!
Kun kattolumi painaa, ota kattoammattilaisiimme yhteyttä. Pudotamme lumet turvallisesti ja kattoystävällisesti niin huopakatoilta, peltikatoilta kuin tiilikatoiltakin.
Näin meillä katon huolto etenee!